Muut koettivat kaikenlaisilla hauskoilla tempuilla lieventää hänen pahaa tuultaan, ja ilta kului siten yhtä hauskasti kuin tavallisesti. Vieno surumielisyys sekaantui kuitenkin iloon, olihan tämä taas viimeinen ilta pitkään aikaan, kun he istuivat näin hauskasti kaikki yhdessä.
Viimeinen ilta! Huomenna sai lähteä kotiinpäin ajamaan kulkusten helistessä ja täytetyillä matkalaukuilla. Poikain huone oli ääriään myöten täynnä saappaita, vaatteita, salaperäisiä kääryjä ja kaiken maailman roskaa. Svanten viulu pilkisti sokuritoppapaperista, — laatikon oli hän sattunut rikki polkemaan. Luistimet, kirjat, lottopelit ja karamellitötteröt työnsivät toisiaan tuoleilta. Spirea lateli jo tavaroitaan matkalaukkuunsa; häntä auttoivat hyväntahtoisesti Fritz ja Masse, jotka alituiseen pistivät jos jonkinlaisia kääröjä siihen.
Dea täti käveli ympäri taloa hiljaisessa levottomuudessa. Hän vaan aavisti, etteivät lapset joutuisi valmiiksi, ja mitenkä hän sitten itse pääsisi Porvooseen, johonka häntä jouluksi oli kutsunut naimisissa oleva veljensä poika. Yhä enemmän hän vakaantui siinä luulossa, etteivät lapset joutuisi seuraavana päivänä lähtemään ja ettei hän ennättäisi pukujansa tarkastaa, eikä antaa Mobellelle tarpeellista joulukylpyä sekä että kaikki jollakin tavoin menisi myttyyn.
— Spirea kulta, saanetkohan nyt kaikkea tuohon matkalaukkuun sopimaan? Ethän vaan pane musteastioita ylös alas vaatteiden väliin? — Mitenkä nyt joudut valmiiksi koulun juhlaan lähtemään?
— Kyllä minä valmiiksi joudun, hyvä täti, — vastasi Spirea iloisesti. — Pojathan auttavat minua. Kamillalla ja Effillä on melkein kaikki jo sisään pantu, ja minä puolestani lupasin auttaa poikia, koska tiesin saavani puolta enemmän sopimaan matkalaukkuihin kuin he.
— Sen kyllä uskon. Mutta elähän nyt, Spirea kulta, liian paljon itseäsi vaivaa. Tulet sitten kipeäksi huomiseksi, etkä pääse lähtemään. Spirea hymyili. Dea täti aina ajatteli tauteja. Milloinkahan sitä piti olla vakaa ja rohkea ja reipas, jos ei kotimatkalle valmistaessa! Rakas koti! Hän katseli mielihyvällä niitä pieniä kääryjä, joita hän oli pannut sisälle, joissa oli joululahjoja ja joita oli ollut niin hirveän hauska valmistaa. Siellä oli rahin päällys äidille, tohvelit isälle, kintaita ja tinasotamiehiä Knuut'ille ja ohjaksia sekä Noakin arkku pikku Seb'ille. Ja nyt saisi taas olla hänen hevosenaan! Hän oli vielä sievempi kuin Dan, olihan hän hänen oma pieni, pystynenäinen veikkokultansa.
Dan tuotiin ylös jäähyväisille. Hän oli punaposkinen ja iloinen sekä ojensi käsiään heille kaikille. Tilhiläiset antoivat Pullosen vaimolle koko joukon pieniä kääryjä Dan'ia varten ankarasti varoittaen, ettei niitä saisi Dan'ille näyttää, ennenkuin joulu-iltana, eikä puhuakaan niistä. Hyvin ikävältä tuntui sanoa Dan'ille jäähyväiset. Mutta tämä nuori herra otti asian hyvin kylmäkiskoisesti, löi nyrkillään suoraan Massen nenään ja raapasi Kamillaa, niin että hänelle tuli raamu otsaan, Mutta kaikki Dan'in teot otettiin mielihyvällä vastaan.
Me saamme joululahjamme näin edeltäpäin, — nauroi Kamilla. — Odotahan sinä veijari, kun takaisin tullaan, niin puristan sinut kuoliaaksi.
Päivällispöydässä puhuttiin enimmäkseen joulusta; tytöt melkein unhottivat, että heillä oli edessä jotakin niin tärkeää kuin joulujuhla.
— Minä olen pyytämällä pyytänyt isältä polkupyörää, — sanoi Fritz
Amatus suu täynnä potaattimuhennusta.