Nyt riensivät Ateenalaiset muurille sitä myöten, kuin he pääsivät sisään. Harvalukuinen Peloponneesolainen vartijaväki pysyi ensin paikallaan puolustautuen, jolloin muutamia heistä kaatui, mutta useimmat turvautuivat pakoon, peläten yön aikana hyökkääviä vihollisia ja heitä ahdistavia Megaralaisia kavaltajia, koska he päälle päätteeksi arvelivat, että kaikki Megaralaiset olivat nousseet heitä vastaan. Sattuipa Ateenalaisten airut omin luvin ilmoittamaan, että se Megaralainen, joka niin halusi, saisi liittyä Ateenalaisiin, kun vaan jättäisi aseensa. Kun Peloponneesolaiset tämän kuulivat, niin he eivät enää puolustautuneet, koska arvelivat kaikkien yhdistetyin voimin taistelevan heitä vastaan, vaan pakenivat Nisaiaan. Kun aamu koitti, olivat portit jo vihollisten käsissä, ja kun tästä syntyi suuri häiriö Megaran kaupungissa, vaativat kavaltajat ja muu joukko, joka tästä tiesi, että portit avattaisiin ja hyökättäisiin ulos Ateenalaisia vastaan taisteluun. Välipuhe oli semmoinen, että Ateenalaiset heti porttien avattua hyökkäisivät sisään. Kavaltajat voitelisivat itseään öljyllä, jotta heitä ei portteja avatessa ahdistettaisi. Muuten heillä ei ollut mitään vaaraa porttien avaamisessa, sillä sopimuksen mukaan saapuisi 4,000 raskasaseista Ateenalaista ja 600 ratsumiestä Eleysiksesta, yön aikana kuljettuansa. Kun salaliittolaiset jo olivat öljynneet itsensä ja seisoivat porteilla, ilmoitti joku heistä tuuman toisille. Nämät kokoontuivat nyt ja sanoivat, ettei saisi hyökätä ulos, jota eivät milloinkaan ennen lukuisempinakaan olleet tehneet, eikä saattaa kaupunkia vaaraan, ja että he väkisten estäisivät sitä, joka koettaisi niin tehdä. He eivät ensinkään olleet huomaavinaan kavaltajien petosta, vaan muka toimivinaan yleisen hyödyn hyväksi, pysyivät he järkähtämättöminä vartioimassa portteja, niin etteivät kavaltajat voineet toteuttaa vehkeitään.
Kun Ateenalaiset päälliköt huomasivat, että oli syntynyt joku este, ja etteivät voineet valloittaa kaupunkia väkivallalla, ryhtyivät he ympäröimään Nisaiaa muurilla, arvellen Megaran pikemmin antautuvan, jos he ehtisivät vallottaa Nisaian, ennenkuin se saisi apua. He tuottivat Ateenasta kivenhakkaajia, rautaa ja muita työntarpeita. Alkaen muurista, joka oli heidän vallassaan, rakensivat he Megaraa sulkevan poikkimuurin molemmin puolin Nisaiaa mereen saakka. Muurin ja kaivoksen teko oli jaettu soturien kesken, jotka ottivat kiviä ja tiiliä esikaupungista, kaatoivat puita ja paaluttivat, missä oli tarvis. Esikaupungin talot varustivat he itselleen rintamasuojiksi. Koko tämän päivän he työskentelivät, joten muuri seuraavan päivän illalla oli miltei valmis. Koska Nisaian asukkaat pelkäsivät ravinnon puutetta, kun he ainoastaan päiväksi toivat itselleen ruokatavaroita yläkaupungista, ja otaksuivat, etteivät Peloponneesolaiset aivan pian ehtisi apuun, ja sen lisäksi arvelivat Megaralaisten olevan heille vihamielisiä, niin sopivat he Ateenalaisten kanssa, että jokainen, jätettyänsä aseet, saisi lunastaa itseään vapaaksi määrätyllä rahasummalla, mutta että Ateenalaiset saisivat menetellä, miten halusivat, Lakedaimonilaisten päällikön ja muitten kaupungissa oleskelevien Lakedaimonilaisien suhteen. Näillä ehdoilla he lähtivät ulos. Ateenalaiset repivät Megaran puoleisen osan pitkiä muuria, ja varustautuivat vallotettuansa Nisaian lisätoimiin.
