Tähän aikaan kokosi Ateenalaisten päällikkö Simoonidees vähäisen joukon Ateenalaista vartioväkeä ja suuren paljouden sikäläisiä liittolaisia, joiden johtajana hän kavaluuden avulla vallotti Mendaialaisten Trakiassa löytyvän siirtokunnan Eejonin, joka kuului Ateenalaisten vihollisiin. Mutta kun Kalkidilaiset ja Bottialaiset kiiruhtivat apuun, ajoivat he hänen sieltä ulos, jolloin suuri joukko hänen sotureistaan sai surmansa.
Peloponneesolaisten palattua Attikasta, valmistautuivat Spartiatit itse sekä läheisimmät Perioikit hetimiten avustamaan Pylosta. Muut Lakedaimonilaiset sitävastoin saapuivat myöhemmin, koska he juuri olivat palanneet toiselta sotaretkeltä. Sana lähetettiin myöskin pitkin Peloponneesosta, että mitä pikemmin oli riennettävä Pyloksen avuksi, niinkuin myöskin Kerkyyran edustalla oleskeleville laivoille. Lakedaimonilaisten onnistuikin Sakyntoksessa vartioitsevien Ateenalaisten huomaamatta päästä Pylokseen, hinattuansa laivat yli Leukaskannaksen, jonne myöskin jalkaväki saapui. Ennenkuin Lakedaimonilaiset laivat olivat saapuneet perille, ehti Deemostenees lähettää kaksi laivaa Eyrymedoonille ja Sakyntoksessa olevien Ateenalaisten luo pyytämään, että kiiruhtaisivat Pylokseen, koska se oli vaarassa, ja laivat lähtivätkin Deemosteneen määräyksen mukaan.
Lakedaimonilaiset taas valmistautuivat ahdistamaan linnoitusta sekä maitse että meritse, arvellen helposti voivansa vallottaa sen, koska se oli kiiruudessa rakennettu ja harvalukuisen sotajoukon puolustama. Koska Ateenalaiset Sakyntoksesta olivat kiiruhtaneet apuun, tuumivat Lakedaimonilaiset, jos he eivät ennen näitten tuloa ehtisi saamaan linnoitusta haltuunsa, sulkea satamien suut, jotteivät Ateenalaiset voisi ankkuroida laivojaan. Sillä Sfakteerian saari, joka hyvin läheltä ulottuu pitkin satamaa, suojelee sitä tuulilta ja tekee sen suut vallan ahtaiksi, niin että ainoastaan kaksi laivaa vieritysten voi purjehtia Ateenalaisten linnoitukseen ja Pylokseen käännetyn suun kautta, ja toisen suun kautta kahdeksan tahi yhdeksän mannermaan toiselta puolelta. Asumattomuuden takia oli tämä saari kokonaan metsää kasvava ja tietön sekä suuruudeltaan noin 15 stadiota pitkä. Lakedaimonilaiset aikoivat sulkea salmen suut laivoilla, keula ulospäin käännettynä. Koska he pelkäsivät, että heitä vastaan voitaisiin hyökätä tältä saarelta, kuljettivat he sinne raskasaseisia, asettaen toisia pitkin mannermaan rannikkoa. Täten arvelivat he voivansa saada saaren puolustustilaan Ateenalaisia vastaan ja mannermaan heiltä suljetuksi. Sillä koska Pyloksen rannat ulkopuolella salmen suuta merelle päin olivat satamia vailla, niin eivät Ateenalaiset täten löytäisi ankkuripaikkoja, joista rientäisivät omaistensa avuksi, vaan Peloponneesolaiset arvelivat taistelutta ja vaaratta voivansa vallottaa Pyloksen varsinkin kun se oli jätetty vähille varoille. Tultuansa tähän päätökseen, kuljettivat he saarelle arvan mukaan kaikista lokoista otettuja raskasaseisia. Vuoroin saapuivat he sinne toinen toisensa perästä; viimeiset, jotka sinne jäivätkin, olivat luvultaan 420, lukuun ottamatta heidän palvelukseensa kuuluvia Heilootteja. Heitä johti Molobroksen poika Epitadas.
