Argolaisten luovuttua liitosta yhtyivät myöskin Mantinealaiset Lakedaimonilaisiin, vaikkakin alussa olivat panneet vastaan, koska käsittivät olevansa liian heikot Argolaisten avutta, ja luopuivat herruudesta kaupunkien yli. Lakedaimonilaiset ja Argolaiset lähtivät, kumpikin 1,000 miehellä, yhdessä sotaan, jolloin Lakedaimonilaiset ensin yksin neuvoin asettivat harvainvallan Sikyooniin, jonka tapahduttua he yhdessä tuumin kumosivat kansanvallan Argoksessa, perustaen sinne Lakedaimonilais-ystävällisen harvainvallan. Tämä tapahtui talven loppupuolella keväällä. Tähän loppui tämän sodan neljästoista vuosi.
Seuraavana kesänä luopuivat Diktidiläiset Atoos niemeltä Ateenalaisista Kalkidilaisten puolelle, ja Lakedaimonilaiset järjestivät toiselle kannalle Akaian heille epämieluisat olot. Argoksen kansanpuoluelaiset keskustelivat salassa ja hyökkäsivät vihdoin rohkeasti harvainvaltalaisten kimppuun, odotettuansa, kunnes Lakedaimonilaiset viettivät gymnopaidi-juhlia. Tällöin syntyneessä metelissä pääsivät kansanpuoluelaiset voitolle, surmasivat osan vastapuoluelaisista ja karkottivat loput kaupungista. Lakedaimonilaiset viivyttelivät kauan tuloaan, vaikka heidän ystävänsä lähettivät heitä hakemaan, mutta saapuivat vihdoinkin apuun, lykäten gymnopaidi-juhlan vieton toistaiseksi. Mutta kun he Tegeassa kuulivat harvainvaltalaisten tappiosta, eivät he enää halunneet jatkaa matkaansa, huolimatta pakolaisten pyynnöstä, vaan palasivat kotia viettääkseen gymnopaidi-juhlia.
Myöhemmin saapui lähettiläitä sekä Argokseen jääneiltä että sieltä karkotetuiden puolesta. Läsnäolevat liittolaiset puollustivat vilkkaasti mikä mitäkin puoluetta, mutta Lakedaimonilaisten mielestä olivat kansanpuoluelaiset harjottaneet vääryyttä, jonka tähden he päättivät hyökätä Argosta vastaan, jota retkeä kuitenkin kaikenlaiset esteet viivyttelivät. Tällä välin alkoivat kansanvaltaiset Argoksessa pelosta Lakedaimonilaisia kohtaan hieroa sovintoa Ateenalaisten kanssa. Tämä heistä näkyi olevan paras pelastuskeino. He rakensivat niinikään pitkiä muureja aina merelle saakka, jotta heille Ateenalaisten avulla muonantuonti meritse olisi tarjona, jos viholliset sulkisivat heidät maan puolelta. Näistä linnotuksista tiesivät myöskin moniaat Peloponneesoksen kaupungit. Kaikki Argolaiset, sekä miehet että naiset, lapset ja orjatkin, ottivat osaa tähän työhön. Ateenasta saapui heille rakennusmestareita ja kivenhakkaajia. Tähän loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena hyökkäsivät Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa, paitsi Korintolaiset, saatuansa tiedon näistä muurien rakentamisista, kuninkaansa Arkidamoksen pojan Agiin johdolla, Argosta vastaan. Heillä oli itse Argoksessakin auttajia, mutta näiden vehkeet eivät onnistuneet. Lakedaimonilaiset valloittivat yhtähyvin ja repivät valmistumattomat muurit, anastivat Hysian paikkakunnan Argolaisten alueella ja palasivat kukin kaupunkiinsa, surmattuansa kaikki haltuunsa joutuneet vapaat kansalaiset.
