Perjantaina tuprusi Mujulan tuvan piisistä sakea sauhu, kun Maija Stina ei pannut uuniin ollenkaan kasattu halkoja, vaan tuoreita vastahakattuja koivuja, sillä niistä tuli hänen mielestään parempi paistolämmin. Lestytaikina kohosi paraikaa verkkaan ja varmasti. Ja se oli aito lestyä, niin selitti emäntä useampaan kertaan ja vakuutti, ettei taikinaan oltu pantu tippaakaan maanruisjauhoja.
— Hyviä niiden täytyy olla herrasväelle.
Piirakat ja vehnäset paistettaisiin vasta aamulla lähtiessä ennen päivän nousua, mutta piirakoiden sydän tuli valmistaa edeltäpäin. Niinpä porusivatkin riissit padassa, joka oli nostettu haahlon koukkuun liedelle.
Maija Stina käväsi pari kertaa ulkosalla ja kun uuni oli palanut hiililleen käänsi hän alaspäin kannen tuvan suuresta pöydästä, puhdisteli sitä vähä linnunsiivellä ja riputteli siihen jauhoja. Sitte tarttui hän taikinapytyn korviin ja kaasi sen pöydälle ja ryhtyi leipomaan.
— Tulee tästä tusina leipiä. Pätii niitä herrasväen syödä.
Illalla leyhyi tuoreen leivän haju yli tuvan ja Maija Stina katseli mielihyvällä ovensuupöydälle latomiansa lestyleipäkasoja. Ne olivat erittäin hyvin onnistuneet. Ei ollut kuori vähääkään palanut ja muutenkin olivat ne niin pyöreitä ja mehevän näköisiä.
Mutta kun emäntä vähä ennen maatamenoaan palasi navetasta, oli hän myrkyllisellä tuulella.
— Ovat herjat antaneet lampaille vihvilästä, vaikka minä olen sanonut, että takkua.
— Ota letistä! murahti sängyssään oleva isäntä ja käänsi kylkeä.
Jo puhteella lauvantai-aamuna räiskyi Mujulan tuvan uunissa tuli. Maija Stina lämmitti sitä vaan vähäsen, sillä vehnäset ja piirakat eivät sietäneet ylen kovaa kuumuutta ja kun se sitäpaitsi eilen lämpisi.