Bella oli kuin myllyssä. Hänen täytyi kuunnella kaikkia, vastata kaikille, olla ystävällinen ja jakaantua vähintäinkin kahteenkymmeneen osaan ettei loukkaisi ketään. Hänellä oli kummastuttava taito riittää kaikille eikä kukaan voinut oikeastaan kehua, että oli hänelle läheisempi ystävä kuin muutkaan.
Toverien melutessa hänen ympärillään, huomasi hän viimeisellä penkillä luokkahuoneessa erään uuden tulokkaan, joka ei ollenkaan näyttänyt muista huolivan. Se oli eräs pitkä, tummaverinen tyttö vakavilla ruskeilla silmillä. Hän selaili kirjaansa, heitti välistä kärsimättömän katseen kelloon, mutta ei välittänyt niistä uteliaista katseista joilla tyttöparvi häntä tarkasteli.
— Kuka on tuo uusi? — kuiskasi Bella ja katsoi viimeiseen penkkiin päin.
— Hänen nimensä kuuluu olevan Rappe, — kuiskasi Siiri Linder vastaukseksi, — maalta. Serkkuni Elna on paljon kertonut eräästä hyvin kummallisesta tytöstä, joka asui lähellä heitä ja jonka nimi oli Hanna Rappe. Olisipa hauska tietää onko se hän.
Nyt soitettiin ja kaikki luokat kokoontuivat rukoukseen. Bella ei malttanut kuunnella paljon ollenkaan, hänen katseensa kääntyivät yhä tuon uuden toverin puoleen, joka seisoi paikallaan vakavana ja melkein synkkänä.
Tunnin kuluessa, kun todistukset tarkastettiin ja läksyt määrättiin, oli Bella hyvin hajamielinen. Hän huomasi alinomaa katselevansa tulokasta takimaisella penkillä ja ajattelevansa, mimmoinen tuo mahtaisi olla. Ei hän ainakaan näyttänyt ystävälliseltä ja vastasi melkein jörömäisesti johtajattaren kysymyksiin.
Kun heidän piti lähteä, koetti Bella lähestyä häntä, mutta se ei onnistunut. Itse oli hän ujo ja toinen vetäytyi tahallaan syrjään. Tytöt sitä paitse eivät jättäneet Bellaa rauhaan; kaksi heistä tarttui hänen käsivarteensa ja veivät hänet mukanaan, vilkkaasti keskustellen.
— Hän on hyvännäköinen tuo Rappe, — sanoi Lilli Enestam kun he tulivat ulos kadulle.
— No, enpä juuri tiedä, — arveli Agnes Lund. — Näittekö että hänen pukunsa oli tehty paksuimmasta puolivillaisesta, joka ei kelpaisi meidän piioillemmekaan.
— Hän on ehkä köyhä, — puolusti Bella.