Löyly oli erinomaista. Sauna oli siintynyt verrattain hyvin, niin ettei häkää ollut nimeksikään.
— Ripauttakaa vähä lisää, huusi hän lauteilta Rämppä-Liisalle, vaikka nahkansa oli jo aivan punanen ja hän yhä sitä suurella, täksi kertaa vartavasten etsityllä vastallaan sätkytteli.
Viimein kompuroi hän lauteilta alas höyryävänä ja alituiseen ähkyen.
— Olipa hyvää, olipa hyvää, ähkyi hän ja istahti saunan penkille.
— Saattaisi sitä vähä raottaa tuota ovea, sanoi hän sitte
Rämppä-Liisalle ja heittäysi pitkälleen penkille.
Mutta Rämppä-Liisa oli kokonaan toista mieltä.
— Ei se käy päinsä. Siitä vaan vilustuu ja saa yskän. Kuumaan hipiään on parempi ja terveellisempi hieroa.
Ja niinhän se tapahtuikin. Rämppä-Liisa oli riisunut yltään röijynsä ja päällyshameensa, ettei päätä rupeaisi vieputtamaan siinä kuumassa.
Hänellä oli omaa kotitekoista linjamenttia ja siihen oli hän sekottanut kaikkia mahdollisia ja mahdottomia aineita: viinaa, kamferia, ruusuntippoja, koliikkiroppia, saippuaa, hajupihkaa, viholaisenjuuria ja katajanmarjoja sekä vielä erästä lehmältä saatua ainetta. Ja ne kaikki sekotettuaan oli hän pitänyt siinä linjamenttipullossaan kolmena yönä karhunhammasta, minkä oli saanut perinnöksi mummovainajaltaan. Mutta kukaan ei saanut tietää, mitä kaikkia aineita Rämppä-Liisan linjamentti sisälsi, sillä sen piti hän hyvin salassa. Hyväksi ja tepsiväksi sitä kuitenkin kaikki kehuivat.
— Hierokaa etupäässä noita lanteita ja sitte pohkeita. Niitä pohkeita se niin vietävästi kutkuttaa ja väliin ajeleekin, virkkoi isäntä.