Samana kesänä tekivät ensin Sikelian Kamarinalaiset ja Geloolaiset sovinnon keskenään. Myöhemmin kokoontui myöskin lähettiläitä kaikista Sikelioottain kaupungeista neuvottelemaan keskinäisestä sovinnosta. Molemmin puolin lausuttiin täällä monta eriävää mielipidettä ja tehtiin vaatimuksia, kun joku katsoi itsensä loukatuksi. Mutta enimmän vaikutti keskinäiseen sovintoon Hermokratees, Hermoonin poika, Syrakuusalainen, joka huomautti yleisestä hyödystä seuraavin sanoin:
"Kunnioitetut Sikeliootat! Minä, joka en ole juuri pienimmästä kaupungista, enkä kaupungista, joka enin on kärsinyt sodan kautta, minä aion nyt esittää, mikä minusta näyttää olevan koko Sikelialle yleisimmäksi hyödyksi. Teille, jotka sen kyllin tiedätte, en pitkälti tahdo puhua, kuinka vaikeaa on esittää sodan kaikki vaivat. Sillä ei kukaan ajattelemattomuudesta siihen ryhdy, eikä kukaan liioin pelosta sitä karta, jos vaan luulee sillä saavansa etuja: toisista näyttää voitto olevan vaaroja suurempi, toiset taas tahtovat kestää vaaroja, jotteivät mitään menettäisi siitä, mitä heillä on. Mutta jos eivät kummatkaan ryhdy toimeen oikealla hetkellä, niin ovat kehoitukset sovintoon varsin paikallaan. Nykyhetkellä on meille suurimmasta arvosta, että tämän ymmärrämme; sillä sotamme alkusyy on ollut se, että jokainen on tahtonut asettaa asiansa parahimmalle kannalle. Ja nyt me sananvaihtelulla koetamme päästä sovintoon; mutta jos ei jokaisen onnistu päästä vaatimuksiensa perille, niin me taas turvaudumme sotaan".
"Kuitenkin pitäisi meidän käsittää, jos viisaasti punnitsemme asiata, ettei tämä kokous ole yhtynyt ainoastaan yksityisiä asioita varten, vaan minun ymmärrykseni mukaan keskusteluksemme siitä, voisimmeko vielä pelastaa koko Sikelian Ateenalaisten vainoa vastaan. Ja tässä pidän minä itse Ateenalaisia paljoa pätevämpinä sovittajina, kuin minun sanani. He, näette, jotka ovat mahtavimmat kaikista Helleeneistä, saapuvat tänne muutamilla laivoilla, vaaniaksensa meidän erehdyksiä, ja esittävät koristellen vihamielisiä vehkeitään hyödyllisen liiton oikeuden nimellä. Sillä meidän ollessamme sodassa keskenämme ja kutsuessamme heitä, noita miehiä, jotka kyllä kutsumattammekin olisivat saapuneet, karkaamaan kimppuumme, korvatessamme itse omilla kustannuksillamme heidän väkivaltansa meitä kohtaan ja meidän raivatessamme tietä heidän vallallensa, tulevat he vastaisuudessa luonnollisesti, kun huomaavat meidät riitojen raatelemina, suuremmalla sotajoukolla koettaaksensa saada haltuunsa koko tämän maan".
