Ateenalaisten jo lähdettyä, sallivat Akarnaanialaiset ja Amfilokialaiset Salyntioksen ja Agraialaisten luokse paenneiden Amprakialaisten sekä ensin Salyntioksen, sittemmin Oiniadein luokse paenneiden Peloponneesolaisten palata kotiinsa. Tulevaa aikaa varten solmivat Akarnaanialaiset ja Amfilokialaiset Amprakialaisten kanssa sopimuksen sadaksi vuodeksi, ehdolla etteivät Amprakialaiset Akarnaanialaisten kanssa hyökkäisi Peloponneesolaisia vastaan, eivätkä liioin Akarnaanialaiset Amprakialaisten kanssa Ateenalaisten kimppuun, vaan että auttaisivat toisiaan, sekä että Amprakialaiset jättäisivät takaisin ne Amfilokialaisten linnat ja panttivangit, jotka olivat heidän hallussaan, niinkuin myöskin etteivät auttaisi Anaktorionia, joka oli sodassa Akarnaanialaisten kanssa. Tähän sopimukseen loppui tämä sota. Tämän jälkeen lähettivät Korintolaiset Eytykleen pojan Ksenoleidaan johdolla sotureistaan 300 raskasaseista vartioväeksi Amprakiaan. Vaikean matkan kestettyänsä, saapuivat nämät perille. Tämänkaltaiset olivat Amprakian tapahtumat.
Tänä talvena astuivat Sikeliassa oleskelevat Ateenalaiset laivoista maihin Himeraiassa, Sikelialaisten sisämaasta rientäessä heidän avuksensa Himeraian rajoille, ja purjehtivat sitten Aiolos-saaria vastaan. Palatessaan Reegioniin, tapasivat he siellä Ateenalaisen päällikön, Isolokoksen pojan Pytodooroksen, Lakeen seuraajan tämän ennen johtamilla laivoilla. Sillä Sikelian liittolaiset olivat purjehtineet Ateenaan pyynnöllä, että nämät auttaisivat heitä useammilla laivoilla. Syrakuusalaiset olivat nimittäin vallottaneet heidän maansa, ja koska aivan vähäinen laivasto sulki heiltä meren, kokosivat he laivaston, päästäksensä tästä pulasta. Ateenalaiset miehittivät 40 laivaa, lähettääksensä ne liittolaistensa avuksi, arvellen sikäläisen sodan pian loppuvan, ja tahtoen samalla harjottaa meriväkeänsä. Pytodooroksen lähettivät he vähälukuisella laivastolla, mutta Soostratideen pojan Sofokleen ja Tukleen pojan Eyrymedoonin aikoivat he lähettää useammilla laivoilla. Lakeen laivojen päällikkönä purjehti Pytodooros puolestaan Lokrilaisten linnoitusta vastaan, jonka Lakees ennen oli vallottanut. Kun hän täällä joutui tappiolle taistellessaan Lokrilaisia vastaan, vetäytyi hän sieltä takaisin.
Samana kevännä syöksyi tulivirta Aitneesta, kuten ennenkin oli tapahtunut. Se hävitti osan niitten Katanalaisten maata, jotka asuivat Aitneen juurella. Tämä on suuri vuori Sikeliassa, ja sanotaan tämän tulipurkauksen tapahtuneen 50:llä vuodella sitä edellisen purkauksen jälkeen, ja että ylipäätään kolme tämmöistä tulenpurkausta on tapahtunut, sen jälkeen kuin Helleenejä on asettunut asumaan Sikeliaan. Tämä tapahtui tänä talvena, ja kuudes vuosi kului loppuun sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.
NELJÄS KIRJA.
Seuraavana kesänä viljan tehdessä tähkää, purjehti kymmenen Syrakuusalaista ja yhtä monta Lokrilaista laivaa Messeeneeläisten omasta pyynnöstä Messeeneeseen ja vallotti tämän kaupungin, jonka jälestä Messeenee luopui Ateenalaisista. Näin toimivat Syrakuusalaiset varsinkin sentähden, että arvelivat paikan sopivaksi maihinastumiseen Sikeliaan, ja koska pelkäsivät, että Ateenalaiset joskus sieltä voisivat suuremmalla sotajoukolla ahdistaa heitä. Lokrilaiset taas, koska tahtoivat sekä meritse että maitse ahdistaa Reegionilaisia vihollisiansa. Lokrilaiset olivat koko sotavoimallaan hyökänneet Reegionilaisten maahan, jotteivät nämät voisi tulla Messeeneeläisille avuksi, johon heidän luonansa oleskelevat Reegionilaiset pakolaiset koettivat heitä kiivaasti yllyttää. Reegionissa vallitsi jo kauan aikaa kapina, jonkatähden he eivät kyenneet torjumaan Lokrilaisia pois, jotka näin ollen sitä kovemmin ahdistivat heitä. Hävitettyänsä näitä seutuja, poistui Lokrilaisten jalkaväki, mutta laivat jäivät pitämään Messeeneetä silmällä, ja toisia valmistettiin, joiden tuli purjehtia Reegioniin vihollisuuksia jatkamaan.
