Airuen toimitettua nämät viestit, lähettivät Ateenalaiset airuen Boiootialaisten luokse, jonka kautta he ilmottivat, etteivät he olleet häväisseet pyhäkköä, eivätkä vast'edeskään tahallaan sitä tekisi; etteivät he ensinkään olleet sitä varten hyökänneet Boiootiaan, vaan mieluummin, jotta he torjuisivat sieltä häväisijät; että Helleeneillä oli tapana, että se, joka vallottaa jonkun maan, olkoonpa suuremmaksi tai vähemmäksi osaksi, myöskin pitää siinä löytyvät pyhäköt hallussaan, ja mahdollisuuden mukaan toimittaa tavalliset pyhät menot; että Boiootialaiset ja useimmat muut, jotka, karkotettuansa alku-asukkaat, olivat asettuneet vieraaseen maahan, joka nyt oli heidän hallussaan, alussa olivat harjottaneet sikäläisiä pyhiä menoja, että he, jos olisivat voineet vallottaa suuremman osan heidän maastaan, pitäisivät sen hallussaan, ja etteivät he nyt vapaa-ehtoisesti lähtisi siitä osasta, joka oli heidän hallussaan; että he pakosta olivat kajonneet veteen, mutta eivät ylimielisyydestä, vaan puolustautuessaan heidän maahansa ensin hyökkääviä vastaan; että kaikki, mitä sodan ja vaaran pakottamana tekee, antaa jumala anteeksi. Sillä alttarit ovat ehdottomien hairahduksien suoja, ja laittomuudeksi kutsutaan ainoastaan ehdollisia rikoksia, eikä ole sovellutettava tätä nimeä siihen, mihin joku onnettomuuksien pakottamana rohkenee ryhtyä. "Paljoa suurempaa pyhän häväistystä harjottavat Boiootialaiset pyytämällä vaihtamaan kaatuneita pyhäkköä vastaan, kuin me, jos me vastoin tahtoamme emme noudata pyhiä menoja". He käskivät lähettilään selvästi lausua Boiootialaisille, etteivät he lähtisi Boiootiasta, sillä he eivät mielestään enää olleet näiden maassa, jonka he aseella olivat vallottaneet, vaan vaativat, että Boiootialaiset sopimuksen suojassa jättäisivät kaatuneet takaisin, niinkuin oli tapana.

Mutta Boiootialaiset vastasivat, että Ateenalaiset, jos olivat Boiootiassa, poistuisivat Boiootiasta kaikkine tavaroineen, mutta että jos he olivat omassa maassaan, he kyllä tietäisivät, mitä oli tehtävä. He pitivät kyllä Oroopian maan, jossa kaatuneet, tappelun tapahduttua rajalla, makasivat, Ateenalaisena alusmaana, mutta eivät kuitenkaan luulleet, että Ateenalaiset voisivat niitä väkisten heiltä ottaa. Eikä he liioin halunneet sopia Ateenalaisten maasta. Heistä näytti soveliaalta vastata, että Ateenalaisten tuli poistua "heidän maastaan", jolloin saisivat takaisin sen, mitä pyysivät. Saatuansa tämän vastauksen, lähti Ateenalaisten airut tyhjin toimin.

Boiootialaiset kutsuivat heti Meelialaiselta lahdelta keihäänheittäjiä ja linkomiehiä. Paitsi näitä oli heihin tappelun jälestä yhtynyt 2,000 Korintolaista raskasaseista ja Nisaiasta lähteneet Peloponneesolaiset vartijamiehet sekä Megaralaisia, ja näitten kaikkien yhteydessä kävivät he nyt Deelionia vastaan ja tekivät väkirynnäkön linnotusta vastaan. Koetettuansa monenlaisia keinoja, asettivat he vihdoin ryntäyskoneen linnotusta vastaan, jolla he saivatkin sen haltuunsa. Tämä kone oli seuraavanlainen. He sahasivat suuren puunrungon halki ja koversivat sen kokonaan ontoksi; sitten yhdistivät he molemmat puoliskot hyvin tarkkaan toisiinsa ikäänkuin putkeksi. Tämän päähän ripustivat he ketjuilla kiinnitetyn kattilan ja rautapuhaltajan ja vahvistivat myöskin suuren osan puunrunkoa raudalla. Tämän koneen toivat he kaukaa vaunuilla muuria vastaan, missä se enimmäkseen oli rakennettu viiniköynnöksistä ja puusta, ja kun se oli saatu lähelle muuria, asettivat he suuret palkeet puun sisään itsensä puolisesta päästä ja lietsoivat, jolloin täten syntynyt tuulenhenki, tungettuansa kattilaan, jossa löytyi hehkuvia hiiliä, tulikiveä ja pikeä, sytytti loimuavan liekin, joka ajautui muuria vastaan, niin ettei kukaan voinut pysyä sillä, vaan puolustajat pakenivat sieltä. Täten vallotettiin linnoitus. Vartijaväestä kaatui osa, mutta 200 otettiin vangeiksi. Loput puolustusväestä nousivat laivoihin ja palasivat kotia.