"Jos viisaasti menettelemme, tulee meidän jokaisen hankkia semmoisia liittolaisia, jotka tuottavat omalle kaupungillemme uusia etuja, mieluummin kuin vahingottavat sitä, mitä meidän on, ja sitä varten antautua vaaroihin sekä pitää erimielisyyden olevan kaupunkimme ja Sikelian perikadon pääsyynä, Sikelian, jonka kaikki kaupungit ovat keskinäisessä riidassa, vaikka me kaikki sen asukkaat olemme väijytysten alaisina. Tämä on meidän ymmärrettävä ja sopia tulee yksityisen yksityisen kanssa, kaupungin kaupungin kanssa, koettaaksemme yhteisesti pelastaa koko Sikelian saaren. Älköön kukaan kuvitelko, että Ateenalaiset meitä kohtelevat vihollisina sen tähden, että olemme Doorilaisia, ja että Kalkidilaiset Joonialaisen sukuperänsä takia olisivat turvatut. Eivät Ateenalaiset meitä ahdista sen takia, että he meitä vihaavat, koska olemme eri heimokuntaa, vaan koska tavottelevat Sikelian rikkauksia, tuota yhteistä omaisuuttamme. Sehän näkyi selvästi Kalkidilaisen heimon kutsuessa heitä avukseen; sillä vaikka nämät eivät koskaan olleet liiton mukaan saapuneet apuun, niin esiintyivät he kuitenkin suosiollisemmin, kuin mitkään sopimukset olisivat vaatineet. Tämä Ateenalaisten saaliinhimo on kuitenkin annettava anteeksi, sillä ei vallantavoittelijoita voi moittia, vaan niitä, jotka ovat valmiit heitä tottelemaan. Aina on ihmisissä ollut taipumus hallitsemaan väistyviä, mutta varoa itseään hyökkääjiltä. Kun me tämän tiedämme, niin tekisimme suuren virheen, jos emme koettaisi tätä estää, ja jos emme pitäisi meidän kaikkien tärkeimpänä velvollisuutena torjua yhteistä vaaraa. Parahimmin me sen torjumme, jos sovimme keskenämme. Sillä Ateenalaiset eivät meitä ahdista omasta maastaan, vaan niitten maasta, jotka heidät tänne ovat kutsuneet. Täten ei sota sotaa lakkauta, vaan erimielisyydet sovitetaan levollisesti rauhan kautta, ja nuot kauniilla tekosyillä tänne kutsutut epärehelliset avustajat saavat, niinkuin ovatkin ansainneet, lähteä täältä tyhjin toimin".
"Ateenalaisten suhteen on meillä oleva näin suuret edut, jos viisaasti menettelemme. Kun nyt kaikki myöntävät rauhan olevan suurimman edun, miten meidän ei myöskään keskenämme pitäisi koettaa saavuttaa sitä! Eikö teistä näytä, jos joku pääsee voitolle tai päinvastoin tulee tappiolle, että rauha mieluummin kuin sota on kumpaisellekin sekä voitolle päässeelle että tappiolle joutuneelle eduksi, koska se tekee lopun tappioista ja toiselta puolen tekee voiton edut varmoiksi, ja koska rauhan vallitessa kunnianosoitukset ja arvonosoitukset ovat turvallisemmat, jota paitse se suopi meille monta muutakin etua, yhtä vaikeat luetella kuin sodan aiheuttamat vauriot? Ottakaa siis sanani huomioon tarkasti, älkääpä niitä halveksiko, vaan koettakaa niistä saada neuvoa pelastukseksenne. Jos joku teistä luulee varmasti voivansa joko oikeudella tai väkivallalla päästä tuumiensa perille, niin varokoon, ettei hän suuresti pety. Tiettyhän on, että moni, joka on koettanut kostaa vääryyden tekijälle, kaukana siitä, että olisi saanut korvausta, itse on joutunut perikatoon; kuten myöskin, että moni valtio, tavoitellessaan laajempaa valtaa, on menettänyt senkin, mikä sillä ennestään oli. Kostaminen näet ei tule loukatun osaksi; samaten kuin valta ei ole varma tuki, jos kohtakin toivoa täynnä. Tulevaisuus on ylipäätään huikentelevainen, mutta vaikka se onkin kaikista epävarmin, on se meille kuitenkin väliin vallan hyödyllinen; sillä koska kumpaisetkin riitapuolet pelkäävät tulevaisuuden epävarmuutta, niin he ovat enemmän varovaisia karkaamaan toistensa kimppuun".
