Näin puhui Brasidas. Kun Akantokselaiset tämän jälkeen kokoontuivat, sai kumpikin katsantokanta salaisessa äänestyksessä runsaasti puolustajia, mutta lopulta pääsi salaisessa äänestyksessä Brasidaan viehättävän puheen johdosta ja huolesta sadon tähden se mielipide vallalle, että oli luovuttava Ateenalaisista. Vannottaen Brasidasta samoilla valoilla, jotka Lakedaimonin vallanpitäjät olivat vannoneet, lähettäessään hänet matkaan, että hänen hankkimansa liittolaiset jäisivät itsenäisiksi, laskivat he sotaväen kaupunkiin. Vähää myöhemmin luopui myöskin Andrilaisten Stageiros niminen siirtola Ateenalaisista. Nämät olivat tämän kesän tapahtumat.
Heti alussa seuraavaa talvea, jolloin Boiootia oli jätettävä Ateenalaisten päälliköille, Hippokrateelle ja Deemosteneelle, oli Deemosteneen purjehdittava ahdistamaan Sifaita, ja Hippokrateen Deelionia vallottamaan. Mutta erehdys tapahtui päivämäärän suhteen, jolloin molempien piti lähteä matkalle, ja niin purjehti ensin Deemostenees Sifaihin, mukanaan laivoissa Akarnaanialaisia sotureita ja sikäläisiä liittolaisia; mutta hän palasi sieltä tyhjin toimin, koska Fookilainen mies Fanotiksesta, nimeltä Nikomakos, oli ilmottanut hänen tuumansa Lakedaimonilaisille, ja nämät Boiootialaisille. Silloin kaikki Boiootialaiset riensivät apuun, sillä Hippokratees ei vielä ollut saapunut heidän maahansa ahdistamaan heitä, ja ehtivät vallottaa Sifain ja Kairooneian. Kun salaliittolaiset kuulivat tästä erehtymisestä, niin eivät he enää vehkeilleet kaupungeissaan.
Hippokratees kutsui aseisiin koko Ateenalaisen sotajoukon ja metoikit niinkuin myöskin kaikki kaupungissa asuvat muukalaiset, ja saapui myöhemmin Deelioniin, jolloin Boiootialaiset jo olivat palanneet Sitaista. Hän leiriytyi sotajoukkoineen Deelionin läheisyyteen ja alkoi linnottaa Apolloonille pyhitettyä aluetta seuraavalla tavalla. Hän kaivatti haudan pyhäkön pihan ja pyhäkön ympäri ja heittäytti siitä kaivetun mullan muuria vastaan, vahvistaen rakentamansa linnoituksen paaluilla. Hän leikkautti myöskin pyhäkön ympärillä kasvavat viiniköynnökset sekä heitti ne ja puretuista rakennuksista otetut kivet ja tiilet sinne, kaikin tavoin koettaen saada linnoituksensa kohoamaan. Puiset tornit rakennettiin sopiviin paikkoihin, missä pyhäkön rakennukset eivät riittäneet, sillä entinen pylväskäytävä oli hävinnyt. Alotettuansa työn kolmantena päivänä, sen jälkeen kuin olivat lähteneet kotoa, työskentelivät he koko sen päivän ja neljännen päivän sekä viidettä päivää puolipäivään saakka. Kun työ oli miltei valmis, lähti sotajoukko Deelionista, ikäänkuin palatakseen kotia, noin kymmenen stadiota. Suurin osa kevytaseisista jatkoikin matkaansa, mutta raskasaseiset pysähtyivät levähtääksensä. Hippokratees jäi Deelioniin asettaakseen vartijoita ja määräämään, mitä vielä oli tehtävä linnoituksen suhteen.
