Puhuja tahtoi viimeiseksi huomauttaa, että se oli pojille suureksi eduksi, jos heillä oli kilttiä, totuutta rakastavia ja reippaita tyttöjä toverinaan ja päätti esitelmänsä toivomuksella, että pojat ja tytöt enemmän kuin tähän saakka tahtoisivat pitää toisiaan hyvinä ystävinä ja tovereina.
Samassa katsoi Kasse niin herttaisesti ja kunnioittavaisesti pitkään tyttöriviin edessään, että nämä kaikki innostuivat toveri-aatteesta ja huusivat: hyvä! hyvä!
Kasse laskeutui puhujalavalta kestävien taputuksien kaikuessa ja hetken kuluttua astui Kamilla esiin. Hän oli puettu laulajattareksi maata viistävään hameeseen ja valkoisiin käsineihin, pitkä vaalea valetukka peitti hänen lyhyitä hiuksiaan ja kädessä oli hänellä vihkonen paperikukkia. Spirea säesti taaskin. Kamillalla oli kaunis ääni, jonka tähden ei kuulunut yhtään huonolta, kun hän lauloi ensimmäistä numeroaan: "Sanopas, pieni lintu". Yleisö taputti hurjasti ja hän sai laulaa uudestaan. Nyt pyydettiin yleisöä viiden minuutin kuluessa pitämään käsiä silmien edessä eikä katsella. Kaikki tottelivat, paitse kaksi lyseolaista, jotka tirkistivät sormien välitse. Kun he taas saivat katsoa ylös, niin — kas, — siellä seisoikin uljas sotilaspoika sarkahousuissa, puukko vyöllä. Laulajattaren kuori näkyi hiukan seisomalaudan alta. Sotilaspoika alkoi laulaa: "Mun isän' oli sotilas"; niin sotaisesti, että karvat Mobellen selässä nousivat pystyyn ja Dan Miinan sylissä kirkui ihastuksesta.
Sotilaspoika poistui tehtyään tervehdyksen sotilaitten tavalla, ja nyt seurasi kymmenen minuutin loma-aika, jonka kestäessä yleisö piti pahempaa melua kuin kokonainen rykmentti indiaaneja.
Sitten tulivat Massen ja Effin taidetemput. Ruokasalin ovet aukenivat ja näkyviin tuli erilaisia salaperäisiä "pukkeja", nuoria, lautoja sekä eräs klovni (Masse), ja tanssijatar (Eufrosyne). He tekivät nyt mitä kummallisimpia temppuja, kävelivät käsillään, heittäytyivät suinpäin nenälleen, sipsuttelivat varpaillaan, kävelivät palloilla, sekä vääntelivät ja kääntelivät itseään jos johonkin suuntaan. Masse, jonka nenä oli jauhoilla valkoiseksi maalattu, jolla oli Dea tädin yömyssy päässä ja pienen lapsen väljä mekko lyhyillä hihoilla, ei tarvinnut kuin hiukan kääntyä, niin katselijat jo purskahtivat nauruun ja nauroivat, niin että olivat ihan menehtyä. Hänen komein tehtävänsä oli, että päälaellaan seisoessaan syödä voileivän ja juoda lasin maitoa. Tämän hän suorittikin hyvin taitavasti ja juhlallisesti katsojien suureksi kummastukseksi. He odottivat jännityksellä saada nähdä voileivän vierivän ulos nenästä, koska nenä nyt oli suuta alempana. Mutta, hast du mir gesehen, voileipä menikin toista tietä ja temppujen tekijä nousi taas pystyyn sekä pyyhki tyytyväisenä suutaan.
Effin vaikein temppu taas oli hyppiä nuoran yli, joka oli pingoitettu huoneen poikki hänen päänsä tasalle. Tämän hän oli onnellisesti suorittanut ainakin sata kertaa, eikä ollut mistään niin varma kuin juuri tämän tempun onnistumisesta. Harjoituksetkin olivat menneet loistavasti.
Mutta nyt oli sermi pantu siihen ja pienensi huonetta muutaman kyynärän verran, niin ettei Effi päässyt oikeaan vauhtiin. Hän juoksi, teki hyppäyksen, tarttui jalasta nuoraan ja putosi suinpäin lattiaan juuri kynnyksen luona.
Pienet luulivat sen kuuluvan asiaan ja taputtivat käsiään. Mutta pian huomattiin että verta juoksi Effin nenästä ja silloin syntyi hälinää. Spirea juoksi vettä hakemaan, klovni ojensi hänelle kirjavan nenäliinansa, muut seurasivat häntä säälien ja kysellen kaikenlaista sermin taakse, johonka hän punaisena häpeästä oli vetäytynyt.
— Effi kulta, koskeeko paljon?
— Vieläkö nenäsi vuotaa?