— Ainakin se muuttuisi rehellisemmäksi, — väitti Bella, joka himmeästi tunsi, että seuraelämän korean pinnan alla piili paljon epärehellisyyttä.
— No, ei tästä kannata sen enempää väittää, — virkkoi Jenny loukkautuneena. — Sinä taidat tahtoa kumota kaikki, mikä kuuluu hyvään ja totuttuun tapaan. Enpä kuitenkaan luule, että siten tulet parantamaan maailmaa ja ihmisiä … et sinä eikä Hanna Rappe.
Nämä viimeiset sanat lausuttiin kostonhimoisella äänellä, mutta Bella ei huomannut sitä. Hän näki Hannan lähestyvän luistimet kädessä. Hannan suorassa katseessa ei ollut enää harmin jälkeäkään, kun hän, ojentaen Jennylle kättä, sanoi: — suo minulle anteeksi, minä en aina punnitse sanojani!
Jenny mutisi jotakin kuulumatonta ja kiiruhti kotiin muiden edellä.
Bella sai hänet kiinni. — Elä ole pahoillasi, Jenny, — pyysi hän ystävällisesti, — en ole tahtonut loukata sinua. Ehkä olenkin liioitellut. En ole vielä kylliksi ajatellut näitä asioita.
Jenny näytti yhä vaan suuttuneelta. — En ymmärrä, kuinka sinä voit olla niin lapsellinen, Bella, ja tekeytyä mahtavaksi näin pienissä seikoissa. Mitä se tekee, jos pojat ovat kohteliaita tytöille ja näyttävät pitävänsä heistä, ei suinkaan siinä ole mitään pahaa?
— Saavathan ne olla ystävällisiä ja kohteliaita, senhän meidän kaikkien pitää olla kaikkia kohtaan. Mutta löytyy raja, Jenny, jonka toiselle puolelle ei pidä mennä. Äiti on puhunut minulle tästä ja sanonut, että meidän tyttöjen täytyy itseämme kunnioittaa, emmekä saa sallia keneltäkään liikaa rohkeutta. Muuten meistä tehdään leluja, joita jokainen pitää oikeutenaan hypistellä.
Jenny tiuskasi. — Kuinka lapsellinen sinä olet. Sinä et aavistakaan, ettei se useinkaan ole leikkiä, vaan täyttä totta — tuommoinen kohteliaisuus. Jospa vaan tietäisit, mitä kaikkea pojat ovat minulle puhuneet! Minun on ollut oikein vaikea särkeä niin monta sydäntä.
Mutta yhdestä toiseen, oletko lukenut erästä kirjaa jonka nimi on "Betsy tai murtunut sydän"? Etkö! Sen sinun täytyy välttämättömästi lukea. Minäpä lähetän sen sinulle, niin saat nähdä että pidät siitä.
— Sitä en usko, — vastasi Bella, — mutta minä kysyn äidiltä saanko sitä lukea.