Niinä päivinä kokoontuivat Boiootialaiset Tanagraan. Kun heitä oli saapuvilla kaikista kaupungeista, ja he saivat tiedon Ateenalaisten palaamisesta kotia, niin kaikki muut boiootarkit, joita oli 11, kielsivät heitä ryhtymästä taisteluun, koska Ateenalaiset eivät enää olleet Boiootiassa, vaan olivat pysähtyneet aivan Oroopian rajalle. Mutta Aioladoksen poika Pagoondas, joka Lysimakidoksen pojan Ariantidoksen kanssa oli boiootarkki Teebaista ja joka silloin oli ylijohtaja, halusi ryhtyä taisteluun ja arveli hyödyllisemmäksi koettaa onneaan. Sentähden kutsui hän eri lokokset peräkkäin esille, jotteivät kaikki yhtaikaa jättäisi aseitaan, sekä taivutti Boiootialaiset hyökkäämään Ateenalaisten kimppuun ja ryhtymään taisteluun, puhuen seuraavasti:
"Boiootian miehet! Ei kenellekään meistä päälliköistä pitäisi juolahtaa mieleen, ettei nyt olisi sopivaa käydä taisteluun Ateenalaisia vastaan, koskeivät he enää ole tavattavissa Boiootiassa. Sillä rakennettuansa linnoituksen, aikovat he käydä rajoilta hävittämään Boiootiaa. He ovat siis vihollisemme, missä maassa tahansa tapaamme heitä, ja missä vaan he tulevat harjottamaan vihollisuuksiansa. Jos nyt jostakin näyttää varmemmalta pysyä rauhassa, älköön hän pettykö. Sillä se, jolta toinen uhkaa ryöstää omaisuuden, ei voi laskea asioista yhtä varovaisesti kuin se, jonka omaisuus ei ole vaarassa, vaan joka koettaa saada vielä enemmän. Meillä on isiltä peritty tapa torjua päältämme hyökkäävää vihollista, yhtä hyvin naapurimaassamme kuin omassa kotimaassammekin, ja varsinkin Ateenalaisia sitä enemmän, koska ovat naapurimme. Sillä jokaisen on velvollisuus puolustautua naapurikaupunkeja vastaan ja siten pelastaa vapauttaan; ja sitä enemmän noita vastaan, jotka eivät ainoastaan koeta orjuuttaa lähiseutuja, vaan myöskin kaukaisia maita. Miten ei meidän heitä vastaan tulisi taistella viimeiseen saakka? Varotuksena olkoon meille heidän käytöksensä merentakaista Euboiaa ja useimpia muita Helleenejä kohtaan. Meidän on muistaminen, että naapurit ylipäätään taistelevat keskenään rajoista, mutta että meille ei jää yhtään varmaa rajaa, jos me joudumme tappiolle: sillä he tulevat väkisten vallottamaan koko meidän maamme. Sitä vaarallisempi, kuin muille, on siis meille heidän naapuruutensa. Tavallisesti hyökkäävät viholliset, voimaansa luottaen, niitten kimppuun, jotka rauhassa odottaen torjuvat heitä päältään, ainoastaan jos heitä ahdistetaan heidän omassa maassaan; mutta he ovat vähemmän valmiit ahdistamaan niitä, jotka käyvät heitä vastaan rajojensa ulkopuolelle, ja vieläpä alkavat taistelun, jos heillä siihen vaan on tilaisuutta. Kun me olimme heiltä saaneet voiton Korooneiassa, heidän hyökättyänsä puolueitten rasittamaan maahamme, olemme me tähän saakka säilyttäneet häiritsemättömän rauhan Boiootiassa. Muistaen tämän, on meidän vanhempien velvollisuus toimia samaten, kuin ennen, ja nuorten, kunnollisesti esiintyneitten isien poikina, tulee koettaa olla häväisemättä perimiänsä hyveitä. Luottakaamme, että meidän puolellamme on jumala, jonka temppeliä he laittomasti ovat linnottaneet ja pitävät hallussaan, ja uhreihin, jotka meille osottauvat niin suotuisiksi, ja hyökätkäämme rohkeamielisinä torjumaan heitä maastamme. Näyttäkäämme heille, että karatkoot ryöstämään niitä, jotka eivät puolustaudu, vaan että eivät taistelutta pääse niitten luota, jotka jalosti taistelulla puolustavat maansa vapautta, eivätkä salli, että muittenkaan maata vääryydellä orjuutetaan!"