Kun Deelion seitsemäntenä päivänä tappelun jälkeen oli vallotettu, ja kun Ateenalaisten lähettämä airut vähän tämän jälkeen taasen tuli kaatuneista puhumaan, tietämättänsä mitään tapahtumista, niin Boiootialaiset antoivat ne heille, eivätkä enää vastanneet samaten, kuin ensi kerralla. Boiootialaisia kaatui taistelussa vähän vähemmän kuin 500, Ateenalaisia vähän vaille 1,000 miestä, niiden joukossa heidän päällikkönsä Hippokratees, sekä suuri joukko kevytaseisia ja kuormamiehiä.

Vähän tämän taistelun jälkeen, kun Deemosteneen ei ollut onnistunut kavaluudella vallottaa Sifaita, johon hän oli sitä varten purjehtinut, purjehti hän Sikyooniin, mukanaan laivoilla 400 Akarnaanialaista, Agraialaista ja Ateenalaista raskasaseista, ja koetti nousta siellä maihin. Mutta ennenkuin kaikki laivat olivat saapuneet satamaan, riensivät Sikyoonilaiset hätään, ajoivat maihin nousseet pakosalle ja häätivät heidät aina laivoihin saakka, jolloin he surmasivat osan heistä ja ottivat osan vangiksi. Sitten pystyttivät he voitonmerkin ja antoivat sovinnon suojassa kaatuneet vihollisille.

Samoina päivinä, kuin Deelion vallotettiin, voittivat Triballolaiset
Odrysalaisten kuninkaan Sitalkeksen taistelussa ja surmasivat hänet.
Hänen serkkunsa Spardakoksen poika Seytes tuli nyt Odrysalaisten ja
muun hänen vallassaan olevan Trakian hallitsijaksi.

Samana talvena lähti Brasidas Trakialaisten liittolaistensa kanssa sotaretkelle Ateenalaisten Strymoonin virran rannalla sijaitsevaa Amfipolis nimistä siirtokuntaa vastaan. Tätä paikkakuntaa, jossa kaupunki nyt seisoo, koetti ennenmuinoin Mileetolainen Aristagoras, paetessaan kuningas Dareiosta, asuttaa, mutta Eedoonilaiset karkottivat hänet. 32 vuotta myöhemmin lähettivät Ateenalaiset sinne 10,000 siirtolaista omasta keskuudestaan ja muukalaisia ken vaan halusi, mutta Trakialaiset surmasivat heidät Drabeeskoksessa. 29 vuotta myöhemmin tulivat sinne Ateenalaiset uudestaan Niikiaan pojan Hagnoonin johdolla, karkottivat Eedoonilaiset ja asuttivat tämän paikkakunnan, jonka nimi ennen oli Ennea Hodoi (yhdeksän tietä). He lähtivät Eeionista, joka oli heidän kauppapaikkansa meren rannalla joen suussa 20 stadion päässä nykyisestä kaupungista, jolle Hagnoon antoi nimeksi Amfipolis, siitä syystä että Strymoon virtaa kumpaisellakin puolella sitä. Hän sulki pitkällä muurilla molempien jokihaarojen välin ja rakensi kaupungin siten, että se oli nähtävänä sekä mereltä että maalta.

