Kello oli jo kahdeksan, suurin osa vieraita oli saapunut. Iloinen puheensorina täytti huoneet, kaikki odottivat tanssin alkamista. Oltiin hiukan jännittyneinä siitä, kenenkä kanssa Albert aloittaisi tanssiaiset; arvailtiin sinne, tänne, mutta suurin osa oli kuitenkin sitä mieltä, että hän aloittaa Ebba-serkkunsa kanssa. Muutamat suorastaan tiesivät juoruta, että tänä iltana muka julkaistaan Ebban ja Albertin kihlaus, mutta kun salin ovelle ilmestyi Urho Koskula komeana ja miehekkäänä hyvin silitetyssä frakissaan, sai keskustelu toisen suunnan; kuiskailtiin ja viittoiltiin, ja tärkeä kysymys tanssin alkamisesta jäi ratkaisematta.

Mutta kauvaa ei tarvittu ratkaisua odottaa. Suuresta hallista alkoi kuulua valssin säveliä, ja pian sen jälkeen asteli Albert lattian poikki Ebban luo ja alkoi tanssin. Hänen kintereillänsä seurasi Urho Koskula, joka pyysi Martan, ja pian oli tilava salin lattia tanssivia pareja täynnä. Alkuvalssi oli jokseenkin pitkä, jotta nuoret herrat saisivat tilaisuuden tanssia kaikkien neitosten kanssa ja siten lähemmin tervehtiä sekä vanhoja tuttujansa että sinä iltana esiteltyjä naisia.

Naisvalikoima, sillä valikoimaksi sitä todella saattoi sanoa, oli monellekin herroista sangen outo. Kaikki neitoset järjestänsä olivat kauniita, ja näytti siltä, niinkuin tätä pintapuolista mittapuuta silmällä pitäen tämä kokoelma olisi valikoitu. Herrat huomasivat sen pian ja onnittelivat Albertia valintansa johdosta, mutta toiset, jotka kaipasivat muutakin kuin vain naisellista kauneutta, eivät voineet olla ivallisesti huomauttamatta sitä, mistä tällainen rajoitettujen hengenlahjojen salonki oli kokoon haalittu.

Albertia eivät liikuttaneet edulliset eikä epäedulliset huomautukset, hänellä oli tunto isännän velvollisuuksista, ja hän teki kaikkensa, jotta vierailla olisi ollut hauskaa. Tanssiohjelma oli vaihteleva ja runsas, ja ihmeellistä kyllä, sai hän herrat tanssimaan ahkerasti, mikä ei suinkaan ollut helppoa, sillä helsinkiläiset nuoret herrat ovat siinä suhteessa sangen laiskoja, he kun ovat jo koulupoikina tanssineet itsensä kylläisiksi.

Mieliala oli mitä hilpein, kaikkialta kuului iloista naurua ja puheensorinaa. Albert näytti iloiselta, vaikka tosin hiukan rasittuneelta ja hermostuneelta. Ebba hymyili kaikille kaunista hymyänsä, mutta Martta tuntui pingoittuneelta ja huonotuuliselta. Hänelle oli taaskin tapahtunut vääryys. Hän olisi luonnollisesti tahtonut kutsua parhaimman ystävättärensä Aino Tuomisen, mutta Ebba ja Albert eivät olleet siihen suostuneet.

— Ei meidän sovi kutsua sellaisia, — oli Ebba sanonut.

— Millaisia? — kysyi Martta kiivastuneena — Eikö hän muka ole kylliksi hyvä tänne?

— Ei, pieni Martta, — oli Albert vastannut hymyillen. Kuinka hän oli raivostunut, sillä hän oli ymmärtänyt mitä Albert tarkoitti. Oli ollut vähällä, että hän olisi jäänyt pois koko tanssiaisista, mutta tädin vuoksi hän ei uskaltanut, ja sitäpaitsi hän tanssi sangen mielellänsä.

Pian hän kuitenkin huomasi, että oli tehnyt suuren virheen tulemalla näihin tanssiaisiin. Hänellä olisi varmasti ollut hauskempaa jossain ulkona Ainon kanssa. Ainakin olisi hän saanut tehdä vähemmän katkeria havaintoja. Vaikka hän oli yksi tanssiaisten emännistä, kehtasivat tapoja vailla olevat, hänelle sangen vieraat herrat olla hänelle epäkohteliaita. Jokaisella oli jo ikäänkuin koko illan seuraksi valittu oma neitonen, mutta hän sai istua paljon yksin ilman seuraa. Jukka Tavelakin oli hänelle nyrpeissään Ainon takia, niinkuin se olisi ollut hänen vikansa.

Martta istui suuren, kultakehyksisen peilin alla ja vilkaisi siihen. Olihan hän usein nähnyt itsensä peilissä, mutta ei hän ollut luullut, että voisi olla sen näköinen kuin hän nyt oli. Tuo havainto ei suinkaan ollut hänelle mieluisa, sillä hänen täytyi myöntää itsellensä, että hän ei ollut tänä iltana eduksensa. Ehkä syy oli sopimattomassa puvussa. Mutta hänen istuessaan siinä ja katsellessaan tanssivia pareja muistui hänen mieleensä totuus: rakkaus ja onni kaunistavat kasvoja, mutta onnettomuus ja viha rumentaa ne.