Tämän tunnustuksen tehtyään Fritz Amatus syöksyi huoneesta, löi päänsä oveen ja astui juuri sisälle pyrkivän Kamillan varpaille.
— Häijy poika! — huusi Kamilla vihaisesti, — sen hän varmaan teki tahallaan. — Spirea viittasi sisartaan luokseen, kertoi hänelle lyhyesti Fritz'in salaisuuden ja sai hänet hiukan häpeämään suuttumustaan. Vihdoin nauroi hän oikein sydämmen pohjasta, kun ajatteli miltä Fritz oli näyttänyt, kulkiessaan pitkin katuja isoja kuormia kantaen kuten varsinainen juoksupoika.
Kaikille muillekin uskottiin nyt vähitellen tuo suuri salaisuus. Masse arveli että hän varmaankin oli luotu juoksupojaksi, sillä hänellä oli niin ihmeellinen taipumus seisomaan Edlund'in kulmassa. — Mutta sinäpä et malttaisi olla repimättä jokaisen kääryn päällystä nähdäksesi mitä sisässä olisi, — vastasi Effi ja Masse myönsi että hän ainakin saisi ponnistaa ylenluonnollisesti voimiaan, jos täytyisi olla sitä tekemättä.
Heidän näin istuessaan kaikessa sovinnossa pöydän ympärillä, veti Fritz esille kirjettä taskustaan.
— Vai niin, — sanoi hän, — postiljooni saavutti minut pihalla ja pyysi minua ottamaan tämän mukaani. "Neiti Ka… Kamilla"…
— Perpetualta! — Kamilla hyppäsi tuoliltaan kuin heinäsirkka ja tempasi kirjeen Fritz'in kädestä. Unhottipa aivan torua siitä, ettei sitä oltu ennen annettu.
— Kirjoittipa se kuitenkin, kultasilmä! Hyvästi nyt hetkeksi! —
Uteliaana juoksi hän heidän omaan huoneeseensa kirjettä lukemaan.
— No, mitä kirjoitti kultasilmä? — kysäsi Masse hiukan ivallisesti, kun Kamilla jälleen iloisena, ja tyytyväisenä ilmestyi heidän joukkoonsa. Masse ei mitenkään saattanut olla välistä kiusaamatta Kamillaa hänen Massen mielestä naurettavasta Perpetuan ihailemisestaan. Kamilla oli nyt ikihyvällä tuulella, ukkosen jyrinä oli tauonnut, ja hän veti hellästi huoaten kirjeen taskustaan.
— Jos vaan olette siivolla, niin ehkä luen teille tästä hiukan, — sanoi hän, kirjettä silittäen. — Mutta kaikkea te ette saa kuulla. Hän kertoo, että hänen sisarensa viettää häitä kolmantena joulupäivänä ja että hän saa tulla morsiusneidiksi. Ja sitten hän kertoo kirjoittaneensa runon joululahjaksi eräälle opettajattarelleen, josta hän hirmuisesti pitää. Ja sen minä luen teille, se on niin kaunis. Hän on kyllä minullekin runoja kirjoitellut, vaikk'en koskaan ole niitä näyttänyt.
— Ne on varmaan ne, joita sinä kannat tuossa mitaljongissasi, jota et koskaan pane pois, — arveli Kasse.