Tänä talvena marssivat Amprakialaiset, kuten olivat luvanneet, pidättäen luonaan Eyrylokoksen sotajoukkoa, Amfilokilaista Argosta vastaan 3,000 raskasaseisella. Hyökättyänsä Argeiaan, vallottivat he Olpain, joka oli vankka linna kukkulalla lähellä merta, ja jota Akarnaanialaiset muinoin linnoitettuansa käyttivät yhteisenä oikeuspaikkana. Se sijaitsee noin 25 stadiota Argeian rannalla olevasta kaupungista. Osa Akarnaanialaisista riensi Argosta auttamaan, osa heistä piti silmällä Amfilokian siinä paikassa, jolla on nimenä Kreetiai, Eyrylokoksen johtamia Peloponneesolaisia, jotteivät nämät salassa pääsisi Amprakialaisten avuksi. He lähettivät niinikään airuen Aitooliaa vastaan marssivien Ateenalaisten päällikön Deemosteneen luokse, pyynnöllä että hän rupeaisi heidän johtajaksensa, ja myöskin Ateenalaisien 20 laivalle, jotka sattuivat purjehtimaan Peloponneesoksen vesillä, joita johtivat Timokraateen poika Aristotelees ja Antimneestoksen poika Hierofoon. Olpain ympäristössä majailevat Amprakialaiset lähettivät niinikään sanansaattajan kaupunkiin, kehottaen kaikin voimin rientämään heidän avuksensa, peläten ettei Eyrylokoksen sotajoukko voisi päästä Akarnaanialaisten läpi, ja että heidän siis oli joko taisteltava yksinään, tahi etteivät vaaratta voisi peräytyä, jos tahtoisivat.
Niin pian kuin Eyrylokoksen johtamat Peloponneesolaiset saivat tiedon Amprakialaisten tulosta Olpaihin, riensivät he mitä nopeimmin Proskionista apuun. Kuljettuansa Akeloosjoen yli, marssivat he Akarnaanian läpi, joka oli suojeluksetta, koska Akarnaanialaiset olivat lähteneet Argosta auttamaan. Heillä oli Stratiolaisten linna ja kaupunki oikealla kädellä, vasemmalla muu Akarnaania. Kuljettuansa Stratiolaisten maan läpi, marssivat he Fytian läpi ja sitten äärimmäisen Medeoonin ja Limnain kautta. Senjälkeen saapuivat he Agrailaisten maahan, joka ei enää kuulu Akarnaaniaan, vaan on ystävyydessä sen kanssa. Kun he olivat saapuneet Tyamosvuorelle, joka on Agrailaisten maassa, kulkivat he sen yli ja astuivat yön tultua alas Argeiaan. He pääsivät salassa Argeialaisten kaupungin ja Akarnaanialaisten Kreenaissa olevan vartioston välitse ja yhtyivät Olpaissa oleviin Amprakialaisiin.
