— Sinussa on minulla tarpeeksi nuorisoa. Olen onnellinen, jos sinusta vihdoinkin löydän sen kalliin helmen, jota sieluni ikävöi. — Mutta Annikille hän sanoo ääneen:
— Nyt me lähdemme kotiin äidin luo ja kerromme hänelle siitä, mitä taaskin olemme kaupungilla nähneet.
Ja hän käveli taluttaen pientä Annikkia alas korkeita, puisia portaita, jotka johtivat kaupungin puistoista kauneimpaan, Kaivopuistoon, ja auringon laskussa kimaltelevat aallot vierivät pois rannasta ulappaa kohti niinkuin hänen sielunsa salaisin kaipaus…