"Nyt kun kahdenkertainen hätä meitä ahdistaa: sekä hämärä pelko tuntemattoman tulevaisuuden suhteen, että Ateenalaisten meille niin pelottava läsnä-olo, ja kun ymmärrämme, että sanotut seikat ovat meitä estäneet toimittamasta, mitä kukin meistä on halunnut, niin karkottakaamme hyökkäävät viholliset maastamme, lykäten ellei ainiaaksi, ainakin toistaiseksi yksityiset erimielisyytemme. Lyhyesti sanoen: jos seuraatte neuvojani, tulee jokainen meistä asumaan vapaassa kaupungissa, jossa meidän vallassamme on ansionsa mukaan kostaa yhtä hyvin hyväntekijälle kuin pahantekijälle. Mutta jos, luottamatta minuun, noudatatte muunsuuntaisia neuvoja, niin ei ole enää kysymys kostamisesta, vaan jos hyvin käy, niin joudumme verivihollistemme ystäviksi, mutta niitten vihollisiksi, joita kohtaan emme pakostakaan saisi olla nurjamielisiä".
"Minä puolestani, vaikka, kuten jo alussa sanoin, olen mitä suurimmasta kaupungista kotoisin, jonka ei suinkaan tarvitse hankkia puolustajia, vaan mieluummin voi hyökätä minkä kaupungin kimppuun tahansa, minä ajattelen, että meidän varovaisuudesta tulee väistyä vaarojen pakottamina. Emme saa siihen määrin pahoin pidellä vastustajiamme, että siitä vielä suuremmin itse vahingoitumme. Enkä minä ole kyllin tyhmän ylpeä, pitääkseni oman ajatukseni onnen sattuman määrääjänä, jonka yli minulla ei ensinkään ole valtaa, vaan minä teen myönnytyksiä niin paljon, kuin kohtuullista on. Samaa pyydän teitä muitakin tekemään vapaasta tahdosta, ennenkuin viholliset teitä siihen pakottavat. Sillä ei ole ensinkään häpeällistä, jos kansalainen tekee myönnytyksiä kansalaiselle. Doorilainen Doorilaiselle tai Kalkidilainen naapurillensa, sanalla sanoen, jos naapurit yhteisellä nimellä Sikeliooteiksi kutsutut, saman veden ympäröivän yhteisen maan asukkaat, tekevät myönnytyksiä toisilleen. Me kylläkin sodimme, kun niin sattuu, ja sovimme taasen yhteisesti keskusteltuamme. Mutta torjukaamme yhdistetyin voimin vierasheimolaiset, viisauden neuvomina, koska yksityisen loukkaaminen kaikille on vaarallinen, älkäämmekä milloinkaan enää kutsuko ulkomaalaisia liittolaisiksemme tai välittäjiksemme. Jos me niin toimimme, pelastamme me Sikelian kahdesta nyt vallitsevasta pahasta, karkottaen Ateenalaiset maastamme ja lakkauttaen kotoisen sodan, ja vastaisuudessa tulemme me sitä omaksi hyödyksemme vapaina viljelemään, jonka ohessa muut vieraat kansat sitä tulevat vähemmän väijymään".
Hermokrateen näin puhuttua, olivat Sikeliootat yksimieliset siitä, että keskinäinen sota oli lakkautettava ehdoilla, että jokainen saisi pitää, mitä hänen omansa oli, ja että Kamarinalaiset saisivat Morgantineen maksamalla Syrakuusalaisille määrätyn rahasumman. Ateenalaistenkin liittolaiset kutsuivat näiden päälliköt puheilleen ja sanoivat, että hekin halusivat sopia ja päästä liittoon. Nämät suostuivat heidän pyyntöönsä, ja sopimus solmittiin, jonka jälkeen Ateenalaisten laivat purjehtivat pois Sikeliasta. Mutta kun Ateenalaiset päälliköt saapuivat kotia, rangaistiin Pytodooros ja Sofoklees maanpaolla, jota vastoin kolmas päällikkö Eyrymedoon tuomittiin rahasakkoon, koska heitä syytettiin lähteneen pois lahjoittamina, vaikka olisivat voineet vallottaa Sikelian saaren. Siihenastisen menestyksensä sokaisemina arvelivat Ateenalaiset, ettei kukaan voinut heitä vastustaa, vaan että mahdollinen yhtähyvin kuin mahdoton, olipa heillä suuri tai vaillinainen varustus, oli heidän saavutettavissaan. Siihen oli syypää heidän aavistamaton menestyksensä useimmissa yrityksissään, joka heissä herätti vakavan luulon heidän jokaisen toiveensa toteutumisesta.
