— Kyllä, sarkaa jos pannaan tai kenties "niigarmaijaa". Muuta minä en tanssi.
Pentti nauroi. — Arveletko sinä, että tanssi alentaa sinun ihmisarvoasi?
— Enemmän tai vähemmän tämmöisessä nukkein teaatterissa. Mutta ulkona viheriöillä niityillä minä kyllä pyörin, minkä vaan jaksan.
Tytöt olivat jonakin välihetkenä vetäytyneet erääsen perähuoneesen ja
Bella kuiskasi moittien Hannalle.
— Ei sinun olisi pitänyt kutsua näitä Lillin pitoja nukke-teaatteriksi, hän kuuli sen ja on nyt hyvin pahoillaan.
— No, mitä se sitten muuta on? — huudahti Hanna kiivaasti. — Paljasta teeskentelyä, mielistelyä, turhamielisyyttä, kateutta, pintapuolisuutta…
— Mutta ethän ollut oikeutettu loukkaamaan Lilliä, joka niin ystävällisesti on kutsunut sinua luokseen ja luullut, että sinulle tulisi hauskaa.
Bella näytti olevan hyvin pahoillaan ja Hanna olisi mielellään tehnyt vähän pilaa tai ollut uhkamielinen. Mutta hän tunsi kuitenkin olleensa tuhma ja kiittämätön ja Bellan olevan oikeassa. Hetken epäiltyänsä, kiiruhti hän sentähden tyttöjen huoneesen, veti Lillin syrjään, katsoi rukoillen hänen vesissä oleviin silmiin ja sanoi: — olisit saanut vaikka lyödä minua, Lilli, niin ilkeä olin minä. Minä en ansaitse, että kutsut minua toista kertaa, en tosiaankaan. Mutta jos nyt olet jalomielinen ja suot minulle anteeksi, niin puren ennen kieleni poikki, ennenkuin loukkaan sinua vielä kerran.
Lilli ei voinut vastustaa Hannan rukoilevia silmiä ja outoa värettä hänen äänessään. Hän heitti äkkiä käsivartensa Hannan kaulaan ja suuteli häntä poskelle, josta Hanna joutui niin hämilleen, että toiset tytöt purskahtivat makeaan nauruun.
Tanssia jatkettiin ilman pitempiä väliaikoja noin kello yhteen saakka. Hanna, jota ei enää huvittanut sen katseleminen, sieppasi kirjan ja istui yksin Lillin huoneesen, jonka esirippu jakoi kahtia. Hän koetti lukea, mutta ei voinut pitää ajatuksiaan koossa. Hänen täytyi yhä ajatella, kuinka tyhjiä olivat tämmöiset huvit ja jota enemmän hän sitä ajatteli, sitä enemmän häntä halutti pakenemaan pois jonnekin metsään tai yksinäiseen pieneen kamariinsa tai minne tahansa, sillä tässä oudossa, turhamaisessa elämässä oli hänen mielestänsä jotakin saastaista.