— Ei, tiedättekö mitä, tytöt, — alkoi Hanna, — emme me jakaudu eri osiin niin halvasta syystä! Se olisi häpeä luokalle, jos emme saattaisi mennä kaikki yhdessä. Koska minä ensimäisenä ehdotin, että poikia otettaisiin mukaan, niin luovun minä siitä mieluummin, kuin että luokka hajoaa.
— Hanna on oikeassa, — myönsivät useimmat. — Ennen menemme itseksemme kun hajoamme niin ala-arvoisesta syystä.
Näytti ikäänkuin kivi olisi pudonnut kaikkien sydämmiltä ja nyt neuvoteltiin kaikessa ystävyydessä eväistä. Toimikunta valittiin, joka pitäisi huolta korista, ja erottiin suostumuksella yhtyä huomispäivänä kello 7 Kaisaniemen portin luona.
Ainoastaan Jenny ja Agnes olivat salaa tyytymättömiä päätökseen. He olivat jo ennättäneet ajatella, kuinka he pukeutuisivat. Nyt ei kannattanut ottaa uusia hattujaankaan, kun ei poikia ollut mukana.
Huomispäivä tuli. Se oli viimeinen päivä huhtikuuta. Lämpömittari osoitti 5 pykälää lämmintä siimeksessä kello 7 aamulla; päivä näytti tulevan kauniiksi. Tytöt kokoontuivat määräaikana Kaisaniemen portille; muutamilla oli päivävarjot ja hunnut, josta saivat pilkkaa kärsiä. Toimikunta kanneksi isoja koria; oltiin nälkäisiä ja ystävällisellä tuulella koko maailman suhteen. Toisella puolella pitkää siltaa alkoivat muutamat laulaa iloista juoksumarssia, jolloin kiersivät käsivartensa toistensa vyötäisiin ja juoksivat iloisesti tahdin mukaan eteenpäin. Vähemmin vilkkaat pysyivät eväskorien luona, jotka Bibbin kanssa, jolla oli kengän hieroma jalassa, hitaasti kulkivat jälessä vossikan vaunuissa.
Sitten asetuttiin mäenrinteelle päivänpaisteesen, ja nyt alkoi liverrys semmoinen, kuin jos satamäärä kottaraista olisi siinä pitänyt kokousta. Eväskoria tutkivat muutamat uteliaimmat ja valmistuksia tehtiin kahvinkeittoon ratavahdin pienessä keittiössä. — Onkohan teillä vaan tarpeeksi ruokaa? — kysäsi Bertha nuuskien erästä koria, jolloin hän näppärästi pisti siihen erään käärön.
— Mene pois, ahma! — nauroi Bella. —Joka on utelias, ei saa mitään.
— Taivasten tekijä! Ja minulla on jo ihan tyhjä vatsa! Saatte kuljettaa minut kotiin kantimilla, sen saatte nähdä.
Istuttiin nurmikolle levitetyille isoille huiville ja hengitettiin ahneesti ihanaa kevätilmaa. Siellä täällä varjossa näkyi vielä likaisia lumipilkkuja, — pesuastiamme, — sanoi Hanna, — ja mäkirinnettä alas juoksi pieniä puroja, jotka tekivät hienoja uurteita maantien hiekkaan.
Bella kuului palveleviin sisaruksiin. Hän puuhasi iloisena ja uutterana kahvipannun ääressä, vaihtaen silloin tällöin Hannan kanssa iloisen katseen, ja Hanna makasi vaan nurmikolla ja pureskeli muutamia kuivia heinänkorsia. — Kuulepa, Hanna, — sanoi Lilli, joka istui hänen rinnallaan ja seurasi Bellaa silmillään, — onko se totta, että Hella on paras ystäväsi?