— Niin auttaako? — nauroi Hanna — tarkoitat kai, että me vuoroon ompelemme yhden pisteen kumpikin. Ei, annahan tänne, kyllä minä tulen toimeen ilman sinun apuasi.
Pentti antoi hänelle takin ja hän aikoi ruveta sitä korjaamaan.
— Mutta kuulehan, Pentti, — kuiskasi Bella vuoteeltaan ja näytti hyvin veitikkamaiselta, — kuka se tässä tuonoin vakuutti, ettei koskaan antaisi naisen auttaa itseään millään, jota itse voisi toimittaa?
Pentti aprikoi. — Minä se taisin olla. Ja olen minä aikoinani sukkia parsinut, mutta en nuttuja. Vaan pitää se kai minunkin työni tässä kelvata. Annahan tänne, niin koetan! Ja kiitos, sisko siirappisuu, että puolustit itsenäisyyttäni.
Hanna antoi hänelle neulan ja rihman; sormitin ylettyi tuskin puoliväliin kynttä. Pentti istui ompelemaan ja koetti näyttää tottuneelta. Hän asetti otsansa ryppyihin ja alkoi vetää kuin suutari pikilankaa. Tytöt naurahtivat, vaan antoivat hänen olla hiukan aikaa rauhassa.
Mutta kun Hanna näki, että parsima, huolimatta Pentin vakavista ponnistuksista, alkoi näyttää isolta käsnältä nutun hihassa, pyysi hän, että Bella "armollisesti" antaisi hänen tällä kertaa auttaa. Olihan Pentti jo osoittanut, että hänellä oli hyvä tahto.
Bella ei ollut säälimätön, ja kohta näki Pentti ihmetellen, kuinka Hanna toverin taitavat sormet ensin hävittivät hänen taitonsa jäljet ja sitten parsivat reiän niin hyvästi, että paikka näytti aivan entiseltään.
— Tytöt ovat kuitenkin oiva tyttöjä! — huudahti hän huoaten ihmetyksestä.
— Ja pojat ovat poikia ja jäävät siksi! — virkkoi Bella päätään nyykyttäen.
Samana iltana kävi Bella taas huonommaksi. Kuume tuli takaisin ja hän heittäytyi levottomasti edes takaisin vuoteellaan. Lääkäri, jota oli käyty hakemassa, pelkäsi taudin uudistuvan.