Tällaisilla kehoituksilla sai Pagoondas Boiootialaiset käymään Ateenalaisia vastaan. Hän järjesti kiiruusti sotajoukon taistelukuntoon ja vei sen vihollista vastaan, sillä jo oli ilta päivästä. Kun hän oli tullut lähelle vihollisten sotajoukkoa, pysähtyi hän paikkaan, josta välillä olevan kukkulan takia sotajoukot eivät voineet erottaa toisiaan, järjesti väkensä ja valmisti sen taistelua varten. Kun Hippokrateelle, joka silloin oli Deelionissa, ilmotettiin, että Boiootialaiset olivat hyökkäämäisillään, niin hän lähetti käskyn väellensä järjestymään taistelu-asentoon, ja saapui itse vähää myöhemmin. Hän jätti kolmisen sataa ratsumiestä Deelioniin vartioimaan, jos joku hyökkäisi sen kimppuun, ja että he karkaisivat taisteluun Boiootialaisten selkään, jos saisivat tähän tilaisuuden. Boiootialaiset asettivat näitä vastaan riittävän määrän vastustajia. Kun kaikki oli järjestetty, näyttäytyivät Boiootialaiset kukkulalla ja asettuivat taistelurintamaan taistellakseen määrätyssä järjestyksessä. Heitä oli noin 7,000 raskasaseista, 10,000 kevytaseista, 1,000 ratsumiestä ja 500 peltastaa. Oikean siiven muodostivat Teebalaiset ja heidän veronalaisensa, keskustan Aliatrilaiset, Koroonailaiset Koopailaiset ja muut järven ympärillä asuvat; vasemman siiven Tespialaiset, Tanagralaiset ja Orkomenolaiset. Kumpaisellakin siivellä oli ratsumiehiä ja kevytaseisia. Teebalaiset olivat asetetut 25 miehen syvyyteen, muut kuten sattui. Tämmöinen oli Boiootialaisten taistelu-asento.
Ateenalaiset raskasaseiset olivat koko sotaväeltään asetetut kahdeksan miehen syvyyteen, joten he olivat yhtä lukuisat, kuin viholliset. Kevytaseisia ei ollut sotajärjestyksessä täällä läsnä, eikä liioin kaupungissakaan. Heidän sotajoukkonsa oli monta vertaa lukuisampi, kuin vihollisten, mutta suuri joukko heistä seurasi aseettomina, koska kaikki olivat lähteneet sotaan, olivatpa he sitten kaupungissa oleskelevia muukalaisia tai kaupunkilaisia; mutta koska nämät ensimmäisinä olivat kiiruhtaneet kotia, niin ottivat aniharvat heistä osaa tappeluun. Kun he jo seisoivat taistelujärjestyksessä ja juuri olivat ryntäämäisillään taisteluun, astui Ateenalaisten päällikkö Hippokratees johdattamansa sotajoukon eteen ja koetti heitä rohkaista seuraavin sanoin:
"Ateenan miehet! Lyhyesti vaan minä teitä kehoitan, sillä täten vaikutan urhoollisiin miehiin yhtä paljon, kuin pitkällä puheella, ja olkoon tämä mieluummin huomautus, kuin kehoitus. Älköön kukaan teistä ajatelko, ettei olisi soveliasta vieraassa maassa heittäytyä tämmöiseen vaaraan; sillä vaikka muukalaisessa maassa, taistelemme kuitenkin oman maamme hyväksi. Jos, näette, pääsemme voitolle, niin eivät Peloponneesolaiset enää, kun eivät Boiootialaiset heitä avusta ratsumiehillään, hyökkää isänmaahamme, vaan tässä yhdellä ainoalla taistelulla vallotatte te tämän maan ja vapautatte omanne. Käykää siis heitä vastaan, osottaen teidän ansainneenne tämän kaupungin isänmaaksi, josta jokainen teistä kerskailee, että se on etevin Hellaassa, ja senkaltaisten isien poikina, jotka Myroonideen johdolla Oinofytain läheisyydessä, voitettuansa nämät, muinoin pitivät Boiootian maata vallassaan".
