"Nyt lähestyypi joulupyhä,
Rakastakaamme sitä yhä…"
— Ja heretkäämme tuommoista roskaa sepittämästä, — kuiskasi Masse niin kovasti, että kaikki paitse Kamilla kuulivat sen ja purskahtivat nauruun.
— Hyi, kuinka häijyjä te olette! — huudahti Kamilla parka loukkaantuneena. Hän luuli heidän nauravan tuolle kauniille runolle, jota hän niin ihaili, ja nousi nyt lähteäksensä pois. Mutta silloinpa Svante ja Effi asettuivat hänen tielleen ja vakuuttivat, etteivät saisi unta koko yönä, jos ei hän lukisi runoa loppuun. He olivat muka nauraneet Masselle, eikä runolle.
Kamilla leppyi ja istautui lukemaan jälleen, heittäen samassa Masseen masentavan silmäyksen.
"— — Rakastakaamme sitä yhä,
Lahjoja valmistakaamme,
Ja suurest' riemuitkaamme.
Minun lahjan' pieni on,
Vaan sydämmest' se lähtee.
Se sydän luokses' kiiruhtaa.
Pois kaikest' surust', vaivasta!"
Syvä hiljaisuus vallitsi nyt, ja Masse koetti urhoollisesti pysyä vakavana. Fritz ja Svante heittivät pysyväisiä silmäyksiä Spireaan, joka näytti olevan hämillään. Tämä tiesi, että hänen pitäisi sanoa jotakin, mutta vaikea oli sitä tehdä niin, ettei loukkaisi.
— Tiedättekö mitä, — puhkesi hän vihdoin sanomaan, — jos me nyt ajattelemme hiukan tarkemmin, niin valhettelemme tässä kaikki johonkin määrin. Kukaan meistä ei pitänyt tuota runoa kauniina, mutta kukaan ei uskalla sitä myöntää pelosta loukata Kamillaa. Mutta ymmärtäähän Kamilla, että Perpetua siltä saattaa olla hyvä tyttö, vaikka hän ei osaa hyviä runoja kirjoittaa. Se on väärin, jos nauramme semmoiselle, jota hän luultavasti on hyvin vakavasti ajatellut…
— Mutta tuommoinen houkuttelisi yksin lieroakin nauruun, — vaikeroi
Masse. — Kun ajattelee, että hänen sydämmelläänkin on kaksi jalkaa.
— Elähän nyt, Masse, — nyt olet julma. — Spirea heitti häneen moittivan katseen. — Minä ymmärrän, että Perpetua pitää paljon opettajattarestaan, mutta hänen sijassaan olisin minä ennen osoittanut sitä ompelemalla hänelle esiliinan kuin runoja sepittämällä.
Kamillaa näytti arveluttavan ja vähitellen täytyi hänen järkensä myöntää, että Spirea olikin oikeassa, ja nyt hän häpesi, että niin ajattelemattomasti oli paljastanut ystävänsä heikkouksia.