— En tullut niille piioille sanoneeksi, että tekevät kanoille kakaraa ja antavat lehmille peltopohjaheiniä, sanoo Maija Stina.
— Eivätkö nuo älynne, murahtaa Aaprami.
Vallesmannin talo oli järven niemessä ja se näkyi jo parin kilometrin päässä olevalle mäelle.
— Onkohan se mahtaa ukkovallesmanni kotona? lausuu Maija Stina puoliääneen.
— Mistäpä minä sen tiedän.
— Kuule! Mene sinä istumaan sinne vallesmannin virkakamariin, niin minä sill'aikaa rupattelen rouvan kanssa saunassa.
— Tottapahan.
Päivä alkaa jo sarastaa, kun Maija Stina ja Aaprami Mujunen ajaa karahuttavat vallesmanniin. Eivät aja portista sisään, vaan pyöräyttävät hevosensa saunan seinustalla olevan halkopinon viereen.
Aaprami sitoo oriinsa marhaminnasta pinoon kiinni ja levittää sille loimen selkään. Ottaa sitte reestään heiniä ja kantaa ne sen eteen. Maija Stina on sillävälin kiskonut koreja irti kuskilaudan alta ja silloin tällöin vilkaissut kartanolle päin. Joku piikaletukka näkyi siellä juosseen kyökkiin tuparakennuksesta, eikö lie ollut sisäkkö, koskapa oli pitkä esiliina edessä.
— Tules, Aaprami, avittamaan!