Kun he olivat kokoontuneet, leiriytyivät he Meetropolis nimiseen paikkaan. Ateenalaisten 20 laivaa saapui vähän myöhemmin Amprakialaiselle lahdelle, auttaakseen Argeialaisia, kuten myöskin Deemostenees 200 Messeenialaisella raskasaseisella ja 60 Ateenalaisella keihäänheittäjällä. Laivat ankkuroivat merenpuolelle sitä kukkulaa, jolle Olpai on rakennettu. Akarnaanialaiset ja pieni luku Amfilokialaisia, joista Amprakialaiset pakottivat enimmän osan olemaan alallaan, olivat jo kokoontuneet Argokseen ja valmistautuivat taisteluun vihollisia vastaan. Koko sotajoukon päälliköksi valitsivat he Deemosteneen ynnä omien päälliköidensä kanssa. Hän asetti soturit leiriin lähelle Olpaita. Suuri rotko erotti molemmat sotajoukot. Viisi päivää pysyivät he liikkumatta, mutta kuudentena asettuivat molemmat sota-asentoon. Koska Peloponneesolaisten sotajoukko oli suurempi ja ulottui ulkopuolelle Ateenalaista, pelkäsi Deemostenees, että hän ympäröitäisiin, ja asetti sentähden eräälle metsäiselle rotkotielle väijyksiin raskasaseisia ja kevytaseisia, yhteensä noin 400 miestä, joiden tappelun alettua tuli rynnätä esille vihollisten selkään. Kun molemmin puolin oltiin valmiina, alkoi tappelu. Deemostenees asettui oikealle siivelle Messeenialaisten ja pienen Ateenalaisen joukon kanssa; keskustan ja vasemman siiven muodostivat Akarnaanialaiset kansakunnittain ja saapuvilla olevat Amfilokialaiset keihäänheittäjät. Paitsi Mantinealaisia olivat Peloponneesolaiset ja Amprakialaiset asetetut sekaisin. Mantinealaiset pysyivät enemmän koossa vasemmalla siivellä; eivät kuitenkaan sen päässä, jossa seisoi Eyrylokos miehineen Messeenialaisia ja Deemostenesta vastaan.
Kun Peloponneesolaiset taistelun alettua levittivät siipensä ulommas, ja ympäröivät vastustajien oikean siiven, hyökkäsivät väijyksissä olevat Akarnaanialaiset heidän selkäänsä ja ajoivat heidät pakosalle, niin etteivät he voineet puolustautua, vaan pelollansa saivat myöskin muun sotajoukon pakenemaan. Kun he näkivät Eyrylokoksen johtamat soturit, jotka olivat etevimmät, tuhottuina, valtasi heidät pelko vielä suuremmassa määrässä. Deemosteneen johtamat Messeenialaiset toimittivat suurimmaksi osaksi tämän urotyön. Mutta Amprakialaiset ja oikealla siivellä seisovat sotamiehet voittivat heitä vastaan asetetut viholliset ja ajoivat heitä takaa aina Argokseen saakka. Kun he palatessansa näkivät suurimman osan sotajoukkoa voitettuna, ja kun Amprakialaiset ahdistivat heitä, pelastivat he vaivoin itsensä Olpaihin. Suuri joukko heitä kaatui, koska he marssivat huolettomasti ja järjestyksettä, paitsi Mantinealaiset. Nämät peräytyivät kokoontuneina paremmassa järjestyksessä, kuin muu sotajoukko. Tappelu loppui vasta myöhään illalla.
Kun nyt Menedaios Eyrylokoksen ja Makarioksen kaaduttua tuli ylipäälliköksi, oli hän suuren tappion johdosta neuvoton, miten hän kestäisi piiritystä, suljettuna kun oli sekä maan puolelta että mereltä päin Ateenalaisten laivojen kautta, vai miten hän voisi pelastua peräytymällä. Hän ryhtyi sentähden seuraavana päivänä keskusteluihin aselevosta ja paluumatkastaan Deemosteneen ja Akarnaanialaisten päälliköiden kanssa, niinkuin myöskin kaatuneiden korjaamisesta. Nämät myöntyivät kaatuneiden korjaamiseen ja pystyttivät voitonmerkin ja korjasivat omat kaatuneensa luvultaan noin 300. Paluuta he eivät kyllä julkisesti myöntäneet kaikille, mutta salaa Deemostenees ja Akarnaanialaiset päälliköt myönsivät Mantinealaisille, Menedaiokselle ja muille Peloponneesolaisille päälliköille sekä muille arvokkaimmille henkilöille, että kiiruumman kautta saisivat lähteä pois. Täten he tahtoivat saada Amprakialaiset ja pestatun liittolaisjoukon yksin jätetyiksi, mutta varsinkin saattaa Lakedaimonilaiset ja Peloponneesolaiset pahaan maineeseen sikäläisten Helleenien mielessä, että he muka oman etunsa tähden olivat pettäneet liittolaisensa. Lakedaimonilaiset korjasivat kiireesti kaatuneensa, ja ne, joille lähtö oli myönnetty, valmistivat sen kaikessa hiljaisuudessa.
