Hänen kuulonsa ja vaistonsa olivat kehittyneet Pitkänsillan korvassa istuessa, niin että hän vaivatta saattoi kuulon mukaan päättää mitkä ajopelit kulloinkin liikkuivat sillalla. Hän tiesi, että korkeassa pylväässä juuri hänen kohdallaan oli taulu, johon suurilla kirjaimilla oli kirjoitettu: »Aja hilja sillan yli, 10 markan sakko.» Mutta tästä varoituksesta huolimatta ajoivat toisinaan raudoitetuilla pyörillä varustetut maalaisrattaat juoksua kolisevalla sillalla, niin että silta vapisi.
Eräänä keväänä ilmestyivät sillan keskustaan rautaiset raiteet, joita pitkin hevosten kiskomat vaunut rullata jyristivät. Tämä lisä-ääni yleisessä melussa tuntui Antista aluksi häiritsevältä, se sekoitti kuminallaan kaikki muut äänet, mutta vähitellen hän tottui siihenkin. Kun vaunuja vetävät hevoset vaihdettiin sähköön, joka rätisten ja salamoiden, niin että hänenkin silmissänsä tuntui jokin säilähdys, kuljetti vaunuja yli sillan, ei ääniin sillalla tullut enää mitään muuta uutta suurempaa ja häiritsevämpää lisää…
Mutta vuosien kuluessa vanha Pitkäsilta alkoi lahota ja ränsistyä aivan samassa suhteessa kuin Kaisaniemen lahden vesi alkoi tuoksua yhä pahemmalle. Siltaa korjailtiin tuon tuostakin, mutta siitä huolimatta alkoi se yhä enemmän vavista ja natista niinkuin lahonnut puujaala myrskyssä.
Eräänä päivänä Antti Peltari tunsi nenässään tuoreen puupihkan hajua, ja pian alkoi kuulua sahan yksitoikkoista laulua, kirveitten ja vasarain pauketta. Kauan kestäneitten tiedustelujen jälkeen hän sai tietää, että vanhan sillan viereen alettiin rakentaa väliaikaista puusiltaa, ja vanha silta suljettiin liikenteeltä. Antinkin täytyi muuttaa paikkaa vaunuineen, telttatuoleineen ja repaleisine sateenvarjoineen väliaikaisen sillan kupeelle. Hänestä tuntui haikealta ja turvattomalta, kun hän kuuli vanhaa siltaa purettavan. Kun sillan palkkeja irroitettiin ja katkottiin, tuntui hänestä, niinkuin hänen omia kylkiluitaan olisi katkottu, sillä rakkaaksi oli hänelle käynyt tämä silta, jonka kupeella hän kymmeniä vuosia oli leipänsä ansainnut ja jonka hän tunsi täydellisesti joka palkkia ja kaiteenristikkoa myöten. Sitä paitsi hän oli nähnyt sen sillan nuorena ja muisti vielä hyvin sen ruskean, kiiltävän värin.
Kesti moniaita päiviä, ennenkuin hän oppi taas kopeloimalla ja tunnustelemalla tuntemaan tämän uuden, tilapäisen sillan. Sen jyrinäkin, kun sillä ajettiin, oli niin ohut ja väritön. Tuntui aivan siltä, kuin se ei olisi voinut kestää kaikkea sitä liikettä, mikä sillä tapahtui, eikä hän voinut kuulonsa mukaan päättää, mitkä ajopelit kulloinkin olivat sillä tulossa…
Eri kaupunginosia erottavaan salmeen ilmestyi melusta ja pauhusta päättäen suuria mudannostokoneita, jotka hirmuisesti jättiläisketjujaan kalistellen suurilla metallisangoilla nostivat pahalta löyhkäävää mutaa salmen pohjasta. Tätä työskentelyä kesti yöt päivät.
Antti Peltarin mielenrauha oli hävinnyt, ja hän olisi muuttanut toiseen paikkaan tekemään kauppojansa, ellei tupakalla olisi juuri tässä sillan korvassa ollut niin hyvä menekki ja elleivät hänen parhaimmat kauppatuttavansa olisi juuri tästä kulkeneet joka aamu ohitse.
Kun kivimiehet ilmestyivät vasaroineen ja perineen kilkuttelemaan, arvasi hän, että vanha silta oli kokonaan purettu ja että sen sijalle alettiin rakentaa uutta kivisiltaa. Hän oli tottunut tykkien paukkeeseen, mutta joka kerta kun dynamiittipanos räjähti hänen lähettyvillään, pelästyi hän pahanpäiväisesti, ja hänen sydämensä jyskytti kiihtyneesti kauan sen jälkeen, ikäänkuin hän olisi ollut hirmuisesti suuttunut, ja vihainen hän todella olikin niille jumalattomille ihmisille, jotka olivat särkeneet hänen rakkaan siltansa ja nyt rakensivat sen sijalle jotain kiviröykkiötä, josta ei tietänyt edes minkä näköinen siitä tulisi.
Sillan rakentamista kesti pari vuotta, ja Antti Peltari alkoi jo vähitellen tottua tuohon tilapäiseen puusiltaan. Mutta eräänä kevätpäivänä tapahtui kaikessa äkillinen muutos. Liikenne avattiin uudella kivisillalla, ja tilapäistä puusiltaa alettiin hävittää. Taas täytyi Antti Peltarin muuttaa tavaroineen ja asettua kivisillan eteläiselle korvalle, mutta vaikeata hänen oli tottua tähän uuteen rakennukseen…
Hän kulki ensin sen oikeata puolta koetellen tarkasti sen kivitystä ja leveätä graniittikaidetta pysähtyen jokaisen pilarin ja lyhtypylvään kohdalla tarkastellen ja tunnustellen niiden muotoja ja arvioiden niiden etäisyyttä toisistaan. Sitten hän kulki sillan poikki sen toisessa päässä ja palasi toista reunaa tutkien sen samalla tavalla ja päätyi vihdoin paikallensa tavaroittensa ääreen.