— Ei koskaan!
Lahja vapisi kuin vilutautinen ja astui horjuen ovea kohti…
Albert oli horjahtaa taaksepäin, mutta hillitsi itsensä ja sanoi sen mahdollisuuden varalta, että palvelijatar kuulisi:
— Te kirjoitatte siis Alfred de Musset'n ja George Sandin traagillisesta lemmentarinasta.
Paria päivää myöhemmin tuotiin tohtorinna Hakala kotiinsa sairaalasta. Hän ei ollut saanut mitään palovammoja, oli vain ollut tukehtua savuun, ja hänen hermonsa olivat pahasti kärsineet tästä mielenliikutuksesta. Nyt hän oli tavallista reippaampi ja vähemmän hermostunut kuin ennen tulipaloa. Eristäminen ja vuoteella makaaminen olivat virkistäneet häntä.
— Jospa olisin saanut kuolla, — sanoi hän Albertille, kun he olivat kahdenkesken.
— Älä puhu noin, — sanoi Albert ystävällisesti, — meillähän on kuitenkin pikku Annikki kasvatettavanamme ja meidän tulee molempien koettaa parastamme tehdäksemme kotimme siedettäväksi… elämä on kuitenkin vielä elämisen arvoista, ja meidän tulee yhdessä täyttää velvollisuutemme…
Ebba hymyili lempeästi ja ikäänkuin säälien, eivätkä he senjälkeen puhuneet enempää siitä asiasta. Mutta yksin jäätyänsä Albert mietti kauan omaa elämäänsä…
Kuinka monet arvot elämässä sentään muuttuivat…
Hänen isänsä kirjoituspöytä oli palanut, ja nyt hän istui oman kirjoituspöytänsä ääressä, joka oli peräisin niiltä ajoilta, jolloin he Ebban kanssa yhdessä rakensivat kotia. Kuinka kaikki oli sielussa toisin kuin niihin aikoihin, jolloin he yhdessä olivat käyneet tätäkin pöytää valitsemassa. Miuru, jota oli ollut vaikea saada Kaivopuistosta tähän uuteen kotiin, istui pöydällä ja katseli tyytymättömän näköisenä terävillä agaattisilmillään.