— Enhän minä muuta tainnut, kun hän…
— Mutta minun täytyy sanoa, — puhkesi rouva sanomaan ja nousi vihaisena, se on todellakin merkillistä.
Samassa ilmoitti Effi että kaksi herraa etehisessä kysyi Dea tätiä.
Tunteella semmoisella, kuin jos hänen olisi pitänyt mennä ukkosta piiloon, siirtyi Dea täti etehiseen, jossa häntä odottivat nuori keikari punottuine viiksineen ja suurine liikkeineen ja vaatimaton ylioppilas. Hän ei nähnyt, että ketunnahkaturkki hänen takanaan pyöritti Effiä kerran ympäri.
Keikari esitti asiansa: — Olen lukenut erään ilmoituksen kukkarosta…
Ylioppilas virkkoi ujosti: — Minäkin olen lukenut eräästä kukkarosta ja se on minun.
Dea täti raukka tunsi kurkkunsa kuivuvan.
— Oliko siinä rahaa?
— 115 markkaa 97 penniä, — vastasivat molemmat herrat yht'aikaa.
No, tämäpä vasta jotain! Tuo kauppaneuvos oli varmaankin veijari. Hänen täytyi mennä Dikalta neuvoja kysymään. Vaan ennenkuin ennättikään lähteä, astui sisälle nuori kaunotar, päällysnutussa nahkareunus, silmällä sininen huntu, ja kyseli kainosti kukkaroa kuudella osastolla, sisältö 115 markkaa 97 penniä.