Kun Deemostenees huomasi Lakedaimonilaisten aikovan hyökätä sekä laivoilla että jalkaväellä, varustautui hänkin puolustukseen. Hän veti ne kolmisoutu-laivat, jotka olivat annetut hänen käytettäväksensä, linnoituksen alapuolelle etuvarustukseksi. Laivamiehet varusti hän kelvottomilla enimmiten pajusta tehdyillä kilvillä, sillä näillä autioilla seuduilla oli mahdoton hankkia aseita. Mainitutkin aseet olivat he ottaneet Messeenialaisesta kolmikymmen-airoisesta nopeakulkuisesta rosvolaivasta, joka sattui kulkemaan näillä vesillä. Tämän Messeenialais-laivan miehistä oli noin 40 raskasaseisia, joita Deemostenees liitti muihin sotureihinsa. Suurimman osan näistä miehistä asetti hän mitkä aseellisina mitkä aseettomina, lujimmasti linnoitetuille ja vaarattomille paikoille mannermaan puolelle, käskien jalkaväen torjua pois viholliset, jos he tekisivät hyökkäyksen. Itse valitsi Deemostenees joukosta 60 raskasaseista ja vähäisen joukon jousimiehiä, joiden seuraamana hän lähti ulkopuolelle muuria merelle päin, arvellen vihollisten täällä yrittävän astua maihin. Tämä merenpuolinen paikka oli kyllä karu ja kivikkoinen; mutta koska se oli heikosti linnoitettu, arveli hän vihollisten vetäytyvän sinne. Ateenalaiset eivät olleet linnoittaneet tätä puolta lujasti, koskeivät luulleet milloinkaan joutuvansa tappiolle merellä. Mutta koska hän myöskin ymmärsi, että viholliset voisivat sen väkirynnäköllä vallottaa, niin hän asetti raskasaseiset sinne, voidakseen torjua heidän hyökkäystään. Tässä tilaisuudessa puhui hän sotureilleen seuraavasti:
"Te toverini tässä vaarassa, älköön kukaan teistä tässä pulassa vitkastelko, arvellen voivansa määritellä kaikkia meitä ympäröiviä vaikeuksia, vaan rynnätkää kaikki yksimielisesti vitkastelematta vihollisia vastaan, luottaen siihen, että kyllä pelastumme tästäkin vaarasta. Sillä kun asiat kerran ovat joutuneet niin kireälle, kuin meidän nyt, niin on vaikeata laskea sattuman vaiheita, ja semmoinen asema vaatii mitä nopeinta uskaliaisuutta. Minun mielestäni ovat edut meidän puolellamme suurimmat, jos me vaan pysymme asemassamme, emmekä peläten heidän paljouttansa hylkää niitä etuja, jotka ovat meille tarjona. Se seikka, että maihin pääseminen tällä paikalla on vaikea, tulee olemaan meille suureksi eduksi, jos me järkähtämättä pysymme tässä, mutta vaikka kohtakin turvattu, niin on tämä paikka kuitenkin helposti vallotettava, jos meidän luovuttuamme siitä, ei kukaan ole vihollisia siitä estämässä. Ja jota vaikeampi heidän on päästä takaisin laivoihinsa, sitä vaarallisempia vihollisia tulevat he meille olemaan, jos me heitä silloin ahdistamme. Sillä niin kauan, kuin he ovat laivoissa, on meidän helppo puolustautua heitä vastaan; vaan jos he pääsevät maihin, ovat edut yhtäläiset. Heidän paljouttansa taasen meidän ei tarvitse kovin pelätä, sillä valkamien puutteesta täytyy vihollisten, vaikka kohtakin lukuisina, taistella vähillä voimilla. Mutta täällä ei ole kysymys taistelusta maalla, jossa edut ovat yhtäläiset, vaan he ovat laivoissaan, ja merellä ovat onnen sattumat arvaamattomat. Minä siis pidän heidän voitettavansa vastukset meidän vähälukuisuutemme vastapainona. Ja koska Ateenalaisina kokemuksesta tiedämme, kuinka vaikea on astua maihin toisten siitä estäessä, jotka järkähtämättöminä pysyvät paikallaan pelkäämättä meren kuohinaa ja laivojen mahtavaa hyökkäystä, niin kehotan minä teitä nytkin järkähtämättöminä torjumaan viholliset jo rantakallioilta ja siten pelastamaan sekä itsenne että suojaanne uskotun paikan".
Tästä Deemosteneen puheesta rohkaistuivat Ateenalaiset ja astuivat alas rannalle, jossa he järjestyivät sota-asentoon. Lakedaimonilaiset lähtivät liikkeelle ja hyökkäsivät linnoitusta vastaan sekä maajoukollaan että Spartalaisen laivapäällikön Krateesikleen pojan Trasymeelidaksen johtamalla 43 laivallansa. Laivasto hyökkäsi juuri Deemosteneen arvaamalle paikalle. Ateenalaiset torjuivat sekä maalta että mereltä tehdyn hyökkäyksen. Koska viholliset eivät useammalla laivalla voineet päästä rantaan, jakaantuivat he ja tekivät hyökkäyksiä vuorottain harvoilla laivoilla, osottaen suurta urhoollisuutta ja kehoittaen toisiaan kovilla huudoilla, jotta he voisivat tunkea läpi puolustajien rivien ja vallottaa linnoitusta. Kaikista rohkein oli Brasidas. Jos hän vaan näki jonkun triarkin tahi perämiehen pääsemättä rantaan säästävän laivaansa rikkoutumasta, epäröiden missä hänestä olisi mahdollisinta päästä maihin, niin huusi hän, ettei ollut sopivaa säästämällä muutamia lautoja sallia vihollisten rakentaa linnoitusta heidän maahansa, vaan että oli tunkeuminen maihin, jos kohtakin omat laivansa joutuivat perikatoon. Myöskin liittolaisia kehoitti hän, suuria etuja nauttivina, tässä tilaisuudessa uhraamaan laivansa Lakedaimonilaisten hyväksi, ja sortuvilla laivoillaan kaikin tavoin koettamaan päästä rannalle ja siten saattamaan valtaansa sekä miehet että paikan.
