— Vai niin! — nyökäytti Kamilla, — kyllä ymmärrän!
… Ja semmoinen oli sen jutun loppu. Mutta minä tulen aina hyvälle tuulelle, kun satun muistamaan, kuinka olin paimentamassa tanskalaista kanan poikaa.
— Arvelet kai itseäsi täysikasvaneeksi kukoksi, — sanoi Effi terävästi.
Masse kiipesi esille tuolin takaa ja teki suuren kumarruksen. Kolme kertomusta yhtenä iltana pidettiin riittävänä määränä ja toiset jätettiin vastaiseksi.
Teen juotua päätettiin seuraavana iltapäivänä lähteä Töölölahdelle luistinretkelle. Kahvia piti otettaman mukaan ja Svante tarjoutui vapaaehtoisesti kokiksi, hänellä oli liian pitkät sääret voidaksensa luistella kauniisti. Mobelle kutsuttiin juhlallisesti mukaan, mutta Dea täti pelkäsi, että sille tulisi yskä ja oli kylliksi ankara kieltämään häneltä tätä huvia.
Svanten löytö.
Oli kirkas ja tarpeeksi kylmä sunnuntai-iltapäivä joulukuun alussa. Se vähäinen lumi, mikä marraskuun loppupuolella oli ilahduttanut lasten sydämiä, oli nyt suurimmaksi osaksi poissa. Ainoastaan siellä täällä pimennossa oli sitä vielä vähän, hienon sokurin näköistä.
Mutta joskin lunta oli vähän, niin oli sen sijaan oivallinen luistinjää satamissa ja Kaisaniemellä olivat lammit aamusta iltaan täynnä luistelevaa nuorisoa. Töölönlahdelle eivät niin monet menneet ja sentähden olivat tilhiläiset suunnanneet sinne matkansa.
Spirea oli edeltä puolen päivän koonnut toverit ympärilleen tyttöjen kamariin, koska tädit olivat kirkossa, ja siellä lukenut heille päivän evankelion. Hänellä oli aina tapana tehdä niin, sillä hän tiesi että pitkät saarnat kirkossa olivat heille liian vaikeat käsittää. Ja kun hän yksinkertaisella tavallaan selitti päivän tekstiä, ymmärsivät he häntä aina ja tunsivat lapsellisissa mielissään jonkunmoista vakavuutta. He tunsivat itseään keinutetuiksi kiitollisuuteen, katumukseen ja rehellisiin koetuksiin taistella pahoja tapoja vastaan.
Kun Spirea oli lopettanut ja päivällinen kiireesti syöty kello kahden aikaan, ruvettiin lähtöä tekemään. Kello kuusi piti heidän olla kotona jälleen, että ennättäisi katsahtaa huomispäivän läksyihin.