Bella näytti kovin hämmästyneeltä. Uutinen tuli niin äkkiä, ettei hän heti voinut sitä sulattaa. — Minäkö matkustaisin Karin tädin kanssa? — Minunko osaksi tulisi se, josta sinun täytyi luopua? Se on väärin se, ja minä en lähde.
— Sinä lähdet kuin lähdetkin, lapsi kulta, vakuutti Hanna tekeytyen mahtavaksi. — Karin täti tarvitsee sinua, ei hän voi matkustaa yksin. Hän on käynyt liian surumieliseksi ja hän tarvitsee virkeää ja iloista matkakumppania voidaksensa parantua. Sitä paitse täytyy hänen saada hoitaa toista, se on niin hyvä keino alakuloisuutta vastaan. Siinä suhteessa oletkin sinä paljon soveliaampi kuin minä. Karin täti aikoo viipyä jonkun aikaa jossakin kylpylaitoksessa ja sitten mennä Italiaan. Ajattele kuinka hyvää se tekisi sinulle kylpeä ja tulla oikein terveeksi.
— Kyllä, mutta kuinka minä saatan mennä, kun sinä olet niin iloinnut siitä matkasta? Tuntuu aivan kuin jos ryöstäisin sinulta jotakin. Ei, Hanna, en saata lähteä.
— Sinä teet minulle päinvastoin suuren ilon. Olisi ihan uusi ikävä Karin tädille ja minulle, jos sinä et menisi. Lupaa, nyt, että lähdet, vaikkapa vaan minun tähteni, Bella!
Bella oli samassa levoton ja iloinen. Hän huomasi, että tekisi sekä Karin tädin että Hannan mieliksi, mutta toisaalta taas tuntui hänestä ikävältä itsellensä omistaa se, josta Hannan oli täytynyt luopua. Ajateltuansa tarkemmin asiaa ja saatuansa ystävällisen kirjeen Karin tädiltä, päätti hän kuitenkin taipua muiden tahdon mukaan. Hän rakasti Karin tätiä Hannan tähden ja tahtoi nyt mielellään palvella häntä palkitakseen sitä ystävyyttä, jota Hannalle oli osoitettu.
Bellan kodissa tuli nyt aika kiire ja vanha Leena pyyhkieli salaa silmiään ajatellessaan, että Bella tulisi olemaan poissa koko kesän. Lulle ja Liisi alkoivat kiusata, että hekin pääsisivät mukaan ja Bellan täytyi lohduttaa heitä lupauksella, että saisivat tulla saattamaan laivalle ja heiluttaa nenäliinojaan sekä sitten hänen kotiin tultuansa hakea jotakin hauskaa hänen matkalaukustaan.
Tutkinnon jälkeen iltapäivällä oli viides luokka kokoontunut loppujuhlaan Kaisaniemeen. Huomispäivänä tulisi heidän erota monelle eri haaralle ja he tahtoivat sentähden vielä kerta yhtyä iloisina koulutoverina. Bella oli tietysti myös kutsuttu; hän kuului heidän joukkoonsa, vaikka oli ollut koko vuoden poissa koulusta.
Muutamat opettajista ja opettajattarista olivat myös mukana. Niiden ja oppilaiden väli oli viime aikoina ollut erittäin hyvä. Seurassa vallitsi iloinen henki, johon kuitenkin sekaantui hiukan surumielisyyttä; huolettomimmatkin tunsivat jonkummoista kaipausta, kun ajattelivat, että kouluaika nyt oli loppunut ja että toverit nyt viimeisen kerran olivat koossa. Mutta toisaalta taas houkutteli heitä elämä ja vapaus, ja mielikuvitus loi tuhansia tuntemattomia iloja, ja tuulentupia haamoitti rusopilvien takaa. Suurelle osalle niistä oli tulevaisuus vaan samaa kuin vapaus läksyistä ja häiritsemättömät aamu-unet, muutamilla vaan oli aavistus enenevästä edesvastauksesta, joka heidän tietämättäkin karaisi heidän nuoria luonteitaan, mutta kaikille esiintyi tulevaisuus niissä valoisissa väreissä, joita ei luo mikään muu kuin nuoruuden usko ja rikkaat toiveet.
Verannalla tarjottiin kahvia ja limonaadia ja eräs opettajista piti tavanmukaisen jäähyväispuheen eroaville oppilaille. Sitten hajosivat he pieniin ryhmiin yhtyäksensä sitten jälleen, jolloin Hanna Rapen piti esiintuoda luokan jäähyväiset opettajille.
Vapaamuurarin haudan luo oli vähäinen joukko kokoontunut. Ne olivat ne, jotka enimmin olivat olleet yhdessä ja nyt raskaimmin tunsivat eronhetken katkeruuden. Bertha Eriksson oli ottanut itselleen vaikean tehtävän, pitää seuraa iloisella entisellä tuulella ja Hanna auttoi häntä uskollisesti. Vaan ei se tahtonut oikein käydä päinsä. Aina välistä katosi joku tytöistä ja palasi punaisin silmin. Bella nyyhkytti auttamattomasti; viimeisten päivien tapaukset olivat olleet niin monenlaisia ja hän oli vieläkin heikko taudin jälkeen. Ajatus, että hänen nyt täytyisi tovereistaan erota, oli liian raskas kantaa, väsyneenä kuin oli päivän puuhasta, matkatavaroiden järjestämisestä ja kiireestä.