Elämä alkoi Jannesta tuntua taas valoisalta, ja hän reipastui silminnähtävästi. Hän oli taas suora, komearyhtinen mies ja kantoi päänsä pystyssä niinkuin ihminen, joka luottaa itseensä ja tulevaisuuteensa ja jolla on luja taloudellinen selkäranka…
Mutta vähitellen tapahtui muutos toiseen suuntaan. Kalliin ajan ja suuren eläintenpuutteen takia oli jo aikaisemmin määrätty lihallekin rajahinnat, ja vihdoin annettiin pakollinen määräys, jonka mukaan parina viikon päivänä ei saanut teurastaa eikä myydä lihaa. Lihakauppa alkoi käydä huonommin, sillä parina viikon päivänä seisoivat lihanmyyjien paikat torilla tyhjinä…
Mutta Janne ei hätääntynyt. Hän oli päässyt hyvään kaupanteon alkuun ja hänellä oli joltinenkin liikepääoma. Hän päätti jatkaa jollakin muulla tavaralla.
Tämä aika oli merkillinen siitä, että monet, jotka eivät koskaan olleet ajatelleetkaan mitään kaupantekoa, keksivät jonkun kauppatavaran, jolla rikastuivat. Kaikki kelpasi, kaikella voitti, kun vain osasi ja viitsi. Oikea liikemaailma keinotteli kaikenlaisilla osakkeilla vallan hurjasti, voittaen suunnattomia summia. Varsinkin teollisuuslaitosten osakkeet olivat haluttua tavaraa. Mutta vähemmän taitavat ja köyhät möivät ja ostivat mitä vain eteen sattui.
Janne Pöyhtäri alkoi ostaa ja myydä eläintenvuotia. Lihakauppiaana hän oli persoonallisesti tutustunut moneen maalaiseen, ja koska hänellä oli reipas ja maalaisia miellyttävä kansanomainen esiintymistapa, saavutti hän lyhyessä ajassa heidän keskuudessaan useita hyviä ystäviä. Hän osti heiltä eläintenvuotia ja lupasi vielä pienen korvauksen, jos he paikkakunnallaan ostaisivat nahkoja hänen laskuunsa. Näin oli hän lyhyessä ajassa järjestänyt itsellensä verrattain lukuisan asiamiesjoukon eri seutuihin maalle, ja hänen maalaisensa, jotka olivat hänen kauppamatkustajiaan, toivat mielellänsä hänelle vuotia, sillä hän osasi aina olla heille ystävällinen ja hauska. Heillä oli Janne Pöyhtäristä se käsitys, että hän oli oikea miesten mies.
Vuodat olivat hyvissä hinnoissa, ja Jannen liike kävi loistavasti. Hän muutti äitinsä kanssa asumaan Antinkadulle pois Hermannista ja perusti sinne pienen liikkeensä, joka laajenemistaan laajeni. Tohtori Hakalan opettama kirjanpito oli Jannelle suurena apuna hänen laskiessaan tulojaan ja menojaan, ja muutamissa kuukausissa hän oli kerännyt itsellensä sievoisen omaisuuden.
Jannen salainen toive, tulla kerran siihen asemaan, että voisi ostaa kotitilastaan edes pienen osan takaisin, oli hiljaa toteutumassa. Vanha äiti ikäänkuin nuortui, ja Hannan onni ja riemu oli rajaton… Tulevaisuus hymyili Jannelle hohtavaa hymyään… Elämä ei enää ollut hourailua eikä sairaan unta, se oli riemukasta todellisuutta…
XVII
Martta Hagen istui kauniisti kalustetussa huoneessaan Punavuorenkadun varrella. Hän oli näytännöstä päästyään syönyt illallista ensimäisen tenorin Albin Bangin kanssa ja tullut yksin kotiin, sillä hän oli tuntenut itsensä hyvin sairaaksi.
Hän istui puolipukeissa punaiseksi maalatussa korituolissa, johon oli peitteeksi levitetty hienovillainen pukinnahka. Huoneessa paloi pöydällä pieni sähkölamppu, jossa oli punainen kaihdin. Hän oli niin väsynyt, että ei jaksanut katsella voimakasta valoa, ja kuitenkin hän rakasti valoja ja loistoa.