Samaan aikaan kesästä lähti Brasidas 1,700 raskasaseisella Trakiaan. Saavuttuansa Trakinilaiseen Heerakleiaan, lähetti hän edeltäkäsin ystävilleen Farsalossa sanansaattajan, pyytäen heitä saattamaan häntä läpi heidän maansa. Hänen pyynnöstään tulivat nyt Akaian Melitiaan Panairos, Dooros, Hippolokidas, Torylaos ja Strofakos, Kalkidilaisten kesti-ystävä, joiden saavuttua hän lähti matkalle. Paitsi muita Tessalialaisia seurasi häntä myöskin Perdikkaan ystävä Nikonidas Larissasta. Muutenkin oli vaikeaa ilman opasta kulkea Tessalian maan halki, mitä sitten sotajoukolle, koska kaikista Helleeneistä näytti yhtä epäiltävältä, jos joku pyynnöttä kulki naapurin alueen kautta, ja varsinkin Brasidaan sotajoukolle, kun Tessalialaiset aina olivat olleet Ateenalaisille ystävällisiä. Näin ollen, ei hän ensinkään olisi voinut päästä Tessalian läpi, ellei yksinvalta enemmän kuin kansanvalta olisi siellä vallinnut. Nytkin olivat vastapuoluelaiset Enipeos joen varrella estämässä häntä, ilmottaen hänen loukkaavan oikeutta, jos hän, ilman yleistä suostumusta, jatkaisi matkaansa. Hänen saattajansa sanoivat, etteivät he asukkaiden suostumuksetta aikoneet saattaa häntä maan läpi, vaan että he olivat seuranneet häntä, kun hän arvaamatta oli tullut. Brasidas itse sanoi, että hän kulki heidän maansa läpi heidän ystävänänsä, käydessään sotimaan vihamielisiä Ateenalaisia, mutta ei suinkaan heitä vastaan, ja ettei Tessalialaisten ja Lakedaimonilaisten välillä hänen käsityksensä mukaan ollut mitään vihaa, joka estäisi heitä kulkemasta toistensa maassa, mutta ettei hän nytkään väkisten jatkaisi kulkuaan, jota hän ei olisikaan voinut tehdä, vaan pyysi, etteivät häneltä sulkisi tietä. Tämän kuultuaan poistuivat Tessalialaiset. Saattajiensa neuvosta jatkoi Brasidas viipymättä nopeudella matkaansa, ennenkuin suurempi joukko asettuisi häntä estämään. Samana päivänä, jona hän lähti Melitiasta, ennätti hän Farsalokseen ja leiriytyi Apidanon virralle, josta hän lähti Fakioniin ja sieltä Perraibiaan. Sieltä lähtivät hänen Tessalialaiset saattajansa kotiaan. Perraibialaiset, jotka ovat Tessalialaisten alamaisia, seurasivat häntä Perdikkaan valtakunnan kuuluisaan Dioniin, joka kaupunki sijaitsee Olympoksen juurella Makedoniassa Tessalian rajalla.
Tällä tavalla ennätti Brasidas kulkea Tessalian läpi, ennenkuin kukaan kulki häntä estämään, joten hän pääsi Perdikkaan luokse ja Kalkidikeen maahan. Sillä kun Ateenalaiset onnistuivat toimissaan, olivat heistä luopuneet Trakialaiset ja Perdikkas pelosta kutsuttaneet sotajoukon Peloponneesoksesta, niinkuin myöskin Kalkidilaiset, koska arvelivat Ateenalaisten ensin hyökkäävän heidän kimppuunsa, jota tuumaa myöskin ne naapurikaupungit kannattivat, jotka eivät olleet Ateenalaisista luopuneet. Perdikkas kylläkään ei julkisesti ollut Ateenalaisten vihollinen, vaan pelkäsi heitä kuitenkin itsensä ja heidän vanhojen riitojen takia, ja varsinkin koska hän halusi kukistaa Lynkeestiläisten kuninkaan Arribaioksen. Heidän onnistui sitä helpommin saada sotajoukko avukseen Peloponneesoksesta, kun Lakedaimonilaiset eivät tähän aikaan omassa maassaan menestyneet hankkeissaan.
