Kun Spartaan saapui tieto tapahtumista Pyloksen edustalla, päättivät Lakedaimonilaiset, että vallanpitäjät, kuten suuren onnettomuuden tapahduttua, lähtisivät leiriin omin silmin tarkastamaan asian laitaa ja päättääksensä, mitä olisi tehtävä. Kun nämät huomasivat mahdottomaksi auttaa miehiä eivätkä tahtoneet, että he nälän tahi vihollisten paljouden pakottamina antautuisivat, päättivät he Pyloksen seikoista tehdä aselevon Ateenalaisten päälliköiden kanssa, jos nämät siihen suostuisivat, ja toimittaa lähettiläitä Ateenaan rauhansopimuksesta sekä koettaa mitä pikemmin saada soturinsa takaisin.
Ateenalaisten päälliköiden suostuttua ehdotukseen, tehtiin seuraava sopimus: Lakedaimonilaisten tuli tuoda Pylokseen ja jättää Ateenalaisille ne laivat, joilla he olivat taistelleet meritappelussa, ja kaikki Lakoonikassa olevat pitkät laivansa, eivätkä saisi tehdä hyökkäyksiä Ateenalaisten linnoitusta vastaan, enemmän maitse kuin meritsekään. Ateenalaiset puolestaan sallisivat Lakedaimonilaisten mannermaalta tuoda saarella oleville miehilleen joka miestä kohti kaksi Attikalaista koiniksia jauhoja, kaksi kotylaa viiniä ja lihaa sekä palvelijoille puolet mainitusta määrästä. Kaikki tämä oli tehtävä Ateenalaisten tieten, eikä mitään heiltä salaa. Ateenalaiset kyllä vartioisivat saarta, mutta eivät astuisi maihin sinne. Ateenalaiset eivät ahdistaisi Peloponneesolaisia maitse eikä meritse. Jos kummaltakaan puolelta rikottaisiin vähintäkään näitä sopimuksia, niin olivat ne puretut. Nämät sopimukset kestäisivät, kunnes Lakedaimonilaisten lähettiläät palaisivat Ateenasta. Näitä lähettiläitä kuljettaisivat Ateenalaiset kolmisoutulaivallaan sekä Ateenaan että sieltä takaisin. Lähettiläiden palattua Ateenasta olisivat nämät sopimukset lakanneet, ja Ateenalaisten tuli silloin jättää takaisin laivat siinä tilassa, kuin olivat heidän saadessaan ne haltuunsa. Näillä ehdoilla solmittiin sopimukset, ja laivat, luvultaan noin 60, jätettiin Ateenalaisille. Lähettiläät lähtivät matkalle ja saavuttuansa Ateenaan, puhuivat he seuraavaan tapaan:
"Lakedaimonilaiset ovat meidät lähettäneet teidän luoksenne, Ateenalaiset miehet, keskustelemaan saareen suljetuista miehistämme, mikä teille olisi edullisinta, ja samalla saamaan teitä suostumaan ehtoihin, jotka nykyisessä onnettomuudessamme olisivat vähin loukkaavia kunniaamme. Joskin me nyt puhumme hiukan pitemmältä, niin emme me silti poikkee tavastamme: sillä me emme tuhlaa sanoja, missä vähillä tullaan toimeen, mutta me puhumme pitemmältä, missä tahdomme osottaa, mitä hetki vaatii. Älkää panko pahaksi sanojamme, luullen meidän puhuvan, arvellen teidän käsittämättömyydestä tarvitsevanne neuvojamme, vaan pitäkää sanojamme ainoasti kehoituksena teille tekemään viisasta päätöstä, vaikka kohtakin sen itse ymmärrätte. Sillä teillä on nyt tilaisuus kunniakkaasti lujittaa nykyistä onneanne, koska saatte säilyttää, mitä vallassanne on, ja vieläpä siihen lisätä kunnian ja maineen. Teidän ei tule toimia kuten ne ihmiset, joille onni on jotakin harvinaista; sillä heitä kiihottaa aina toivo saada yhä enemmän, koska heille onnensattuma on jotakin tykkänään odottamatonta. Mutta ne, jotka ennen usein ovat kokeneet onnen vaiheet, eivät liioin luota onnen kestäväisyyteen; ja siinä suhteessa on meidän kaupungillamme ja teillä mitä suurin kokemus".
