— Et sinä ole julma, minä vain laskin leikkiä, ota nyt, kultani.
Martta otti rahat, rutisti ne kokoon ja pisti ne ketjussa riippuvaan suurehkoon hopeaiseen käsilaukkuun, jonka kansi oli täynnä kaikenlaisia kiviä ja mitä erilaisimpia monogrammeja. Sitten hän nousi, järjesti tukkaansa ja hattuansa peilin edessä, veti hiukan puuteria kasvoihinsa ja suuteli niinkuin marttyyri Eemeliä.
— Hyvästi.
— Joko sinä menet?
— Minulla on kiire, minua odotetaan.
— Minä tulen mukaan katsomaan kenraaliharjoitustanne.
— Ei, ei se sovi, sillä sinne ei päästetä ketään asiaankuulumatonta.
— Mutta kuulunhan minä asiaan. Minä tulen, kyllä ne minut päästävät, minä vaikka lahjon vahtimestarit.
— Ei, sinä et saa tulla.
— Miksen?