Koska Ateenalaiset ahdistivat Megaran kaupungin asukkaita sodalla, hyökäten kaksi kertaa vuodessa heidän alueellensa, ja kun heidän omat pakolaisensa, jotka kansa heidän kapinan tehtyä oli karkottanut, Peegaista rasittivat heitä ryöstöretkillä, niin tuumivat Megaralaiset sinä kesänä, että pakolaiset olivat laskettavat kaupunkiin, jottei kaupunki kahden puolin olisi vainon alaisena. Kun pakolaisten ystävät saivat vihiä tästä keskustelusta, niin he selvemmin kuin ennen vaativat, että tämä tuuma toteutuisi. Mutta kun kansanmielisten johtajat saivat tästä tiedon, niin pelkäsivät he, ettei kansa tämänkaltaisten vaivojen rasittamana pysyisi heidän johdettavanansa, ja sopivat Ateenalaisten päälliköiden, Arifroonin pojan Hippokrateen ja Alkisteneen pojan Deemosteneen kanssa, että jättäisivät kaupungin näitten haltuun, koska pitivät itselleen vähempänä vaarana, jos kaupunki joutuisi Ateenalaisten haltuun, kuin jos heidän neuvostansa karkotetut kansalaiset palaisivat kaupunkiin. He sopivat siitä, että Ateenalaiset ensin repisivät pitkät muurit, jotka kaupungista kulkivat noin kahdeksan stadionin matkan Nisaiaan, jotta Peloponneesolaiset eivät pääsisi apuun Nisaiasta, jossa he yksin vartioivat, ollaksensa varmat Megarasta; sitten koettaisivat he myöskin jättää yläkaupungin Ateenalaisten haltuun. Kun tämä oli tehty, antautuisivat heidän mielestänsä myöskin yläkaupunkilaiset helposti.
Kun molemmin puolin olivat sekä sanoin että toimin valmistautuneet, purjehtivat Ateenalaiset yön aikana 600 raskasaseisella, joiden johtaja oli Hippokratees, Minooas nimiseen, Megaralaiseen saareen ja piiloutuivat lähellä kaupunkia olevaan hautaan, josta otettiin tiilejä muurin rakentamiseen. Toisen päällikön, Deemosteneen, johtamat kevytaseiset Plataialaiset ja muut peripolot asettuivat väijyksiin Enyalionin temppeliin, joka on vähän lähempänä. Ainoat, jotka huomasivat heidät, olivat ne miehet, joilla oli tieto tästä yöllisestä yllätyksestä. Kun aamu koitti, menettelivät Megaralaiset seuraavalla tavalla: Jotta porttien aukaiseminen olisi heidän vallassaan, olivat he jo paljoa ennen päälliköltä hankkineet itselleen luvan yön aikana lähteä ryöstöretkelle merelle pariairoisella aluksella, jota heillä oli tapana kuljettaa vaunuilla ojaa myöten, ja ennen päivän tuloa taasen tuoda takaisin portista muurien sisäpuolelle, jotta Minooaassa Ateenalaiset huomaisivat heidän valvomisensa, vaikka ei yhtään alusta näkynyt satamassa. Kun nyt vaunut jo olivat portilla, ja nämät tavan mukaan avattiin alukselle, niin Ateenalaiset, kuten oli määrätty, tämän nähtyään, hyökkäsivät juoksujalassa väijyksistään, ehtiäkseen porteille, ennenkuin ne suljettaisiin, ja kun vaunut vielä olivat porttien suussa esteenä sen sulkemiselle. Hyökkääjät ynnä myötävaikuttavat Megaralaiset surmasivat portin vartijat, jonka jälkeen Deemosteneen johtamat Plataialaiset ja peripolot ensimmäisinä tunkeutuivat sisään siinä, missä nyt seisoo voitonmerkki. Heti sisäpuolella portteja syntyi tappelu, sillä lähimmäiset Peloponneesolaiset olivat huomanneet tapahtuman, jolloin Plataialaiset saivat voiton apuun rientävistä ja aukaisivat portit hyökkääville Ateenalaisille raskasaseisille.