Deemosteneelle ja Akarnaanialaisille tulee sanoma, että Amprakiotalaiset, ensimmäisen ilmoituksen saatuansa Olpaista, koettaisivat kaupungista koko voimalla Amfilokoksen kautta yhtyä Olpaissa olevien kanssa, tietämättä mitään viime tapahtumista. Deemostenees lähettää heti osan sotajoukostansa teille väijymään ja vallottamaan linnotuksen sekä valmistautui itse koko sotajoukollansa marssimaan vihollista vastaan.
Tällä välin poistuivat salaa pienissä joukoissa Mantinealaiset ja ne, jotka siihen olivat saaneet luvan lähtien muka hakemaan polttopuita ja kaaliksia, ja kooten myöskin näön vuoksi sitä, minkä hakuun sanoivat lähteneensä. Mutta kun olivat ehtineet etäämmäksi Olpaista, riensivät he nopein askelin eteenpäin. Tällöin kokoontuivat Amprakialaiset ja muut, jotka täten olivat jääneet oman onnensa nojaan, ja kun huomasivat toisten poistuvan, lähtivät hekin kiireesti liikkeelle, koettaen juosten saavuttaa ensimmäiseksi lähteneitä. Mutta luullen heidän kaikkien lähteneen luvatta, ajoivat Akarnaanialaiset myöskin Peloponneesolaisia takaa, ja arvellen petoksen olevan kysymyksessä, heittivät he keihäillä myöskin muutamia omista päälliköistänsä, jotka koettivat heitä siitä estää, ja jotka selvittivät, että oli sovittu tästä asiasta. Vihdoin päästivät he Mantinealaiset ja Peloponneesolaiset menemään, mutta Amprakialaiset surmasivat he, ja täällä nousi kova kina, oliko joku Amprakialainen vai Peloponneesolainen. He surmasivat noin 200 miestä, mutta muut pääsivät pakoon Agraialaisten maahan, joka oli heidän naapurimaansa, ja Agraialaisten kuningas, Salyntios, otti heidät ystävällisesti vastaan.
Kaupungista paenneet Amprakialaiset saapuivat Idomeneeseen. Tämän muodostaa kaksi kukkulaa. Suuremman näistä ennättivät Deemosteneen lähettämät soturit yön tultua salaa vihollisilta vallottaa, mutta pienemmän ehtivät Amprakialaiset saada valtaansa ja viettivät yönsä siellä. Aterian jälkeen läksi Deemostenees heti illalla kaikkine joukkoinensa liikkeelle. Puolella sotajoukollaan sulki hän solan, toinen osa kulki Amfilokialaisten vuorten yli. Aamun koittaessa hyökkäsivät nämät Amprakialaisten kimppuun, jotka vielä olivat vuoteillaan, eivätkä ensinkään aavistaneet mitä oli tapahtumaisillaan, vaan päinvastoin luulivat hyökkääjien olevan omia miehiänsä. Sillä Deemostenees oli vartavasten asettanut Messeenialaiset etunenään ja käskenyt heidän puheissaan käyttää Doorilaista murretta, herättääkseen siten luottamusta etuvartijoissa, varsinkin kun ei heitä yön pimeässä voitu tuntea. Kun hän nyt koko sotajoukollaan ryntäsi heidän kimppuunsa, niin he pakenivat, ja useimmat heistä kaatuivat, mutta eloon jääneet pakenivat vuorille. Mutta kun Amfilokialaiset olivat ehtineet valloittaa tiet ja tunsivat maansa, ja koska he keveästi varustettuina ajoivat takaa raskasaseisia vastustajiansa, jotka päällepäätteeksi eivät tunteneet seutuja eivätkä tietäneet, mihin kääntyä, sortuivat pakenevat rotkoihin ja heille asetettuihin väijyksiin, joutuen siten perikatoon. Neuvottomina mihin paeta, kääntyivät toiset heistä lähellä olevalle merenrannalle, ja kun he näkivät Attikalaisten laivojen juuri tämän tapahtuessa purjehtivan pitkin rantaa, niin he uivat niitä kohti, arvellen suuressa pelossansa, että oli parempi heille, jos niin oli sallittu, saada surmansa laivaväen käsistä, kuin että heidän raaimmat ja kiivaimmat vihollisensa heidät surmaisivat. Tämmöisen onnettomuuden kohtaamina pääsivät ainoastaan harvat Amprakialaiset niin suuresta joukosta pelastumaan kaupunkiinsa. Akarnaanialaiset ryöstivät ruumiit paljaiksi ja palasivat Argokseen pystytettyänsä voitonmerkin.
