— Ei kiitos, en minä tarvitse mitään apua, — lausui Hanna ylvästellen ja kaatui samassa halkeaman johdosta.
— Näetkö kuinka ylpeys käy lankeemuksen edellä, — nauroi Bella. —
Tule tänne, Pentti, ja ojenna voitetulle sankarittarelle kätesi!
Hanna heitti katseen Pentin vakavaan muotoon, yksinkertaiseen pukuun ja karhumaiseen ryhtiin ja rauhoittui. Hän ojensi Bellan veljelle kätensä ja tämä veti hänet ylös paremmin kovakätisesti kuin ritarillisesti.
Bella unhotti pitkäksi aikaa luistelemisen, nauttiaksensa Hannan ja Pentin somasta kulusta vastatuulessa: Hanna häilyi sinne ja tänne niinkuin kellon läpäsin, Pentti taas nojasi häntä isällisellä katsannolla. Vihdoin pääsivät he suurella vaivalla huvimajan luo, jossa Hanna läähättäen ja nauraen vaipui alas penkille.
Bella luisteli muiden luo ja he muodostivat jonon. Pehmeästi ja notkeasti kiitivät he tasaisin liikkeisin eteenpäin ja kaikki nuoret päät taipuivat samaan tahtiin. He olivat vähän sievien lumpeen kukkien näköisiä, jotka aaltojen mukana nousevat ja laskeutuvat.
Jenny Stenman yhtyi heihin. Hän oli juuri tavannut tuon hienon ylioppilaan, joka päivitteli Hannan epäkohteliaisuutta. Ja nyt kun juuri sattui katsahtamaan rantaan, näki hän Hannan, nojaten erääsen nuorukaiseen, suuntaavan matkaansa huvimajaa kohti.
Jenny tirskui pilkallisesti: Onpa tuo Rappe kaikkein tuhmin olento, minkä koskaan olen nähnyt. Äsken antoi hän rukkaset herra Hallgrenille, joka ystävällisesti tarjosi hänelle apuansa, ja tuossa luisteli hän nyt käsi kädessä erään ylenkatsomansa "keikastelijan" kanssa.
— No mutta, Jenny kulta, — sehän on Pentti! — huudahti Bella nauraen kohti kurkkua. Otaksuminen että Pentti olisi keikastelija, huvitti I häntä sanomattomasti.
Jenny näytti nololta, mutta jatkoi: — entä sitten! Ei hän ole oikeutettu olemaan epäkohtelias toiselle ja kohtelias toiselle. — Se on kaikkia hienoja tapoja vastaan.
Bella alkoi suuttua Hannan puolesta ja piti Jennyn puhetta tuhmana.