"Tämän te kyllä käsitätte, jos otatte huomioon, miten me, joilla on ollut suurin arvo Helleenien kesken, nyt tulemme teidän luoksenne, me, jotka itse ennen olemme voineet myöntyä siihen, mitä teiltä pyytämään nyt olemme tulleet. Tähän pulaan me emme kuitenkaan ole joutuneet valtamme heikontumisesta emmekä liiallisesta ylvästymisestä lisätystä vallastamme, vaan koska olemme erehtyneet tuumissamme, jossa tapauksessa kenelle tahansa voi käydä samoin. Sentähden ei ole kohtuullista, että te kaupunkinne nykyisen voiman tähden tahi saavutetuiden etujenne johdosta arvelette onnen aina pysyvän teille suosiollisena. Viisaat miehet tietävät, että onni on vaihtelevainen, ja he ovat sentähden maltillisia, jos onni heitä pettää. He ymmärtävät, ettei voi edeltäkäsin määrätä, mikä heidän kohtalonsa sodassa on oleva, vaan että onnen oikku määrää sodan vaiheet. Ja koska he eivät koskaan luottamuksesta onneensa joudu röyhkeiksi, niin heitä onnettomuuskaan ei tykkänään masenna, jonka tähden he myöskin onnen suosimina mielellään suostuvat sovintoon. Teille, Ateenan miehet, sopii nyt erinomaisesti toimia täten meitä kohtaan, jottei teidän, jos ette nyt suostu pyyntöömme, joskus jouduttuanne itse ahdinkoon, mikä ei ensinkään ole mahdotonta, sanottaisi saavuttaneen nykyistä onneanne ainoasti sattuman kautta, kun teidän vallassanne on jättää jälkimaailmalle nuhteeton maine voimastanne ja maltistanne".
"Lakedaimonilaiset kehottavat teitä sopimukseen ja lakkaamaan sodasta. He tarjoavat teille rauhaa, liittoa ja hartainta ystävyyttä ja yksimielisyyttä, pyytäen teiltä puolestaan saareen suljetut miehensä. He katsovat etuisammaksi sekä meille että teille, ettei jouduta siihen vaaraan, että vangit joko saavat tilaisuuden väkisten paeta tahi että he kovin rasitettuina antautuvat teille. Sillä me arvelemme, että kovimmat vihamielisyydet lienevät varmimmin poistettavat siten, että voittaja ei kostonhimosta pakota vastustajia kohtuuttomiin lupauksiin, vaan jos hän, vaikkakin voisi päinvastoin menetellä, saavutettuansa voiton urhoollisuudellaan, vasten voitetun toivoa tekee sopimuksen kohtuullisilla ehdoilla. Sillä voitettu vihollinen, joka ei ole pakotettu tekemään vastarintaa äärimmäisiin, vaan joka tunnustaa vastustajan jalomielisyyttä, on häveliäisyydestä taipuvainen lupauksissaan; ihmiset ovat tähän menettelyyn taipuvaisemmat katkerimpia vihollisiaan kohtaan, kuin niitä kohtaan, joitten kanssa he vähäpätöisemmissä asioissa ovat erimielisiä. Ihmisen luonnossa on taipumus mielellään suostumaan kohtuullisiin ehtoihin, mutta heittäytyä äärimmäisiin vaaroihin, vastustaaksensa röyhkeätä vihollista".
"Nyt jos koskaan sopii meille molemmille sovinto, ennenkuin joku korjaamaton vahinko astuu väliimme, joka meissä välttämättömästi herättää sekä yleistä että yksityistä vihaa teitä kohtaan, ja joka teiltä riistää meidän nyt tarjoamamme edut. Kun taistelu vielä on ratkaisematon, niin sopikaamme, kun teidän puolellanne on kunnia ja tilaisuus saavuttaa meidän ystävyytemme, ja ennenkuin meidän osaksemme on tullut häpeä kovan onnettomuuden johdosta tämän vähäpätöisen onnettomuuden asemesta. Valitkaamme rauha lopettamalla sodan ja lakkauttakaamme siten toisiltakin Helleeneiltä onnettomuudet, joihin he pitävät teitä syypäänä. Nyt he taistelevat tietämättänsä varmaan, kumpi meistä on alottanut sodan; mutta jos tehdään rauha, joka etupäässä on teistä riippuva, niin tulevat he olemaan siitä teille kiitollisia. Jos te siis käsitätte, että teillä nyt on tilaisuus saada Lakedaimonilaiset uskollisiksi ystäviksenne heidän omasta pyynnöstään myönnytyksillä eikä väkivallalla, niin miettikää, mitä kaikkia etuja teille tästä voi koitua. Sillä jos te ja me olemme yksimielisiä, niin muu Hellas kyllä, koska se on meitä paljoa heikompi, tulee kunnioittamaan tätä ylivoimien päätöstä".
