— Rakas täti, — virkkoi hän ja suuteli hellästi rouva Meilertin kättä, — sinä olet tehnyt minulle niin paljon hyvää, ja nyt minä kuitenkin tulen seuran pettäjäksi ensi kerralla kun voisin olla sinulle joksikin iloksi. Mutta ymmärräthän syyni ja ethän suutu minuun.
— Pitäisikö minun suuttua sinuun? — Karin täti veti hänet hellästi luokseen. — Tuskin olisin luullut tässä "kovasydämmisessä" Hannassa löytyvän niin paljon ihmisrakkautta.
— Se on Bellan ansio, täti hyvä, ja sinun. Te kaksi olette tehneet minut niin onnelliseksi, että minun täytyy rakastaa koko ihmiskuntaa. Mutta eräs asia johtui nyt juuri mieleeni. Etkö tahtoisi, täti, — oi etkö tahtoisi ottaa Bellaa mukaan minun sijaan? Hänestä olisi sinulla sekä iloa että hyötyä ja hänelle tekisi matkustaminen niin sanomattoman hyvää. Hän on niin lempeäluonteinen ja hyvä ja samassa niin innostunut kaikesta, että teille tulisi hyvin hauska yhdessä.
Rouva Meilert antoi hänen puhua ja kuunteli vaan hajamielisenä. Kun hän ajatteli, että Hanna nyt tulisi kiinnitetyksi sairasvuoteesen, että hänen täytyisi valvoa ja vaivata itseään, ehkä kokea sairaan kärsimättömyyttä ja oikkuja, koski se häneen niin paljon, että hän vaan sivumennen saattoi muistella omia pettyneitä toiveitaan. Mutta hän ymmärsi, että se paljon lohduttaisi Hannaa, jos Bella saisi hänen sijaansa matkustaa, ja hän vastasi sentähden niin iloisesti kuin saattoi: — no hyvä, minä otan Bellan mukaan enkä epäile, että meillä tulee olemaan hauskaa. Koetamme tutkia ja katsella kaikkea sinuakin varten ja kirjoitamme pitkiä kirjeitä usein. Koetan tuoda Bellan takaisin terveenä ja punaposkisena.
Hanna puristi kiitollisena hänen kättään. — Hauskaa tulee saada teiltä kirjeitä. Mutta nyt täytyy minun kiireesti ilmoittaa uudet aikeemme. Eihän hänellä ole kuin kolme päivää valmistusaikaa.
Palmfeltin perheessä herättivät Hannan uutiset suurta hämmästystä. Ettäkö Hannan ei pitänytkään matkustaa! He eivät voineet saada sitä päähänsä. Mutta kun he olivat kuulleet hänen syynsä, pitivät he ne ihan luonnollisina. Bella yksin käsitti täydellisesti Hannan uhrin suuruuden sillä hän tiesi, ettei Hanna rakastanut isäänsä. Vaan hän ymmärsi, että se onni jonka Hanna tunsi, pakotti häntä rakkauteen ja itsensä kieltämiseen. Ja hän oli niin iloinen Hannan jaloudesta, että melkein unhotti ne kärsimykset, joihin se ehkä olisi syynä.
— Oi, Hanna kulta, kuinka ihailen sinua! — huudahti hän käärien käsivartensa ystävänsä kaulaan.
— Se on tarpeetonta, Bella! itse olisit ollut, ensimmäinen tekemään samoin. Mutta tiedätkö mitä, me olemme tehneet suuremmoisen päätöksen Karin täti ja minä. Arvaapa!
— Mikäpä se olisi? — arveli Bella. — Ettäkö lykätä matka toistaiseksi tietysti?
— Ei ollenkaan. Olemme päättänet, että Karin tädin mukaan tulee lähtemään eräs … neiti Bella Donna… Ts … hiljaa … ei minkäänlaista vastustamista! Olen puhunut sedälle ja tädille ja he ovat suostuneet tuumaan. Ja sinulla ei ole mitään muuta tekemistä kuin noudattaa viisaiden ihmisten neuvoa ja valmistua lauantakiin.