Vasten kaunista kajoa
koivut kuuraiset kohosi. —
Salon piiat kuulostivat:
— Mikä kolke koivikossa?
Hiipivät lähemmä piiat,
kouristivat, kurkistivat
kuusen lehvien lomitse.
Kaksi kaunista näkivät:
toinen jo hopeahapsi,
toinen veitikkä verevä,
erämiehiä molemmat,
juuri nuotion teossa.
Ja se veitikkä verevä
pilkkoi jäistä järkälettä.
— Siitä kolke koivikossa!
III
RAKASTUNUT.
Mikä se runoja luopi,
runoja luopi, sanoja suopi,
ajatuksen auttelevi
kultahan runokuvien?
Murhe monelle runoja luopi,
suru suuri sanoja suopi
— rakkaus, rakkaus minulle!