Lakedaimonilainen Telliksen poika Brasidas sattui tähän aikaan olemaan Sikyoonin ja Korinton seuduilla, valmistautuen retkelle Trakiaa vastaan. Kuultuansa muurien vallottamisesta, ja ollen huolissaan Nisaiassa olevista Lakedaimonilaisista sekä peljäten, että Megara vallotettaisiin, käski hän lähettilään kautta Boiootialaisia mitä nopeimmin sotajoukkoineen yhtymään häneen Tripodiskon läheisyydessä. Tämän niminen kylä löytyy Megaran alueella Geraneian vuoren juurella. Brasidaalla itsellään oli 2,700 raskasaseista Korintolaista, 400 Fliasilaista, 600 Sikyoonilaista, ja lisäksi ne, jotka hän jo ennen oli pestannut. Näillä hän vielä arveli ehtivänsä pelastamaan Nisaian vihollisten hyökkäyksiltä. Kun hän, saavuttuansa yönaikaan Tripodiskoon, sai tiedon tapahtumasta, valitsi hän 300 miestä joukostaan, joilla hän, ennenkuin hänen tulonsa tuli tunnetuksi, lähestyi Megaraa Ateenalaisten huomaamatta, ja ilmotti tahtovansa ja ehkäpä todellakin tahtoi, jos voisi, koettaa valloittaa Nisaian. Hänen päätuumansa oli tunkeutua sisään Megaraan, saadaksensa sen varmasti valtaansa. Hän pyysi sentähden päästä sisään tähän kaupunkiin, väittäen että hän toivoi vallottavansa Nisaian takaisin.
Megarassa olevat puolueet pelkäsivät kumpikin, toinen että Brasidas, tuomalla pakolaiset kaupunkiin, pakottaisi heidät pakenemaan; toinen taasen että kansa, peläten samaa, ahdistaisi heitä, ja että kaupunki sisällisten taisteluiden kautta, semminkin kun Ateenalaiset läheltä heitä väijyivät, joutuisi perikatoon. He eivät siis laskeneet häntä kaupunkiin, vaan kummatkin päättivät rauhassa odottaa tapahtumien menoa, toivoen että Ateenalaiset ja apuun rientäneet Lakedaimonilaiset keskenään joutuisivat taisteluun, arvellen itselleen olevan varmempaa silloin osoittautua ystäviksi voittajille. Mutta kun ei Brasidas päässyt kaupunkiin, palasi hän sotajoukkonsa luokse.
Päivän valjetessa saapuivat Boiootialaiset. He olivat jo ennenkuin saivat Brasidaan käskyn, aikoneet lähettää apua Megaraan sekä saapuneet Plataiaan. Kun nyt sanansaattaja tuli, niin he rohkaistuivat vielä enemmän ja palasivat, lähetettyään 2,200 raskasaseista ja 600 ratsumiestä apuun, sotajoukon enemmistöllä kotiin. Näiden saavuttua, oli Brasidaalla yhteensä 6,000 raskasaseista. Ateenalaiset raskasaseiset olivat asettuneet taistelun rintamaan, mutta heidän kevytaseisensa olivat hajallaan tasangolla. Boiootialaiset ratsumiehet tekivät äkkiarvaamatta hyökkäyksen viimemainituita vastaan ja ajoivat heidät pakoon aina rannalle saakka, sillä Megaralaiset eivät tätä ennen olleet mistään saaneet apua. Nyt asettui Ateenalainen ratsuväki heitä vastaan, ja pitkällinen ratsutappelu syntyi, jossa ei kumpikaan katsonut joutuneensa tappiolle. Sillä Ateenalaiset kyllä surmasivat Boiootialaisen ratsupäällikön ja osan Boiootialaisia, jotka olivat ratsastaneet aina Nisaian läheisyyteen asti, ryöstivät heiltä sotapuvut ja veivät mukanaan heidän kaatuneensa, jotka he kumminkin sopimuksen suojassa luovuttivat, jonka jälkeen he pystyttivät voitonmerkin. Mutta sotajoukot erosivat kuitenkin, kumpikaan saamatta ratkaisevaa voittoa, Boiootialaiset yhtyen kansalaisiinsa, Ateenalaiset palaten Nisaiaan.
