Bella oli punainen innosta puolustaa Hannaa. Moitteet koskivat häneen, koska se laillaan oli hänen syynsä, että Hanna sai niitä kärsiä.
— Olkoonpa vaan niinkin, — jatkoi toinen, — mutta olisinpa minä hänen sijassaan piiloutunut johonkin nurkkaan ja pysynyt siellä, ennenkuin olisin tahtonut herättää huomiota tuommoisella … tuommoisella … vapaalla käytöksellä.
Bella meni Hannaa vastaan, joka nyt juuri palasi retkeltään poikien luo.
— Somia poikia! — virkahti hän hiukan suuttuneena. — En saanut heiltä kunnon sanaa. Ovatkohan sitten kaikki täällä ihan noiduttuja? Ajattelepa vaan, Pekka ei muistanut, kuinka pitkälle ne olivat ennättäneet matematiikassa ja Thure kutsui minua neidiksi, aivan niinkuin emme olisi sinutelleet toisiamme jo kaksi kuukautta.
Bella kertoi kuinka Hannaa oli moitittu, mutta rauhoittui, kun Hanna vaan nauroi.
— Eikö mitään muuta! Johan minä sanoin että saat hävetä minua, Bella raukka. Mutta minä en ymmärrä tätä kaikkea. Ihmiset tulevat tänne huvittelemaan ja sitten ne seisovat jäykkinä ja teeskennellen nurkissa, hypistelevät vaatteitaan, eivätkä ole toisiaan tuntevinaan. Tätäkö ne huviksi kutsuvat? No, sama se minulle, mutta tunnen nyt niin suurta vastustamishalua, etten taidakaan tyytyä olemaan vaan muumiana tänä iltana.
— Näetkö, sillaikaa kun teetä juodaan, on aina hiukan jäykkää. Kyllä sitten on hauskempaa, kun ruvetaan tanssimaan.
Samassa alettiin soittaa ja nyt näkyi jonkunmoinen levottomuus poika- ja tyttöleirissä. Lilli kutsuttiin ensimäisenä tanssiin ja kohta liiteli pari toisensa perästä kiilloitetulla laattialla. Hanna katseli kummastellen. Hän ei voinut keksiä mitään hauskaa siinä, että hiljalleen ja ylpeästi pyöri ympäri huonetta ventovieraiden ihmisten kanssa. Sen hän kyllä ymmärsi, että jos oli oikein iloisella tuulella, niin saattoi tanssi olla huvitus; ei se ollut itsessään mitään pahaa. Mutta ei niinkuin täällä meneteltiin! Täällä näyttivät tanssivan täyttääksensä raskasta velvollisuutta. Ei mitään pilapuhetta tai naurua, ei iloisia katseita, toiselta puolen vaan sulaa vakavuutta, toiselta jäykkää arvollisuutta. Eivätkö ne saattaneet ruveta piirihyppyyn, niin saisivat kaikki olla mukana, sen sijaan että nyt vaan kauniimmat ja koreimmat tulivat tanssiin kutsutuiksi.
— Ui, minäpä tukehdun tähän! — ajatteli hän itsekseen ja kuuli samassa Pentin äänen takanansa:
— Etkö lähtisi tanssimaan, Hanna?