Sillä kun Ateenalaiset rasittivat Peloponneesosta ja varsinkin Lakedaimonilaisten maata, toivoivat viimemainitut paraiten pääsevänsä heistä, jos he puolestaan ahdistaisivat vihollisiaan lähettämällä sotajoukon heidän liittolaisiaan vastaan, semminkin kun nämät olivat taipuisat hankkimaan heille muonaa ja olivat heiltä pyytäneet apua kapinaansa varten. Täten oli heillä myöskin tilaisuus tekosyyllä lähettää pois joukko Heilooteja. Sillä he pelkäsivät, että nämät käyttäisivät tilaisuutta kapinaan, kun Pylos oli vihollisten vallassa. Sentähden he kerran olivat keksineet seuraavan keinon: Lakedaimonilaiset olivat aina olleet suuresti varuillaan Heilootein suhteen, ja koska he silloin pelkäsivät heidän nuorisonsa paljoutta, ilmottivat he, että ne Heilootit, jotka luulivat olleensa heille hyödyllisimmät sodassa, muka vapautettaisiin. He tekivät tämän, pitäen niitä, jotka enin halusivat päästä vapaiksi, myöskin taipuvaisimpina kapinaan. Näistä valitsivat he noin parisen tuhatta, jotka ikäänkuin vapautettuina kulkivat seppelöittyinä pyhäköstä pyhäkköön. Mutta vähää jälestäpäin katosivat he, kenenkään tietämättä, millä lailla he olivat kuolleet. Nytkin he halullaan lähettivät Brasidaalle 700 raskasaseista Heilootia; muut soturinsa oli hän pestannut Peloponneesoksesta.
Itse Brasidaan lähettivät Lakedaimonilaiset, koska hän mielellään halusi lähteä ja Kalkidilaisten kehotuksesta, koska häntä Spartassa pidettiin kaikkeen kykenevimpänä, ja kun hän oli lähtenyt retkelle, osottautui hän suuriarvoiseksi Lakedaimonilaisille. Sillä tällöin hän heti oikeudenmukaisella ja tasapuolisella käytöksellään kaupunkeja kohtaan sai vallan monta niistä luopumaan Ateenalaisista sekä vallotti osan niistä kavaltajien avulla, joten Lakedaimonilaisilla oli tilaisuus sopia, jos halusivat, sekä lunastaa omia kaupunkejaan toisia vallotettuja vastaan, ja muuttaa sota Peloponneesoksesta. Ja paljoa myöhemmin, Sikelian sodan jälestä, herätti Brasidaan tällöin osottama jalous ja taito, jonka toiset kokemuksesta tunsivat, ja josta toiset olivat kuulleet puhuttavan, Ateenalaisten liittolaisissa suurta suopeutta Lakedaimonilaisia kohtaan. Sillä koska hän oli ensimmäinen ulkomaalle lähetetty päällikkö ja silloin kaikissa esiintyi kunnon miehenä, niin hän jätti jälkeensä lujan luottamuksen, että toisetkin Lakedaimonilaiset olisivat samankaltaisia.
Kun Brasidas nyt oli saapunut Trakiaan, niin Ateenalaiset, kuultuaan tämän, kohtelivat Perdikkasta vihollisena, pitäen häntä syypäänä tähän retkeen, ja asettivat sikäläiset liittolaisensa tarkemman valvonnan alaisiksi.
