Kuinka hän olikaan saattanut unohtaa kysyä lapsensa pelastajan kohtaloa, se oli hänelle nyt vallan käsittämätöntä. Mutta sitten hän muisti, että hänellä oli ollut omat surunsa ja ristiriitansa, eikä hän ollut ensinkään tullut ajatelleeksi, että eräs ventovieras ihminen kärsi tavallaan hänen tähtensä.
Hän oli heti, siitä paikasta, vienyt Jannen kotiinsa puhellakseen oikein perinpohjaisesti hänen kanssaan siitä, mihinkä nyt oli ryhdyttävä.
Ensin hän oli tarjonnut Jannelle suurehkoa rahasummaa palkkioksi, mutta Janne oli punastuen kieltäytynyt sitä vastaanottamasta. Sitten he olivat neuvotelleet kauan suuntaan jos toiseenkin. Vihdoin tohtori ehdotti, että Janne rupeaisi kauppiaaksi, sillä tänä sota-aikana oli niin moni menestynyt oikein hyvin. Ja hän tarjoutui maksutta opettamaan Jannelle sekä kirjanpitoa että kieliä. Janne olikin ilomielin ottanut tämän tarjouksen vastaan.
Ja vihdoin he olivat päättäneet, että Janne alkaa myydä torilla lihaa. Tohtori lainasi hänelle viisisataa markkaa, ja niin alkoi Jannen lihakauppa.
Janne Pöyhtäri oli reipas ja tarmokas mies, häntä ei tarvinnut kahta kertaa kehoittaa. Hankittuaan itsellensä asianomaisen luvan ja vuokrattuaan oman myymäpaikan kauppatorilla hän aloitti kauppansa.
Jo ensimäisenä aamuna hän käveli varhain tuossa kello viiden tienoissa Helsingin kaupungin lihantarkastamolle Salomoninkadun varrelle ja sopi raavaan hinnasta erään maalaisen kanssa. Hän ei ollut tosin mikään lihan erikoistuntija, mutta hän ymmärsi kuitenkin mikä eläin oli lihava, mikä laiha, ja minkä kannatti ostaa ja mitä saattoi siitä maksaa, sillä hän oli nuorena maalla nähnyt ja käsitellyt teurastettuja eläimiä.
Onnellisena uuden tulevaisuuden toiveitten aamukajastuksessa hän asteli lihakuorman vieressä läpi heräävän kaupungin suurelle kauppatorille. Siellä oli jo liikettä ja puuhaa. Muutamat olivat ehtineet jo ennen häntä. Kangaskatos katoksen jälkeen kohosi vieri vieressä, ja pöydillä makasi jo paloiteltua tuoretta lihaa yltäkyllin. Jannea hiukan peloitti, jospa hän sittenkin oli maksanut siitä liikaa, koska lihaa näkyi olevan torilla niin paljon.
Mutta hän asetti kaikki vehkeensä, uuden lihakirveensä, veitsensä, vaakansa ja uuden, kiiltävän lihamyllynsä paikoilleen ja alkoi paloitella raavastaan. Sen asian hän muisti kutakuinkin hyvin, sillä hänhän oli kotona maalla ottanut osaa teurastukseen.
Torille saapui yhä enemmän myyjiä. Muutamilla oli eläviä kanoja ja kukkoja häkeissä. Kukot lauloivat kilpaa, ja kanat pitivät kodikasta kotkotusta. Jannen tuli oikein paha olla; mieleen muistuivat aurinkoiset aamut siellä kotona maalla, kun hän heräsi aina kukon varhaiseen lauluun ja kun kanat niin hauskasti kaakottelivat pihamaalla. Mutta hän nieli reippaasti ikävänsä ja puuhasi lihan kanssa leikellen sitä sopiviin paloihin ja ladellen niitä pöydällensä. Sitten hän ryhtyi jauhamaan lihaa, jonka oli leikannut eläimen laihasta, suonisesta rinnasta ja kaulasta. Hän leikkeli nuo sitkeät lihat pieniksi palasiksi ja pudotti veitsensä kärjellä niitä myllynsuppiloon. Tämä tuntui niin hauskalta, että häntä ihan laulatti.
Vierustoveri, eräs suurikokoinen, lihavahko ja punakka nainen, joka puhui huonosti suomea, oli koko ajan katsellut uteliaana ja ihastuksella tuon komean, uuden tulokkaan puuhia. Janne oli todella hauskan näköinen väljässä, valkoisenpunaisessa, ruudullisessa mekossaan ja valkoisessa esiliinassaan. Hänen punaiset poskensa hehkuivat innostuksesta ja ehkä myöskin työstä, silmissä oli iloinen, hiukan leikkisä ilme, ja hänen valkoiset hampaansa välähtivät toisinaan tummien, untuvaisten viiksien peittämän huulen alta. Naapuri ei malttanut enää pysyä hiljaa, vaan teki tuttavuutta ja ehdotti heti, että he joisivat yhdessä kahvia.