Tämän jälkeen tekivät Argolaiset puolestaan sotaretken Fliuusian alueelle, jota he hävittivät, koska Fliuusilaiset olivat ottaneet vastaan Argoksesta karkotetut kansalaiset, joista useimmat olivat asettuneet sinne. Tämän tehtyään palasivat Argolaiset kotia.
Sinä talvena sulkivat Ateenalaiset sotajoukollaan Makedonian rannikot, syyttäen Perdikkasta Argolilaisten ja Lakedaimonilaisten kanssa tekemästä liitosta, ja että hän, kun Ateenalaiset Niikiaan ja Nikeeratoksen johdolla valmistivat sotaretkeä Trakian rannikoilla asuvia Kalkidilaisia ja Amfipolista vastaan, oli liitosta luopumisellansa suuresti vaikuttanut sotajoukon hajoamiseen, jonka tähden he pitivät häntä vihollisenaan. Tähän loppui talvi ja samalla tämän sodan 15 vuosi.
Seuraavana kesänä purjehti Alkibiadees 20 aluksella Argokseen ja vangitsi ne Argolaiset, jotka näyttivät epäluulonalaisilta ja kannattavan Lakedaimonilaisia, yhteensä 300 miestä. Ateenalaiset veivät heidät vallassaan oleviin läheisiin saariin. Niinikään tekivät Ateenalaiset Meelos saarelle sotaretken 30 omalla, kuudella Kiolaisella ja kahdella Lesbolaisella laivalla, mukanaan 1,200 omaa raskasaseista, 300 nuolenampujaa ja 20 ratsastavaa nuolenampujaa, jota paitsi heidän liittolaisensa ja saarelaiset seurasivat heitä noin 1,500 raskasaseisella. Meelolaiset olivat Lakedaimonilaisia siirtolaisia, eivätkä suostuneet noudattamaan Ateenalaisten käskyjä. Alussa olivat he rauhallisesti puolettomia, mutta vihdoin pakottivat heidät Ateenalaiset hävittämällä heidän aluettaan ottamaan osaa sotaan. Kun Ateenalaiset nyt mainitulla Lykomeedeen pojan Kleomeedeen ja Tisimakon pojan Tiisiaan johtamalla sotajoukolla tekivät sotaretken tähän saareen, niin he, ennenkuin harjottivat mitään väkivaltaa Meeloksen alueella, lähettivät airuita tekemään ehdotuksia. Nämät eivät kuitenkaan päässeet Meelolaisten kansankokoukseen, vaan heidän käskettiin ilmottaa ehdotuksensa hallitusmiehille ja ylimyksille. Näiden edessä puhuivat Ateenalaiset lähettiläät seuraavin sanoin:
"Koskemme saa puhua kansalle, jottei kansa, keskeytetyssä puheessa kuultuansa meidän kumoomattomia ja hyväksyttäviä ehdotuksiamme, tulisi niitä kannattamaan, sillä ymmärrämme, että siinä tarkoituksessa olette kutsuneet meidät ylimyksien eteen, niin olkaa tekin, tämän neuvoksen jäsenet, vielä varovaisempia puheessanne. Sillä ette tekään saa vastata yhdellä puheella, vaan jokaisessa tapauksessa, jossa meidän ehtojamme ette hyväksy. Sanokaa siis ensinnä, hyväksyttekö te tätä meidän ehdotustamme?"
Tähän vastasivat Meelolaiset neuvosmiehet: "Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että rauhassa neuvottelemme. Mutta siltä ei näytä, kun sota jo on alkamaisillaan eikä ainoastaan uhkaava. Me näemme teidän saapuvan sanojemme tuomareina, ja että tulos tästä keskustelusta todenmukaisesti on oleva sota, jos pysymme oikeuksissamme, emmekä taivu; ja jos taivumme, orjuus."
Ateen.: "Jos olette tulleet laskettelemaan arvelemisianne vastaisuudesta tahi muun takia kuin olevista oloista ja niistä seikoista, jotka voivat pelastaa kaupunkinne, niin älkäämme jatkako. Mutta jos vallitsevista oloista puhutte, niin jatkakaamme keskustelua."