Perdikkas kulki heti Brasidaan ja oman sotajoukkonsa kanssa Makedonialaisten Lynkeestiläisten kuningasta, Bromeroksen poikaa, Arribaiosta vastaan, joka oli hänen lähin naapurinsa, mutta epäsovussa hänen kanssaan, koska Perdikkas tahtoi kukistaa häntä. Kun hän Brasidaan kanssa sotajoukolla oli Lynkokseen tunkeutumaisillaan, sanoi Brasidas, että hän, ennenkuin ryhdyttiin vihollisuuksiin, halusi koettaa saada, jos vaan voisi, Arribaioksen Lakedaimonilaisten liittolaiseksi. Sillä tämä oli jo ilmottanut olevansa taipuisa tunnustamaan Brasidaan riidanratkaisijaksi. Läsnäolevat Kalkidilaiset lähettiläät kehottivat häntä myöskin pitämään Perdikkasta pelossa, jotta hän olisi taipuvaisempi heidän tuumiinsa. Niinikään olivat Perdikkaan lähettiläätkin Lakedaimonissa lausuneet siihen suuntaan, että hän saattaisi monta naapurikansaa heidän liittoonsa. Tämänkaltaisista syistä katsoi Brasidas soveliaammaksi saada Arribaioksen seikat keskustelun kautta suoritetuiksi. Perdikkas kyllä väitti, ettei hän ollut kutsunut Brasidasta välittäjäksi, vaan niiden hävittäjäksi, jotka hän osotti, ja sanoi Brasidaan menettelevän väärin häntä kohtaan sopimalla Arribaioksen kanssa, kun hän ravitsi puolet sotajoukosta. Mutta huolimatta Perdikkaan paheksumisesta ja vastaväitteistä kävi hän kuitenkin Arribaioksen puheilla, ja tämän keskustelunsa johdosta vei hän sotajoukkonsa pois, hyökkäämättä Arribaioksen alueelle. Loukkautuneena tästä ei Perdikkas sen jälkeen antanut muonaa puolelle, vaan ainoastaan kolmannelle osalle sotajoukkoa.
Samana kesänä heti tämän jälkeen hyökkäsi Brasidas Kalkidilaisten kanssa vähän ennen viljankorjuuta Andrilaisten Akantos nimistä siirtolaa vastaan. Sen asukkaat olivat kahta mieltä hänen päästämisestään kaupunkiinsa. Toiset olivat Kalkidilaisten kanssa pyytäneet häntä tulemaan, mutta kansa oli toista mieltä. Pelko korjaamattoman viljan tähden sai kansan kuitenkin suostumaan Brasidaan pyyntöön, että hän yksin laskettaisiin heidän puheilleen, ja että tekisivät päätöksensä, vasta kun olivat kuulleet hänen sanojaan. Ollakseen Lakedaimonilainen, hän ei ollut mikään kykenemätön puhuja. Astuttuansa kansan eteen puhui hän näin:
"Akantoksen miehet! Lähettämällä minut tänne sotajoukon kanssa ovat Lakedaimonilaiset selvästi osottaneet syyn, minkä tähden he jo sodan alussa ilmottivat tarttuneensa aseisin, nimittäin vapauttaaksensa Hellaan Ateenalaisten vallasta. Jospa tulemmekin myöhään, odottamatta jouduttuamme tappiolle toisaalla, kun me yksin, saattamatta teitä vaaraan, toivoimme kukistavamme Ateenalaiset niin älköön kukaan meitä siitä moittiko. Kun me nyt sopivaan aikaan olemme saapuneet, koettaaksemme yhdessä kukistaa heidät, olen minä vallan kummissani, että minulta suljette porttinne, ja ettette ole iloissanne tulostani. Me Lakedaimonilaiset luulimme tulevamme liittolaistemme luokse, ja että ennenkuin todella saavuimme, meitä ajatuksissanne odotettiin teidän toivoessanne, että tulisimme. Sentähden olemme me valittamatta heittäytyneet tämmöisiin vaaroihin, kulkien vihollisten maan halki monta päivää. Olisi siis varsin hämmästyttävää, jos teillä olisi jotakin muuta mielessä, jos te toisin sanoin vastustaisitte teidän omaanne ja muiden Helleenien vapautta. Sillä ei siinä kyllin, että te minua vastustaisitte, vaan myöskin ne, joitten luokse lähtisin, tulisivat vastahakoisesti yhtymään, tehden vaikeuksia, jos te, joitten luokse ensin olen tullut, suuri-arvoisen kaupungin ja varsin älykkäinä pidetyt asukkaat, ette laskisi minua kaupunkiinne. En voisi mitään muuta pätevää syytä tuoda esiin, kuin että tarjoisin teille oikeudettoman vapauden, tahi että olen kykenemätön kostamaan Ateenalaisille, jos kävisivät hyökkäämään. Mutta eiväthän Ateenalaiset, vaikkakin lukuisammat, tahtoneet ryhtyä taisteluun, kun minä tämän nyt johtamani sotajoukon kanssa olin rientänyt Nisaian avuksi, eikä suinkaan ole otaksuttavaa, että he teitä vastaan lähettäisivät niin suurta sotajoukkoa, kuin heidän silloinen sotavoimansa Nisaian edustalla purjehtivalla laivastolla".