Täten kehoittaen muita ja pakoittaen oman laivansa perämiehen laskemaan rantaan, astui hän laivaportaille; mutta kun hän täältä koetti astua maihin, torjuivat hänen Ateenalaiset takaisin, jollon hän vaarallisesti haavotettuna pyörtyi laivan keulaan ja hänen kilpensä vyörähti mereen. Kun tämä sittemmin ajautui maihin, korjasivat sen Ateenalaiset ja asettivat sen siihen voitonmerkkiin, jonka he pystyttivät tämän hyökkäyksen johdosta. Muutkin kyllä ponnistivat voimiansa, mutta eivät voineet päästä maihin sekä karun maan takia että Ateenalaisten järkähtämättömästä pysymisestä paikallaan. Siten oli siis onni muuttunut, että Ateenalaiset maalla, ja vieläpä Lakooniassa, torjuivat päältään heitä vastaan purjehtivat Lakedaimonilaiset, ja että Lakedaimonilaiset laivoillaan koettivat nousta maihin omalla alueellaan Ateenalaisia vastaan. Siihen aikaan oli nimittäin heidän suurin kunniansa käydä etevimmistä maasotilaista ja Ateenalaisten käydä etevimmistä ja rohkeimmista meritaistelijoista.
Tehtyänsä hyökkäyksiä sen päivän ja osan seuraavaa päivää, luopuivat Lakedaimonilaiset yrityksestä. Kolmantena päivänä lähettivät he muutamia laivoja Asinaan hakemaan rakennuspuita piirityskoneita varten, koska toivoivat saavansa valtaansa satamaan päin olevan osan linnoituksesta, vaikkakin se oli korkea, siellä kun löytyi mukavia valkamia. Tällä välin saapui Sakyntoksesta Ateenalaisten 50 laivaa. Näitä avustivat muutamat Naupaktoksesta saapuneet vartiolaivat ja neljä Kiolaista laivaa. Kun nämät näkivät mannermaan ja saaren täynnänsä raskasaseisia ja laivojen pysyvän satamassa purjehtimatta ulos, eivätkä tietäneet, missä heittää ankkuria, purjehtivat he läheiseen autioon Prooteen saareen ja viettivät yönsä siellä. Seuraavana päivänä purjehtivat he ulapalle ja varustautuivat meritappeluun, jos viholliset haluaisivat purjehtia heitä vastaan aavalle vedelle, muuten hyökkäisivät he itse vihollisten kimppuun. Mutta viholliset eivät purjehtineet heitä vastaan, eivätkä liioin, kuten olivat aikoneet, sulkeneet salmen suita, vaan pysyivät liikkumatta maalla ja valmistautuivat, laittaen laivansa kuntoon, meritappelua varten, jos vastustajat koettasivat purjehtia satamaan, jossa kyllä oli tilaa taistelua varten.
Huomattuansa tämän, hyökkäsivät Ateenalaiset salmen kumpasestakin suusta heitä vastaan ja ajoivat pakosalle useimmat ulapalla heitä vastaan purjehtivat laivat. Tässä takaa-ajossa lävistivät he ahtaalla vedellä monta laivaa ja vallottivat viisi, joista yhden miehistöineen. He koettivat saavuttaa niitä, jotka olivat paenneet rantaan. Osa laivoista sortui, ennenkuin olivat ehtineet täysin miehitettyinä päästä rannasta. Toiset taas, joista miehistö oli paennut, sitoivat Ateenalaiset laivoihinsa ja hinasivat mukaansa.
Nähdessään tämän, joutuivat Lakedaimonilaiset epätoivoon, koska heitä sen kautta kohtasi suuri onnettomuus, kun heidän saarella olevat miehensä tykkönään suljettiin muista. Kiiruhtaen apuun, astuivat he aseineen mereen, tarttuivat laivoihin ja koettivat vetää ne puoleensa. Jokainen arveli asiain olevan pilalla, ellei hän itse ottanut osaa työhön. Tästä syntyi laivojen ympärillä sekasorto, ja kumpasetkin muuttivat taistelutapaa: sillä Lakedaimonilaiset innossaan ja hämmästyksissään ikäänkuin taistelivat meritaistelua maalta, jotavastoin Ateenalaiset, ollen voitolla, ja koettaen saavuttaa mitä suurinta etua, laivoistaan taistelivat maatappelua. Saatettuansa toisilleen suuria vaurioita, jolloin suuri joukko sotureita haavoittui, erosivat taistelijat toisistaan. Lakedaimonilaiset pelastivat tyhjät laivansa paitsi tappelun alussa vihollisen vallottamia. Kun kumpasetkin olivat vetäytyneet leiriinsä, pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin, luovuttivat kaatuneet ja korjasivat laivanhylyt. He purjehtivat heti saaren ympäri, ja vartioivat sitä sinne suljetuiden miesten takia. Peloponneesolaiset mannermaalla ja heille kaikkialta saapuneet apujoukot pysyivät asennossaan Pyloksessa.