— Kuka se Jaana sitten on? — kysyi Dika täti,
— Se on kissani, — vastasi neiti ja houkutteli sitä luokseen. — Se on niin ihmeen hyvä ja se kulkee aina niin minun perästäni…
— Mutta kyllä se oli lapsen ääni, jonka me kuulimme, eikä kissan, — vastusti Svante, joka tunsi, että hänen arvoansa loukattiin. — Minäkö en osaisi eroittaa lapsen ääntä kissan äänestä?
— No, sitten se varmaankin lienee ollut suutarin Kalle tässä viereisessä kamarissa. Vanhemmat ovat pahoja sille raukalle ja hän huutaa useasti.
— Kuinka vanha hän on? — kysyi Spirea, jossa viimeisen toiveen kipinä vielä eli.
— Noin kahden vuoden vanha, — vastasi neulojaneiti. — Tahtooko herrasväki nähdä häntä, se on niin sievä poika? — Ja vastausta odottamatta nousi hän ja meni sisälle naapurien luo, josta kohta palasi, taluttaen kädestä pientä pyöreäposkista Dan'in ikäistä poikaa. Hänellä oli nenä liassa, ja hän piti silmät alaspäin luotuina sekä imeksi leipäpalasta. Spirean sydän heltyi heti häntä kohtaan. Kukapa hennoisi olla sinulle paha, ajatteli hän ja silitti pojan pörröistä tukkaa, jolloin kaksi tummansinistä silmää kummastuneina kääntyivät häneen. Dika täti löysi sokuripalan taskustaan, Svante antoi lakritsipalan ja niin tuli pienelle likanokalle pidot.
Mutta voi, ei se kuitenkaan ollut Dan. Svantenkin täytyi myöntää erehtyneensä. Ei voitu millään tavalla luulla että tuo vanha kiltti neulojaneiti ja hänen kissansa piilottaisivat poikaa, eikä myös että sitä teki suutarin perhe, jolla oli tupa täynnä lapsia. Tutkimusmatkue pyysi sentähden monta kertaa anteeksi sekä jätti jäähyväiset ja Dika täti tilasi sovitusuhrina neljä paria sukkia.
Fritz paran nenä tuli puolta metriä pitemmäksi, kun he tulivat kotiin — ilman Dan'ia — ja koko tilhipesä oli alakuloisuutta ja surkeaa mieltä täynnä. Spirea ei puhunut yhtä sanaa, hän oli miettiväinen ja surullinen koko päivän. Ja keittiössä istui Pullosen vaimo, ja itki punareunaiseen nenäliinaansa; eikä hän saattanut kulkea takan eikä likasankon ohi muistelematta lemmikkiään.
Mutta illan tultua ja kun Spirean piti sanoa hyvää yötä, heitti hän käsivartensa Dika tädin kaulaan ja kuiskasi: — täti, minä aavistan että se vaimo, joka minua ajoi takaa, on sama, joka on Dan'in vienyt!
Jälkiä.