— Vai niin ne kylälläkin!…
— Niin… Mutta ei me näitä eväitä kuitenkaan takaisin viedä, jos rouva vaan ottaa vastaan. Tyttöhän se on kuin tyttö, vaikka onkin vähä vanhempi.
— Kiitoksia, kiitoksia! Kyllähän me näistä huoli pidetään.
Hän vei emännän omaan kamariinsa ja jätti Aapramin tarinoimaan miehensä kanssa.
* * * * *
Paluumatkalla ei paljo puheltu. Maija Stinaa iletti ja kaiveli ajatellessaan, että nyt ne nauravat hänellä koko kylä, kun saavat kuulla. Mutta hän lohdutteli itseään sillä, että saa haukkua piikojaan kotiin päästyään… ja hän purkaakin niille koko sappensa, varsinkin jos eivät ole ruokkineet kanoja tahi jos hän löytää vihvilässuuteita lampokarsinasta…
Aapramia vielä suututti.
Kun sälkö oli sujahuttanut kyläkujasilta kankaalle, ei hän malttanut olla sanomatta:
— Pääsit nyt mielesi päähän. Sait vasikoita saunottaa. Ähä!…
Maija Stina ei vastannut. Kääntyi kylelleen rekeen Aapramiin selin ja alkoi pian torkkua silmät puoleksi raollaan.