Viimeksi jyvitettiin pellot. Ne tulisivat kuulumaan Tuomas Lehikoiselle, sillä Lehikoinen oli ostanut sen tilaosansa peltoineen ja niitä jo useampia vuosia viljellyt, eikä Turpeinen, joka asui omalla erityisellä tilallaan, halunnutkaan mitään Lehikoisen nautinnossa olevia maita.
— Nämä pellot ne tietysti ovat tilan parasta maata, sanoo Pekkarinen. —
Näille kai pantanee lähemmäs kymmenisen jyvää?
— Vai kymmenen jyvää! huudahtaa Sirolin. — Vaikkei koko pitäjässä ole ainoatakaan kymmenen jyvän tieraketta! Tuo viereinen kaskimaa on pohjaltaan ihan samallaista ja sille merkittiin ainoastaan viisi jyvää. Minun mielestäni riittäisi sama jyväarvo näillekin.
— Kyllä Sirolinin puhe on totta, mutta minä panen näille kuitenkin kuusi ja puoli jyvää, sillä nämä pellot ovat luonnostaan vähemmän kivisiä kuin tuo kaskimaa, vastaa Stefan Snööri.
— Se on liika vähä! Pitäisi panna ainakin kahdeksan, väittää Pekkarinen.
— Kuusi ja puoli on jo merkitty.
— Olkoon sitte, mutta liian suuri etu se on Lehikoiselle.
Risto Pekkarista vähä harmittaa, mutta toiselta puolen lohduttaa häntä se että Turpeinen on saava jyvityksestä ihan toisen käsityksen. Siitä hän kyllä tulee pitämään huolen.
* * * * *
Asiaankuuluvat sisätyöt olivat jo toimitetut: kartta- ja nautintoselitykset laadittu, pinta-ala laskettu j.n.e. Jyvityskin oli kaikin puolin hyväksytty ja allekirjoitettu.