Tämän jälkeen lähestyi Brasidas soturineen enemmän rantaa ja Megaran kaupunkia. He asettuivat sopivaan paikkaan, jossa he sota-asennossa pysyivät taistelematta, arvellen että Ateenalaiset ahdistaisivat heitä ja käsittäen Megaralaisten odottavan, mille puolelle voitto kallistuisi. Tämä näytti Peloponneesolaisista kahdessa suhteessa etuisalta: ensinkin he eivät olleet alottaneet taistelua eivätkä ehdoin tahdoin heittäytyneet vaaraan, vaan selvästi osottamalla kyllä olevansa valmiit puolustautumaan, voivat he ikäänkuin itsestään pitää itseänsä voittajina, ja samalla oli tämä heille toiselta puolin edullisinta Megaralaisiin nähden. Sillä jos he eivät ensinkään olisi esiintyneet taistelunhaluisina, niin heiltä voiton toivo tykkänään haihtuisi, mutta jos he joutuisivat tappiolle, olisi kaupunki samalla menetetty. Jos Ateenalaiset eivät haluaisi ryhtyä taisteluun, olivat he miekanlyönnittä saavuttaneet sen, minkä tähden he olivat saapuneet, niinkuin tapahtuikin. Ateenalaiset lähtivät kyllä ulos kaupungista ja asettuivat pitkien muurien eteen, mutta pysyivät liikkumatta, koska eivät vihollisetkaan hyökänneet esiin. Ateenalaisten päälliköt pitivät vaaraa heille itselleen suurempana, koska oli taisteltava lukuisampaa vihollista vastaan, joka jo taistelun alussa oli saavuttanut miltei täydellisen voiton heistä. Voittajina arvelivat he korkeintaan vallottavansa Megaran; joutuneina tappiolle he menettäisivät parahimmat raskasaseisensa; Peloponneesolaisten sotajoukon jokainen osasto niinkuin myöskin sen liittoväki sitävastoin oli valmis heittäytymään vaaraan. Kotvan aikaa pysyivät kumpaisetkin toistensa kimppuun hyökkäämättä, mutta vihdoin lähtivät ensin Ateenalaiset Nisaiaan, ja sitten Peloponneesolaiset lähtöpaikkaansa. Koska Ateenalaiset olivat karttaneet taistelua, rohkaistuivat pakolaisten Megarassa olevat ystävät suuresti ja aukaisivat portit Brasidaalle itselleen kuten ainakin voittajalle, ja toisten kaupunkien päälliköille, ja ryhtyivät keskusteluihin heidän kanssaan, jota vastoin Ateenan puoluelaiset olivat suuresti peloissaan.
Liittolaiset hajaantuivat tämän jälkeen kukin kaupunkiinsa, ja Brasidas valmisti, saavuttuansa Korinttoon, sotaretkeä Trakiaan, jota varten hän alkuaan olikin lähtenyt liikkeelle. Kun Ateenalaiset olivat lähteneet kotiaan, pakeni osa niistä, jotka Megaran kaupungissa olivat pitäneet Ateenalaisten puolta, koska tiesivät tuumansa olevan ilmi; toiset taasen sopivat pakolaisten ystävien kanssa, että Peegaissa olevat pakolaiset pääsisivät takaisin, heidän pyhin valoin vannottuansa, etteivät kostaisi vastapuoluelaisilleen, vaan aina toimisivat kaupungin eduksi. Mutta hädin tuskin olivat nämät miehet päässeet hallitukseen, ennenkuin he, pitäessään sotaväenkatselun, hajoittivat sotilasosastot erilleen, ja valitsivat vastustajistaan ja niistä, jotka heidän mielestään enin pitivät Ateenalaisten puolta, noin 100 miestä, joista he pakottivat kansaa julkisesti äänestämään, ja jotka he, kun nämät julistettiin syyllisiksi, surmasivat. Tämän tehtyänsä he asettivat kaupunkiin harvainvaltaisen hallituksen, joka aniharvojen henkilöiden toimeenpaneman vallankumouksen synnyttämä hallintomuutos hyvin kauan aikaa pysyi pystyssä.
