Hannaan koski niin pahasti tämä kysymys. — Minkätähden käytät sinä sitä sanaa, Lilli? — sanoi hän melkein kiivaasti. — Minä en pidä siitä. Se on tullut niin väärin käytetyksi ja on niin kulunut, ettei se merkitse mitään. Bella ja minä olemme ystäviä, siinä kaikki. Jos olemme sitä suuremmassa tai vähemmässä määrässä, se ei ole kenenkään asia.
Lilli näytti hiukan loukkautuneelta ja se koski Hannaan.
— Etkö ole huomannut, — sanoi hän ystävällisemmin, — kuinka vähän sana "paras ystävä" merkitsee meidän päivinä?
— Niin kyllä, — liitti siihen Bertha, joka istui lähellä, — minä vihaan sitä sanaa. Olin kerran Molly P——n "paras ystävä" kokonaista kolme viikkoa, kunnes hän sai kotiin erään serkun Sveitsistä, joka sittemmin sai näytellä sen osan. Ja se olikin minulle kaikkein parasta, sillä minä olin jo alkanut käydä aivan raskasmieliseksi kaikista niistä hellistä nimityksistä, hyväilyistä ja lahjoista, joita hän minulle soi. Nyt me juuri nyykäytämme päätä toisillemme, kun tavataan.
Lilli oli käynyt miettiväiseksi. Hän tuli ajatelleeksi, ettei hän koskaan ollut nähnyt Hannan ja Bellan suutelevan toisiaan. Kuinka kummallista! Itsellään hänellä oli tapana kaikkina aikoina tuhlata suudelmia. Olihan se itse teossa hyvin tarpeetonta. Silloin vaan kun oikein rakasti jotakin ihmistä… Jospa hänelläkin olisi ystävä, ei tuommoinen "paras", jota kouluelämä niin usein tarjoo, vaan todellinen ystävä! Hän tunsi itsensä tällä hetkellä niin yksinäiseksi, hänestä tuntui kaikki niin puolinaiselta. Ja kaikkein inhimillisin kaikista tunteista, halu omistaa joku sydän, nosti kyyneleitä hänen silmiinsä.
— Olenko saattanut sinulle pahaa mieltä? — kysäsi Hanna säikähtyneenä, kun hän tunsi kuuman kyyneleen kädellänsä. Lilli hymyili ja pudisti päätään. Hän epäili hiukan, mutta kumartui sitten Hannan puoleen ja kuiskasi:
— Oletpa onnellinen, Hanna, kun sinulla on ystävä. Luuletko minun koskaan saavan semmoista?
— Siitä olen varma. Mutta, elä hae. Odota, kunnes elämä sen sinulle itse tarjoo. Minkä minä tänään olen saanut, voit sinä saada huomenna. Ei ole mitään kiirettä. Vastahan me olemme tyttöriepuja vaan.
Lilli nyykäytti myönnytystä ja näytti rauhoittuvan.
Nyt tulivat Bella ja Siiri sanomaan, että kahvi oli valmista.