Siiri näytti nololta. Hän oli vasta äskettäin ruvennut kureuumaa käyttämään, koska hänen äitinsä oli ollut kovasti sitä vastaan. — Niin, kun minä aloin tulla niin kauhean paksuksi, — puolusti hän itseään ja pistäytyi muiden joukkoon.
— Siinä oli yksi tappio! — kuiskasi Bella Hannalle.
— Niin, mutta kymmenen voittoa, — vastasi tämä. — Niitä on kymmenen, jotka ovat muuttuneet järkeviksi, — paitse me, — lisäsi hän nauraen.
— Oi, Hanna, kuinka me tänä talvena rupeamme taistelemaan aatteemme puolesta!
— Tietysti. Mutta muistakaamme, että meidän täytyy koettaa vakuuttaa heitä siitä, eikä vaan yllyttää.
Kun tyttöparvi sittemmin palasi koulusta, huudahti Bella: — On ollut niin hauskaa tavata taas, että meidän pitää vielä kerta yhtyä tänään. Mitä arvelette pienestä huviretkestä Kaisaniemeen jälkeen puolen päivän?
— Voi, voi, kuinka hirveän hauskaa! — kuului joka taholta ja tyttöjen erotessa päätettiin yksimielisesti yhtyä kello 4 "vapaamuurarin haudalla".
Se oli iloinen joukko, joka jälkeen puolen päivän kokoontui Tölöön rannalle. Tytöt istuivat nurmikolle ja alkoivat puhua kesän tapahtumista. Jokaisen piti kertoa jotakin toimistaan ja Hanna johti puhetta, kun se välistä kiihtyi semmoiseksi lörpötykseksi, jota ei kukaan ymmärtänyt.
Kun Jennyn vuoro tuli, näytti hän olevan hämillään ja sanoi:
— En tiedä, kerronko ollenkaan mitään, te tulette vaan pilkkaamaan minua.