Tätä kaupunkia vastaan kulki nyt Brasidas, lähtien sotajoukkoineen Kalkidikeen alueella sijaitsevasta Arnaista. Saavuttuansa illalla Aulooniin ja Bromiskokseen, jossa Bolbee järvi laskee mereen, ja aterioittuansa, jatkoi hän matkaansa läpi yön. Ilma oli myrskyinen ja satoi lunta, jonka johdosta hän kiiruhti matkaansa salatakseen tulonsa muilta Amfipolilaisilta paitse salaliittolaisilta. Kaupungissa löytyi myöskin Argililaisia asukkaita Andrilaista syntyperää, jotka, kuten joukko muitakin, olivat osallisina salaliittoon, osaksi Perdikkaan, osaksi Kalkidilaisten houkuttelemina. Kiihkeimmät tässä tuumassa olivat kuitenkin Argililaiset, jotka naapurikansana aina olivat olleet huonoissa väleissä Ateenalaisten kanssa ja koettivat saada kaupungin haltuunsa. He olivat jo kauan aikaa sopineet kaupungissa asuvien kansalaistensa kanssa tämän jättämisestä heidän haltuunsa, ja kun nyt Brasidas saapui sopivaan aikaan, laskivat he hänet kaupunkiin, luopuivat Ateenalaisista sinä yönä ja saattoivat sotaväen ennen aamua joen yli kulkevalle sillalle, josta kaupunki sijaitsee jonkun matkan päässä, sillä muurit eivät siihen aikaan ulottuneet yhtä pitkälle, kuin nyt. Sinne oli asetettu ainoastaan heikko vartioväki, jonka Brasidas kavalluksen, myrskyisen sään ja odottamattoman hyökkäyksensä kautta helposti kukisti. Tämän tehtyään, kulki hän yli sillan, saaden siten haltuunsa ulkopuolella kaupunkia pitkin koko paikkakuntaa asuvien Amfipolilaisten omaisuuden.

Koska tämä hänen äkkiarvaamaton sillan yli käymisensä oli kaupunkilaisille yllätys, ja kun useimmat ulkopuolella kaupunkia asuvat vangittiin, mutta osa heistä pakeni kaupunkiin, syntyi siellä suuri häiriö, semminkin kun yleinen epäluulo oli vallalla kansalaisten kesken. Sanotaan, että Brasidas todennäköisesti olisi saanut kaupungin haltuunsa, jos hän ei olisi käyttänyt sotajoukkoansa ryöstöön, vaan olisi heti ryhtynyt sen vallottamiseen. Mutta hän asetti väkensä leiriin ja antoi sen kulkea ryöstöretkillä ulkopuolella kaupunkia, ja kun ei kaupungista kuulunut mitään, mitä hän oli odottanut, niin hän pysyi paikallaan. Silloin kavaltajien vastustajat, jotka olivat näitä paljoa lukuisammat, estivät porttien aukaisemisen ja lähettivät yhdessä Ateenalaisten päällikön Eukleen kanssa, joka oli asetettu tänne vartijaksi, Trakian sotajoukon toiselle päällikölle kehoituksen saapumaan heidän avukseen. Tämä oli Oloroksen poika Thukydides, tämän kertomuksen kirjoittaja, joka tähän aikaan oleskeli Tasoksessa. Tämä saari on Parolaisten siirtokunta, noin puolen päivän laivamatkan päässä Amfipoliksesta. Thukydides purjehtikin heti seitsemällä laivalla, jotka sattuivat olemaan hänen käytettävinään, koettaen saada Amfipoliksen haltuunsa, ennenkuin se antautuisi, mutta ainakin Eeiooliin, jos tämä ei häneltä onnistuisi.

Koska Brasidas pelkäsi laivojen apuuntuloa Tasoksesta, ja kun hän tiesi Thukydideellä olevan oikeuden kaivostöihin sikäläisissä Trakialaisissa kultakaivoksissa, ja että hän sen kautta suuresti voi vaikuttaa mannermaan etevimpiin miehiin, niin kiiruhti hän voimiensa perään vallottamaan kaupungin, jotteivät Amfipolilaiset Thukydideen saapumisen kautta kieltäytyisi antautumasta, toivoen että tämä kokoaisi meriliittolaiset ja Trakialaiset heidän avuksensa. Hän julistutti sentään airuen kautta kohtuullista sovintoa, että ken vaan Amfipolilaisista tai Ateenalaisista asukkaista halusi, saisi jäädä kaupunkiin täysillä omistus- ja kansalaisoikeuksilla, mutta se, joka halusi lähteä kaupungista, saisi viiden päivän kuluessa lähteä sieltä tavaroineen.