"Minä puolestani en suinkaan tule pahassa tarkotuksessa, vaan ainoastaan Helleenien vapauttamista varten, vannotettuani Lakedaimonilaisia vallanpitäjiä pyhimmillä valoilla lupaamaan, että minun valtiolle hankkimani liittolaiset saavat pysyä itsenäisinä, ja samaten en minä väkivallalla enkä petoksella tahdo saattaa teitä liittolaisiksemme, vaan päinvastoin auttaa teitä pääsemään Ateenalaisten orjuudesta. Teidän ei siis tule pitää epäluuloa minua vastaan, kun vannon pyhimmät valat, eikä liioin pitää minua kykenemättömänä auttamaan, vaan luottamuksella yhtyä minuun. Jos joku erityisesti, ehkä pelosta, että jättäisin kaupungin muutamien henkilöiden haltuun, on nurjamielinen minua kohtaan, älköön hän sitä pelätkö, sillä en minä ole tullut puolueita suojelemaan, koska en pidä senkaltaista vapautta minäkään, jos poiketen isien tavoista tekisin kansan muutamien henkilöiden orjaksi tahi vähemmistön kansan palvelijoiksi. Sehän olisi vaikeampaa, kuin vieras valta, eikä se meille Lakedaimonilaisille tuottaisi kiitollisuutta vaivoistamme, vaan saisimme osaksemme syytöksiä, emmekä kunniaa ja arvoa. Ne syytökset, joitten tähden me nyt sodimme Ateenalaisia vastaan, tulisivat meidän osaksemme vielä inhottavammassa muodossa, koska he eivät ole teeskennelleetkään rehellisyyttä. Sillä kunnon miehelle on häpeällisempää rikastua kauniinnäköisellä petoksella, kuin peittämättömällä väkivallalla: sillä jälkimmäinen onnistuu voiman oikeudella, jonka sattuma hänelle on suonut, vaan edellinen vääryydellä ja kavalluksella. Sentähden me olemmekin vallan varovaisia meidän etuamme koskevissa asioissa".
"Te ette voi saada varmempaa takuuta valojemme lujuudesta, kuin minkä tekomme tarjoavat verrattuina sanoihimme, sillä tämähän soveltuu hyötyymme. Mutta jos te huolimatta näistä minun lupauksistani väitätte, että teidän on mahdoton myöntyä pyyntööni, ja vaikka hyvänsuopeina minulle kuitenkin torjutte minut luotanne, vaikkette ole kärsineet mitään pahaa; jos sanotte vapauden tuntuvan teistä vaaralliselta ja että se on tarjottava niille, jotka vaaratta voivat ottaa sen vastaan; ja ettei sitä väkisten pidä tyrkyttää kenellekään; niin otan minä tämän maan jumalat ja pyhät suojelijat todistajiksi, etten ole voinut teitä taivuttaa, vaikka hyvässä tarkoituksessa olen tullut, ja koetan hävittämällä aluettanne pakottaa teitä suostumaan, enkä arvele sillä oikeutta loukkaavani. Sillä siihen minulla on kaksi pätevää syytä: ensinkin Lakedaimonilaisten puolesta, koska nämät, huolimatta teidän ystävyydestänne, eivät loukkaantumatta voi kärsiä, että te rahallista apua antamalla Ateenalaisille loukkaatte heitä; ja toiseksi Helleenien puolesta, ettette olisi esteenä heille heidän orjuutensa lakkauttamisessa. Sillä me toimisimme väärin, jos me, Lakedaimonilaiset, emme vapauttaisi teitä vasten tahtoannekin, kun yleinen hyöty niin vaatii. Emmehän me tavottele itsellemme valtaa, vaan kun ennemmin harrastamme muitten etua, tekisimme me useimmille väärin, jos me, hankkiessamme kaikille itsenäisyyttä, suvaitsisimme teidän vastustaa tätä. Tehkää nyt viisas päätös ja kilpailkaa ollaksenne ensimmäiset Helleenien vapauttamisessa, hankkien itsellenne ikuisen kunnian, ja samalla pelastuen vaarasta; seppelöitkää koko kaupunkinne kunniarikkaalla nimellä."