Tänä kesänä aikoivat Mytileeneeläiset panna toimeen Antandroksen linnoittamisen, jota he jo kauan olivat miettineet. Mutta kun Ateenalaisten Helleespontoksessa olevien veronnosto-laivojen päälliköt Deemodokos ja Aristeidees, sillä kolmas heistä Lamakos oli kymmenellä laivalla purjehtinut Pontokseen, saivat vihiä tästä tuumasta, syntyi heissä pelko, että siitä tulisi yhtäläinen suojapaikka, kuin Anaiasta, Samoksen saarella, johon Samoksesta pakoon ajetut olivat asettuneet, ja josta he avustivat Peloponneesolaista laivastoa, lähettäen sille perämiehiä, jota paitsi he herättivät levottomuuksia Samoksen kaupungissa ja tarjosivat suojaa sieltä karkotetuille. Sentähden kokosivat he sotajoukon liittolaisten keskuudesta, purjehtivat Antandrokseen ja vallottivat takaisin tämän paikkakunnan, saatuansa voiton heitä vastaan hyökkäävistä vihollisista. Vähän tämän jälkeen menetti Lamakos, joka oli purjehtinut Pontokseen ja ankkuroinut Heerakleootiin edustalle Kaleeksjoen läheisyyteen, laivansa ylängöllä äkkiä syntyneen vedenpaisumisen kautta. Hän saapui itse soturineen, kuljettuaan jalkaisin Aasiassa toisella puolella salmea asuvien Trakialaisten Bitynialaisten alueen halki, Pontoksen suulla sijaitsevaan Kalkeedon nimiseen Korintilaiseen siirtokuntaan.
Tänä kesänä saapui Ateenalainen päällikkö Deemostenees, heti palattuansa Megaralaisten alueelta, 40 laivalla Naupaktokseen. Muutamat Boiootialaiset miehet olivat näet tehneet sopimuksen Hippokrateen ja hänen kanssansa, haluten muuttaa hallitusmuodon kaupungeissa kansanvaltaiseksi, kuten oli Ateenassa. Eräs pakolainen Teebaista, nimeltä Ptoiodooros, ajoi tätä asiaa innokkaimmin. Toisilla oli aikomus jättää heidän käsiinsä Sifai, joka on merikaupunki Krisaion lahden rannalla Tespilaisessa maassa; toiset taas Orkomenoksesta olevat halusivat samoten jättää heille Kaironeian, joka on veronalainen nykyiselle Boiootialaiselle Orkomenokselle, jota ennen kutsuttiin Minyalaiseksi. Tässä toimessa olivat varsinkin Orkomenolaiset pakolaiset innokkaita ja pestasivat miehiä Peloponneesoksestakin. Kaironeia sijaitsee Boiootian rajalla Fookilaiseen Fanotiksen kaupunkiin päin: Fookilaisia oli näet myöskin osallisina salaliittoon. Ateenalaisten tuli vallottaa Deelion, joka on Apolloonin temppeli Tanagrassa Euboiaan päin. Tämän kaiken tuli tapahtua määrättynä päivänä, jotta Boiootialaiset eivät kokoontuneina voisi tulla Deelionille avuksi, vaan jotta jokainen olisi kiinni omissa toimissaan. Jos tämä heiltä onnistuisi, ja jos Deelion linnotettaisiin, toivoivat he helposti panevansa tuumansa toimeen; ja jos kohtakaan ei heti saataisi uudistuksia aikaan valtiomuodossa, niin vanhat olot eivät kuitenkaan hyvin kauan voineet pysyä pystyssä, kun heillä oli käsissään sanotut paikat, joista he, kun suojapaikka oli lähellä, voivat tehdä ryöstöretkiä maassa. Kun täten salaliittolaiset saisivat apua Ateenalaisilta, jota vastoin vastustajat olivat hajallaan, niin aikaa voittaen onnistuisi ensinmainituilta järjestää hallitus oman mielensä mukaan.
Tämänsuuntainen oli mainittu salaliitto. Hippokratees aikoi itse sopivalla ajalla sotajoukolla käydä Ateenasta Boiootilaisia vastaan, mutta lähetti Deemosteneen 40 laivallaan edeltäpäin Naupaktoon, jotta tämä koottuansa sotureita niiltä seuduilta Akarnaanialaisilta ja muilta liittolaisilta, purjehtisi Sifaihin, joka kavallettaisiin hänelle. Päivä määrättiin heille, jona tämä oli tehtävä. Kun Deemostenees saapui, olivat Akarnaanialaiset pakottaneet Oiniadain yhtymään Ateenalaisten liittoon. Hän asetti sentähden liikkeelle kaikki sikäläiset liittolaiset ja kulki ensin Salyntiota ja Agraialaisia vastaan. Kukistettuansa nämät, valmistautui hän sopivassa tilaisuudessa hyökkäämään Sifaita vastaan.