— Rakas lapsi, sinä taitat sillä jalkasi, — varoitti Dea täti.
— Ja minä suurennuslasia, — sanoi Kasse, — joka piti luonnontieteistä. — Ensi syksynä laitan minä näyttelyä corabus'eille ja hämähäkeille.
— Minä olen houkutellut itselleni ilmapalloa, — maiskutteli Masse, — semmoista, jonka näimme Köpenhaminassa. Hei vaan…!
— Jumala varjelkoon meitä, Max! — huudahti Dea täti kauhistuneena. — Etkö ole kuullut, että ilmapallot tavallisesti tarttuvat puihin tai putoavat järviin tai lentävät suoraan ylös kuuhun…
— Kuuhunko! Sitä innokkaammin haluan nyt tästä lähtien sitä. Ajatteleppas, Dea täti, kuinka huokealla sinä pääsisit matkustamaan minun kanssani! Evästä vaan tarvittaisiin matkalle! Hei, me menisimme aika hurakkaa aina ukon luo kuuhun ja hänen akkansa luokse myös!
— Entä mitä Svante itselleen tahtoisi? uteli Kamilla.
— Minä tahtoisin… tahtoisin…
— Pasunaa! — liitti Masse. — Viulina paralla on ääni painuksissa, niinkuin useasti suurille laulajattarille tapahtuu, ja nyt aikoo Svante ruveta pasunaa puhaltamaan.
— Hiljaa sinä! Minä toivosi itselleni — kangaspuut! — Viimeinen sana tuli ikäänkuin väkisin Svanten kurkusta.
— Mitä maailman ihmeitä! — Kangaspuut?! — Masse heitti lusikan maitoonsa, niin että tirskui ylt'ympäri ja sai moittivan silmäyksen Dika tädiltä.