— Mutta sanokaa minulle, eikö tämä ole kovin jäykkää? — sanoi hän ja istahti niiden luo pienelle jakkaralle, joka oli seisonut sohvan alla.
— Hyvänen aika, Hanna kulta, — huudahti Siiri säikähtyneenä ja teki hänelle sijaa sohvassa. Ei täällä sovi olla niinkuin omassa kodissaan.
— Eikö? Mikä häpeä se on, jos istuu jakkaralle eikä sohvassa, voiko kukaan sitä selittää?
— Ei sitä tanssijaisissa niin tehdä, — keskeytti Selma.
— Sama se mitä on tapana, kun ei vaan tehdä vääryyttä, — väitti Hanna, joka oli itsepintaisella tuulella ja valmis taistelemaan koko maailman pikkumaisuutta vastaan.
— Näetkö, se on epäkohteliaisuus emäntää vastaan. Kun kerran tulit tänne, täytyy sinun noudattaa talon tapoja. — Bella näytti niin vakavalta, että Hanna purskahti nauruun.
— Sinä olet niin juhlallinen, kun jos minä olisin vasikan varastanut. Mutta minä ymmärrän kumminkin sinun syysi ja koetan olla siivolla, — jos vaan voin. Mutta eikö tämä kaikki ole kauhean ikävää? — liitti hän hiljemmällä äänellä.
— Mikä? — Tytöt näyttivät kummastuneilta.
— No, tämä kaikki täällä tänä iltana, että olemme tulleet tänne puristettuina ahtaisin vaatteihin ja puhumme ja liikumme niinkuin meillä olisi lasipalasia ruumiissa. Katselemme sitten nyt tässä toistemme vaatteita, juomme teetä käsineet kädessä ja odotamme tulia tanssiin kutsutuiksi, sen sijaan että itse hyppisimme mielemme mukaan. En minä ainakaan anna viittä penniä tämmöisestä huvista.
— Sinä tahtoisit ehkä itse kutsua tanssiin, — ivasi Alma Brennlund, joka oli yhtynyt heihin.