Täten puhuivat Lakedaimonilaiset, arvellen, että Ateenalaiset, jotka ennen olivat halunneet rauhaa, jonka solmimisen Lakedaimonilaiset silloin vastustamisellaan olivat estäneet, nyt mielellään suostuisivat tarjoomukseen ja päästäisivät vangit vapaiksi. Mutta nämät, jotka arvelivat voivansa tehdä rauhan, milloin vaan halusivat, koska heillä oli vallassaan miehet saarella, esittivät yhä suurempia vaatimuksia. Kiihkeimmin heidät tähän kehoitti Kleainetoksen poika Kleoon, äärettömästi kansanvaltainen ja tähän aikaan kansan erinomaisessa suosiossa oleva mies. Hän sai kansan vastaamaan, että saareen suljetuiden Lakedaimonilaisten ensin tuli jättää aseensa ja itsensä Ateenaan vietäviksi, ja että Lakedaimonilaisten tämän tapahduttua tulisi luovuttaa Ateenalaisille Nisaia, Peegai, Troitseena ja Akaia, joita he eivät olleet valloittaneet sodassa, vaan saaneet Ateenalaisten suostumuksella, koska viimeksimainitut siihen aikaan kärsimiensä onnettomuuksien takia suuresti olivat rauhan tarpeessa. Näitä ehtoja suoritettuansa saisivat Lakedaimonilaiset miehensä takaisin, ja rauha solmittaisiin niin kauaksi aikaa, kuin molemmille näkyisi sopivaksi.
Tähän lähettiläät eivät vastanneet mitään, vaan kehottivat Ateenalaisia valitsemaan neuvottelijoita, jotka, lausuttuansa mielipiteensä ja kuultuansa heidän ajatuksensa näistä asioista, tyyneesti sopisivat kyseessä olevista ehdotuksista, joista pääsisivät yksimielisyyteen. Mutta tätä Kleoon vastusti suurella innolla, sanoen jo ennen huomanneensa, ettei vihollisilla ollut mitään hyvää mielessään, ja että tämä nyt selvästi kävi ilmi, koskeivät he tahtoneet keskustella kansan edessä, vaan halusivat neuvotella moniaitten miesten kanssa. Jos heillä oli jokin hyödyllinen ehdotus tehtävänä, kehotti hän heitä ilmottamaan sen kansalle. Kun Lakedaimonilaiset huomasivat, etteivät he, jos kohtakin onnettomuutensa takia olivat suostuvaisia myönnytyksiin, voineet puhua tästä kansankokouksessa joutumatta epäluulon alaisiksi liittolaisten silmissä, kuten myöskin etteivät Ateenalaiset tyytyisi kohtuullisiin ehtoihin, lähtivät he tyhjin toimin Ateenasta.
Lähettiläiden palattua, purettiin välittömästi Pyloksessa solmittu aselepo, ja Lakedaimonilaiset vaativat, kuten oli sovittu, laivansa takaisin. Mutta Ateenalaiset eivät luovuttaneet niitä, selittäen syyksi sopimusta vastaan linnoitusta vastaan tehdyn hyökkäyksen ja muita vähäpätöisiä seikkoja, sekä vedoten sopimuksien sanoihin, että aselepo olisi rikottu, jos sopimusta hiukkasenkaan loukattaisiin. Lakedaimonilaiset puolestaan väittivät vastaan, sanoen laivojen pidättämistä ilmi vääryydeksi ja varustautuivat poistuttuansa sotakuntoon.
Nyt leimahti sota Pyloksen ympäristössä ilmituleen. Päivällä purjehtivat Ateenalaiset kahdella vastakkain kulkevalla laivalla saaren ympäri; yöllä sitä vastoin kulki koko heidän laivastonsa sen ympäri, paitsi meren puolella, kun oli kova tuuli. Ateenasta tuli heille lisää 20 laivaa, joten heillä siis oli 70 alusta. Peloponneesolaiset leiriytyivät sillävälin mannermaalle, tehden hyökkäyksiä linnoitusta vastaan ja väijyen tilaisuutta soturiensa pelastamiseen.