Kesäjuttuja.
Takkavalkea leimusi iloisesti ruokasalissa eräänä kylmänä marraskuun iltapäivänä, ja paistoi suoraan Fritz Amatukseen ja Masseen, jotka venyttelivät uunin edessä, nauttien nokisista, porossa paistetuista omenista. Kamilla, Eufrosyne ja Kasse olivat vähän aikaa huvitelleet pihassa, joka oli täynnä oivallisia luminietoksia; nyt seisoivat he keittiössä rukoillen Katrilta kynttiläpalasta.
Kamilla pisti päänsä ruokasalin ovesta, jolloin tuli näkyviin pari punaista pakkasen puremaa korvaa. — Ei Helsingissä voikaan hyvin usein olla sotasilla lumipalloilla, — muistutti hän, — sentähden täytyy ottaa ajasta vaari. — Kuulkaa pojat, me olemme rakentaneet pihalle lumilyhdyn — visersi hän iloisesti, — nyt sinne pannaan tulta, että Spirea ja tädit saavat sen nähdä, kun kohta tulevat. Missä Svante?
— Hän kirjoittaa.
— Turhia, eihän sitä pidä lauantai-iltana työtä tehdä, vai miten tytöt? — Nämä viimeiset sanat lausuttiin Eufrosynelle keittiöön päin.
— Tytöt? — Kasse näytti kysymysmerkiltä.
— No, olkoon sitten "ihmiset", — nauroi Kamilla. — Voi, kas tuossahan saamme nyt kynttilän, — elä unhota tulitikkuja, Kasse! Tulkaa nyt, ihmislapset!
Pihalla seisoi heidän mestariteoksensa, lumiukko, joka oloihin katsoen oli komea. Vatsa oli ontto ja laitettu lyhdyksi, johonka nyt pistettiin kynttilä ja etupuoli tukittiin pienillä sievästi tehdyillä lumipalloilla. Eufrosyne sytytti tulitikun; tuuli kauheasti ja he saivat tuulelle uhrata kuusi tulitikkua. Vihdoin aukaisi Kasse päällysnuttunsa ja levitti hellästi suojellen käsivartensa ukon ympärille, jolloin Effin onnistui sytyttää kynttiläpalan ukon vatsassa.
Kynttilä paloi hauskasti ja kirkkaasti, oikein ylenluonnollisesti, arveli Kasse, joka seisoi siinä vieressä, hieroen paljaita palelevia käpäliään. Dika tädin pojat eivät olleet raukkamaisia. Masse ja Fritz olivat nyt myös yhtyneet heihin, nuttujen napit kiinni ihan kaulaa myöten, ja nyt alkoi kiivas lumisota, jonka kestäessä tytöt pitivät puoliaan yhtä hyvin kuin urhoollisimmat pojat. Kukaan ei itkenyt, vaikka välistä sai kovan kolauksen suoraan otsaan ja vaikka lumi pitkinä rihmoina märkänä vetäytyi pitkin niskaa ja selkää. Se oli terveellistä ja vahvistavaa ja lapset löylyttivät toisiaan aika lailla.
Vihdoin alkoi heistä tuntua liian märältä. Lumiukkokin oli sodan vimmassa saanut kolauksen ja särkynyt kahtia. Tuossa makasivat nyt pää ja vatsa vähän matkan päässä toisistaan ja kynttiläkin oli sammunut lumihyhmässä. Tilhit päättivät vihdoin lentää sisälle.