Läähättäen ja hiessä hyökkäsi hän keittiöön, heitti ovet selälleen, sai
Spirean käsiinsä ja kertoi hänelle minkä tiesi.
Dika tädin kanssa pidettiin nyt lyhyt neuvottelu. Nyt täytyi olla sukkelat tuumat, jos mieli saada asiasta selkoa. Saattoihan nainen vaan olla jonkun tuttavan luona käymässä ja sitten taas ehkä katoaisi teille tietämättömille. Päätettiin sentähden, että Svanten piti käydä poliisia hakemassa ja sitten otettaisiin vossikka ja Dika täti, Spirea ja Svante lähtisivät kolmen Punavuoren kadulle.
Taloon saavuttuaan astuivat he ensimmäisestä portaasta ylös. He saapuivat likaiseen, pahasti haisevaan porstuaan, jossa oli kolme ovea.
— Parasta että konstaapeli jää tänne, sillä mehän saattaisimme mennä väärään huoneeseen ja silloin vaimo ehkä koettaa pakoon hiipiä, — kuiskasi Dika täti ja astui rohkeasti Spirean kanssa oikealla olevaan huoneeseen. Poliisi jäi porstuaan.
Paksu, ummehtunut ilma täytti huoneen, jossa kaksi naista asui; toinen pöydän luona pienen savuavan lampun ääressä, paikkaellen vanhaa turkkia. Toinen makasi vuoteella, pää seinään päin kääntyneenä.
Vieraiden sisään tultua nousi edellinen ja kysyi äreästi, mitä he tahtoivat.
— Se ei ole hän, — kuiskasi Spirea, jonka katseet olivat vuoteella makaavaan vaimoon.
Dika täti otti päällensä ankaran katsannon, joka tavallisesti sai ihmiset tottelemaan ja kysyi äreästi: — asuuko matami yksinään täällä?
Kuullessaan vieraan äänen säpsähti vaimo vuoteella sekä nousi istualleen kiinnittäen vasta tulleihin mustat, uhkaavat silmänsä.
— Vastausta ei näy tarvittavankaan, — jatkoi Dika täti, — minä näen että täällä on se, jota haemme. — Ja kääntyneenä naiseen, joka nyt istui sängyn laidalla eikä nähtävästi aikonut paeta, kysyi hän Spireaa osoittaen: — Tunnetteko tätä nuorta neitiä?