Jannella ei ollut mitään sitä vastaan. Nainen kutsui pienen tytön ja antoi hänelle hiukan rahaa. Vähän ajan kuluttua tyttö palasi torin laidassa kellarikerroksessa olevasta kahvilasta, jota ennen oli sanottu »akkain kellariksi», siinä kun aikoinaan oli tarjoiltu olutta, vaikka se nyt oli täytynyt muuttaa kahvilaksi, tuoden kaksi suurta, höyryävää posliinimukia ja kaksi isoa kimpaletta »kilopullaa» sekä pienen sirusen voita. Nainen tahtoi maksaa Jannenkin puolesta, mutta Janne ei kuitenkaan sallinut sitä. Sitten he ryhtyivät juomaan kahvia, joka maistui oikein hyvältä näin varhaisena aamuhetkenä, ja kaikki tämä meno tuntui Jannesta oikein hauskalta ja kodikkaalta.
Kustassonska — se oli tämän naapurin nimi — oli iloinen nainen, joka kaiken aikaa pureskeli raakoja ryynejä ja herneitä, joita oli vartavasten itsellensä ostanut, ja puhui minkä kerkesi. Hän näkyi tuntevan kaikki kaupungin vanhemmat keittäjät, joista monet olivat hänen vakituisia »kundejaan». Siinä sitten kävi hyvin kauppa ja puhe yhtaikaa; siinä kerrottiin kädenkäänteessä ja kuitenkin verrattain perinpohjaisesti kaikkien »fiinien familjoiden» viimeiset, tärkeimmät perhetapahtumat. Mutta siinä sivussa ei Kustassonska malttanut olla lirkuttamatta vähän Jannellekin. Janne nauroi katketakseen hänen hullunkurisille puheilleen, sillä hänen suomenkielensä oli hyvin kummallista.
Yhä uusia ja uusia kauppiaita ja tavaroita kerääntyi torille. Siinä oli leipää, ryynejä, papuja, juustoa, voita, vihanneksia, hedelmiä, kukkia ja kaikkea mitä ihmiset vain tarvitsevat sekä ravinnokseen että myöskin huvikseen. Maalaiset olivat myöskin asettuneet rattailleen kahteen pitkään riviin, joiden loppupäätä Janne ei voinut nähdä paikaltansa.
Väkeä oli runsaasti. Herännyt tori näytti Jannesta oikein hauskalta ja eloisalta. Siinä oli huutoa, puhetta, naurua, riitaa ja kaikkea melua, mitä ihmiset vain itsestänsä irti saavat… Vanhat keittäjät tinkivät, koettelivat lihoja ja olivat tyytymättömiä. Rouvat hypistelivät hansikoiduilla käsillään kaikkea ja nostelivat tyytymättöminä hartioitaan. Kaikki oli huonoa ja kelvotonta ja ennen kaikkea kohtuuttoman kallista.
Sota-aika, sota-aika, — selittelivät myyjät, ja kauppa kävi kaikesta huolimatta erinomaisesti.
Nuoret, kasvavat tytöt ja pojat tunkeilivat väkijoukossa ja tarjosivat äänekkäästi apuaan kantajina. Sanomalehdenmyyjät huusivat täyttä kurkkua lehtien nimiä. Raitiovaunut kilistelivät lakkaamatta kehojaan ja ajaa huristivat läpi väkijoukon. Kalarannassa kiikkuivat kaloja täynnä olevat veneet pienen altaan heikossa aallokossa, ja mereltä tuleva viileä tuuli toi tuoreen kalan ja likaisen meriveden tuoksua yli koko meluavan ja kirjavan torin.
Jannen ensimäinen toripäivä oli alkanut, ja se päättyi tuossa kello kahdentoista aikaan päivällä, jolloin toriyleisön tuli jättää tori, puhtaaseen voittoon…
* * * * *
Onni seurasi Jannea hänen pyrinnöissään. Hän oli sekä ahkera että rohkea, ja kauppa kävi hyvin. Vähän ajan kuluttua hän oli maksanut velkansa tohtori Hakalalle, joka iloitsi hänen menestyksestään. Myöskin hän edistyi opinnoissaan tohtori Hakalan opastuksella. Hän oppi kirjanpitoa ja kansantalouden perusteita sekä luki joutoaikoinansa mielellänsä historiaa, johon hänellä oli erikoista harrastusta.
Kielissä hän ei ottanut oikein menestyäkseen, mutta ruotsia hän oppi kuitenkin jonkun verran, sillä Kustassonska oli saanut päähänsä, että Pöyhtärin pitää oppia ruotsinkieltä, sillä se oli sittenkin hänen mielestään Helsingin oikea kieli ja sitä puhuivat kaikki »fiinimmät» ihmiset. Hänen intonsa tosin hiukan laimeni, kun hän sai kuulla, että Janne olikin kihloissa, mutta pian hän voitti tämän tunteensa ja lirkutteli Jannelle entistä enemmän…