Seuraavana päivänä tuli heidän luoksensa Olpaista Agraialaisten suojaan paenneitten Amprakialaisten lähettämä airut, pyytäen saada korjata niiden ruumiit, jotka olivat saaneet surmansa ensimmäisen ottelun jälestä, kun he Mantinealaisten ja luvan saaneiden seurassa luvatta pakenivat. Kun airut näki kaupungista tulleiden Amprakialaisten aseet, kummastutti häntä näiden paljous. Sillä hän ei tietänyt viimeisestä onnettomuudesta, vaan luuli aseiden olevan hänen kanssansa sotineiden toverien. Kun häneltä kysyttiin miksi hän oli kummissaan, ja kuinka monta heistä oli kaatunut, koska kysyjä luuli hänen olevan Idomeneessä sotineiden lähettämä, niin hän vastasi, noin 200 kaatuneen. Kysyjä sanoi tähän: "Ei näistä aseista niin näytä, vaan ne osottavat heitä olleen enemmän, kuin tuhannen". Airut taasen sanoi: "Eivät nämät kuuluneet niille, jotka taistelivat meidän joukossamme." Tähän toinen vastasi: "Totta kai, koska eilen taistelitte Idomeneessä." "Mutta emmehän me eilen taistelleet ketäkään vastaan, vaan toisena päivänä peräytyessämme." "Mutta me taistelimme eilen kaupungista rientäneitä Amprakialaisia vastaan." Kun airut tämän kuuli ja ymmärsi, että kaupungista avuksi lähetetty apujoukko oli joutunut perikatoon, niin hän kiljaisi tuskasta, ja jätti näin suuren onnettomuuden masentamana sikseen koko pyynnön kaatuneiden korjaamisesta. Sillä ei mikään Hellaan kaupunki ole tässä sodassa yhtä harvassa päivässä kärsinyt yhtä paljon onnettomuuksia. Kaatuneitten lukumäärää en ole maininnut, sillä uskomattoman joukon sanotaan kaatuneen kaupungin pienuuteen katsoen. Mutta tiedän varmasti, että jos Akarnaanialaiset ja Amfilokialaiset Ateenalaisten ja Deemosteneen neuvoa seuraten olisivat halunneet voittaa Amprakian, niin olisivat he sen ottaneet ensi rynnäkössä. Mutta he pelkäsivät nyt, että Ateenalaiset, jos saisivat sen haltuunsa, tulisivat olemaan heille vaarallisemmat viholliset, kuin Amprakialaiset.
Saaliista antoivat he kolmannen osan Ateenalaisille, ja jäännöksen he jakoivat kaupunkien kesken. Ateenalaiset menettivät merellä osan saaliista; sillä ne 300 asepukua, jotka ovat ripustetut Attikan pyhäkköihin, olivat varatut Deemosteneelle, joka nämät mukanaan purjehti kotia. Sillä kaiken tämän toimitettuansa, oli hänen Aitoolian onnettomuuden jälkeen nyt vaarattomampi palata kotia. Myöskin lähtivät nuo 20 laivalla purjehtivat Ateenalaiset Naupaktokseen.