— Niin, oikeassa olet, kunnia olkoon havaintoky'yllesi, Verna
"Sommarsol". Minä kiipeän paikalla sinne tutkimuksia tekemään.
— Hiljaa vaan, eläkä tee hupsutuksia, — varoittivat tytöt.
— Luota minuun, Lundqvist! — kuiskasi Bertha ja pian oli hän ylhäällä parvella. Hetken hauskuus saattoi muutkin unhottamaan väsymyksensä ja he odottivat kärsimättömyydellä Berthan tutkimusretken tuloksia.
— Aivan oikein, — oikeilla jäljillä ollaan … — kuului Berthan ääni tuolta ylhältä. — Kuulen muutamia suloisia nenä-ääniä täältä sisältä … hiljaa!… yks … kaks … kolme … neljä, — on eri ääntä.
— Kauheaa, jos siellä olisivatkin rengit! — kuiskasi Alma alhaalta säikähtyneenä.
— Schsch! Enkö minä osaisi eroittaa miesten ja naisten nenä-ääniä? Odottakaahan, nyt minä herätän nuo kaunottaret oikein hienolla tavalla…
— Ole kummittelematta nyt, Bertha, — varoitti Alma, — muista, että tässä on kysymyksessä yölepomme!
Mutta Bertha oli nyt hullunkurisimmalla tuulellaan, ja silloin eivät varoitukset auttaneet. Hän pani suunsa aivan lähelle oven rakoa ja alkoi aivan hiljaa laulaa: "dåne liksom åskan, systrar, högt vår fosterländska sång!" Sitten kuunteli hän tarkoin korvin.
— Ei mitään tulosta! — ilmoitti hän.
— Herätä heidät nyt sukkelaan, minä näännyn vaivoihini! — voivotteli
Alma surkeasti.