Samaan aikaan kevättä ennen viljan hedelmöimistä hyökkäsivät Peloponneesolaiset liittolaisineen Attikaan Lakedaimonilaisen kuninkaan Arkidamoksen pojan Agiksen johdolla ja hävittivät sen aluetta leiriydyttyänsä. Kuten oli päätetty, lähettivät Ateenalaiset nuo 40 laivaa Sikeliaan entisten päälliköiden Eyrymedoonin ja Sofokleen johdolla: kolmas päällikkö, Pytodooros, oli jo ennen heitä saapunut Sikeliaan. Heidän käskettiin purjehtiessaan saaren ohitse pitää huolta kaupungissa oleskelevista Kerkyyralaisista, joita vuoristossa olevat pakolaiset hätyyttivät. Sinne oli niinikään purjehtinut 60 Peloponneesolaista laivaa avuksi vuoristolaisille, ja koska kova nälänhätä vallitsi kaupungissa, arvelivat he helposti saavansa sen haltuunsa. Deemosteneelle, joka palattuansa Akarnaaniasta oleskeli yksityisenä henkilönä, sallittiin oikeus käyttää näitä laivoja, jos hän tahtoisi purjehtia Peloponneesoksen rannikoille.
Kun Ateenalaiset purjehtivat Lakoonikan vesillä, saivat he tiedon, että Peloponneesolaiset laivat jo olivat saapuneet Kerkyyraan, jonka tähden Eyrymedoon ja Sofoklees jouduttivat matkaansa sinne. Mutta Deemostenees kehotti heitä ensin tulemaan Pylokseen, ja vasta suoritettuansa toimensa siellä, jatkamaan matkaansa. Laivojen päälliköt kyllä vastustivat tätä tuumaa, mutta juuri noussut myrsky ajoi heidät Pylokseen. Deemostenees kehotti hetimiten ryhtymään tämän paikan linnottamiseen, jonka takia hän olikin seurannut mukana. Hän selitti, että siellä löytyi runsaasti puutavaraa ja kiviä, ja että se jo luonnoltaan oli luja paikka ja suurimmaksi osaksi autio. Se sijaitsee noin 1,400 stadionin päässä Spartasta entisessä Messeenialaisessa maassa, jota Lakedaimonilaiset kutsuivat Koryfasion nimellä. Laivojen päälliköt väittivät kyllä löytyvän runsaasti autioita niemikallioita Peloponneesoksessa, jos hän haluaisi hankkia valtiolle menoja. Mutta Deemosteneen mielestä oli tämä senkin puolesta muita sopivampi, että lähellä oli satama, ja koska hän tiesi, että hänen vanhat tuttavansa Messeenialaiset puhuivat samaa murretta kuin Lakedaimonilaiset, jonka kautta he suuresti voisivat vahingoittaa näitä ja tarkoin vartioida tätä paikkaa.
Kun hän ei voinut taivuttaa päälliköitä eikä ilmoitettuansa ehdotuksensa taksiarkoille sotilaitakaan, luopui hän tuumistaan, kunnes vastatuulen takia itse soturit, kyllästyneinä työttömyyteen, halusivat linnoittaa paikkaa. He tekivät innolla työtä, ja kun ei heillä ollut rautaisia kivenhakkuuaseita, kantelivat he sopivia kiviä ja asettivat ne miten milloinkin sopi. Ja savea tarvittaessa kantoivat he vasujen puutteessa sitä selässään kyyristyen, jotta se pysyisi koossa, ja yhdistäen kädet takaa, jottei savi soluisi maahan. He koettivat kaikin tavoin ennättää linnoittaa helpommin ahdistettavia paikkoja, ennenkuin Lakedaimonilaiset ehtisivät rientää apuun. Suurin osa tästä paikasta oli itsessään luja, joten sitä ei tarvinnut linnoittaa.
Kun Lakedaimonilaiset, jotka juuri viettivät jotakin juhlaa, saivat tiedon tästä, niin he eivät siitä paljoa välittäneet, arvellen, että heti kun he vaan lähtisivät liikkeelle, Ateenalaiset joko vetäytyisivät pois, tahi että ainakin olisi helppo tähän pakottaa, katsoen siihen, että Lakedaimonilaisten sotajoukko vielä oli Attikassa. Ateenalaiset jättivät, linnoitettuansa mannermaan kuudessa päivässä, Deemosteneen sinne viidellä laivalla vartioimaan ja kiiruhtivat useimmilla laivoilla Kerkyyraan ja Sikeliaan.
Kun Attikassa olevat Peloponneesolaiset kuulivat Pyloksen vallottamisesta, palasivat he kiiruumman kautta kotia, koska Lakedaimonilaiset ja heidän kuninkaansa Agis arvelivat Pyloksen tapahtumien olevan heille vallan tärkeitä. Koska he olivat tehneet hyökkäyksensä aikaisin keväällä, kun vilja vielä oli viheriä, puuttui sotureilta ruokaa, ja koska vuoden aikaan katsoen kova kylmä rasitti sotajoukkoa, niin he monesta syystä kiiruhtivat kotia, joten tämä oli lyhytaikaisin hyökkäys; sillä he eivät viipyneet Attikassa kuin 15 päivää.