Lähtöpäivä oli määrätty ensi päiväksi Kesäkuuta. Edellisenä päivänä piti koulun loppua ja Pentin ylioppilastutkinnon tapahtua. Seuraavana päivänä piti Bellan omaistensa kanssa muuttaa Fågelvikiin ja myöhemmin mennä Hankoniemeen kylpemään. Uusia voimia tarvittiin ensi vuodeksi, jolloin hänen vielä tulisi koulussa olla, ja ikävällä ajatteli hän, että kaikki entiset toverit silloin olisivat poissa.
Nämä olivat sillä välin hyvin innoissaan Hannan kesätuumista ja pitivät häntä onnellisimpana olentona taivaan alla. He antoivat hänelle kosolta hyviä neuvoja ja olivat suuresti huvitetut hänen matkapuvuistaan.
Hanna nauroi ja antoi heidän puhua. Mutta kun matkapuku tuotiin kotiin ja oli koetettava huomasivat he, että hukkaan olivat menneet hyvät humalat, sillä Hanna ei ollut vähääkään luopunut siitä ankarasta yksinkertaisuudesta, jossa hän oli päättänyt pysyä.
Eräänä sunnuntai-iltapäivänä Toukokuussa istui Hanna yksin huoneessansa ahkerasti kirjoitellen kirjeitä. Hän tahtoi ilmoittaa postimestarin rouvalle ja pappilan neideille matkastaan ja samassa lähettää muutamia riviä sekä sievän muistikortin pienelle kyyryselkäiselle ystävälleen.
Ikkuna oli auki ja pihalla kasvava, vasta auennut koivu levitti ihanaa tuoksua huoneesen. Hanna hengitti sitä ahneesti; se toi hänelle tervehdyksen uudestaan heränneestä virkeästä elämästä ja samassa kotiseudun jäähyväiset, jotka tuntuivat hiukan surkeilta.
Palvelustyttö astui sisälle ja ilmoitti, että eräs herra kysyi neiti Rappea. Hanna ei tahtonut emäntäänsä vaivata ja päätti sentähden ottaa vieraan vastaan omassa huoneessaan, ihmetellen, mitä asiaa hänellä saattoi olla.
Pitkä, keski-ikäinen herra astui sisälle. Hän näytti äskettäin nousseen sairasvuoteelta; silmät olivat kuopalla, hän hengitti lyhyesti ja käveli vaivaloisesti.
Hanna katseli häneen tarkkaan ja pyysi istumaan. Vieras vältti hänen katsettaan ja ääni kuului epävarmalta, kun hän kysyi: — oletteko te neiti Rappe?
— Olen, — vastasi Hanna.
— Ei ole kumma … ettet tunne minua, — virkkoi vieras. — On niin monta vuotta siitä, kuin… Minä olen isäsi…