— Sinä voit saada vatsaväännettä, — arveli Dea täti levottomana.
— Tilaisuus tekee varkaan, — puolusti Masse itseään. Minkätähden teillä ei ole kantta ruukussa.
Samassa palasi Dika täti puikkoineen ja otti huostaansa Kassen sukan, ja poika asettui miettiväisenä hänen viereensä oppiaksensa vaikeaa temppua neuloa sukkaan uutta kantapäätä.
— Missä Spirea? — kysyi Dika täti kääntyen. — Onko hänellä läksyjä?
— Ei, hän istuu pimeässä meidän kamarissa, — vastasi Kamilla. — Minä luulen, että hän on pahoillaan jostakin.
— Voi, ehkä hän on kipeä, — huudahti Dea täti säälien.
Dika täti nousi. — Minäpä katson, — sanoi hän ja meni kamariin
Spirean luo.
Hän tapasi tämän pöydän ääressä istumassa, pää käsien nojassa.
Kaasulyhty kadulla valaisi huonetta himmeästi.
— Mikä sinun on lapseni! Oletko kipeä? — Dika tädin käsi hyväili hänen tukkaansa.
— En ollenkaan, rakas täti. Hiukan vaan säikähtynyt ja alakuloinen.