Hippokrateen näin puhuessa ja hänen ehdittyänsä sotajoukkonsa keskikohdalle, edemmäs hän ei päässyt, hyökkäsivät Boiootialaiset, Pagoondaan lyhyen puheen kiihdyttäminä, sotalaulun kaikuessa kukkulalta alas. Ateenalaiset riensivät juoksujalassa heitä vastaan ja ryhtyivät tappeluun. Kumpaisenkaan sotajoukon äärimmäiset osastot eivät päässeet taisteluun, sillä purot heitä siitä estivät. Toiset taas joutuivat niin kiivaaseen käsikähmään, että kilvet kilpiä vastaan töytäsivät. Boiootialaisten vasemman siiven keskustaan saakka voittivat Ateenalaiset, jotka ahdistivat muitakin siellä seisovia, mutta varsinkin Tespialaisia. Sillä kun heidän viereisensä miehet vetäytyivät takaisin ja kun viholliset ahtaalle ympäröivät heidät, niin he urhoollisen vastarinnan jälkeen käsikähmässä joutuivat surman omiksi. Sattuipa myöskin, että muutamat Ateenalaisista, vihollisia sekasorrossa saartaessaan, eivät tunteneet toisiansa, vaan tappoivat omia miehiään. Tässä siis joutuivat Boiootialaiset tappiolle ja pakenivat taistelevien luokse. Mutta oikea siipi, jossa Teebalaiset seisoivat, voitti Ateenalaiset ja ajoi heitä ensin hitaasti takaa. Silloin ilmestyi äkkiarvaamatta kaksi ratsumiesosastoa, jotka Pagoondas oli lähettänyt kukkulan ympäritse ahdistetun vasemman siipensä avuksi, ja kun Ateenalaisten voitolla oleva siipi tämän hämmästyksekseen huomasi, pelästyi se, arvellen uuden sotajoukon kimppuunsa hyökkäävän. Kun Ateenalaisia nyt ahdistettiin molemmin puolin, ratsumiesten yhtäältä ja Teebalaisten toisaalta hyökätessä heidän kimppuunsa, kääntyi koko heidän sotajoukkonsa pakosalle. Toiset heistä riensivät Deelioniin meren rannalle, toiset Oroopokseen, toiset taasen Parnees vuorelle, muut taasen minne mikin toivoi pelastuvansa. Takaa ajavat Boiootialaiset, ja varsinkin heidän ratsuväkensä sekä paon alkaessa avuksi rientävät Lokrilaiset, surmasivat heitä joukottain. Yön tällä välin tultua, pelastui suurin osa pakenevia. Seuraavana päivänä palasivat pakolaiset kotia Oroopoksesta ja jätettyänsä Deelioniin vartioväen, koska se vielä oli heidän hallussaan, myöskin viimemainitusta kaupungista.
Boiootialaiset pystyttivät voitonmerkin, korjasivat kaatuneensa, ryöstivät aseet kaatuneilta vihollisilta ja palasivat Tanagraan, jätettyään sinne vartijaväen, aikeissa tehdä rynnäkköä Deelionia vastaan. Ateenalaisten kaatuneitten tähden lähettämä airut tapasi Boiootialaisen airuen, joka palautti hänet ja sanoi, ettei asiasta tulisi mitään, ennenkuin hän itse palaisi takaisin. Kun tämä oli päässyt Ateenalaisten puheille, lausui hän Boiootialaisten puolesta, että Ateenalaiset harjottivat vääryyttä, kun he rikkoivat vastoin Helleenien lakeja. Sillä kaikilla oli pyhänä tapana, kun he hyökkäsivät toistensa maahan, pysyä erillään asukkaitten pyhäköistä, mutta Ateenalaiset olivat linnottaneet Deelionin ja asettuneet sinne asumaan, ja siellä toimittivat kaikkea, mitä sai tehdä vaan vihkimättömässä paikassa, ja he jokapäiväiseen tarpeeseen käyttivät vettä, jota ainoastaan uhrattaessa käytettiin käsien pesuun. Boiootialaiset pyysivät sentähden, sanoi hän, jumalan ja heidän itsensä tähden yhteisten jumalien ja Apolloonin nimessä, häntä kehottamaan heitä poistumaan pyhäköstä ja väkineen palaamaan kotia.