— Häväisty on Herran risti, joka lepää tuolla noiden lukemattomien joukossa! —
Kansassa syntyi voimakasta liikettä, ja Pyhä isä kalpeni, mutta hetken päästä tointui hän ja huusi:
— Astu esille oikean uskon solvaaja ja todista sinun suuri valheesi! — Mutta kansa taputti hyväksyen käsiään. Pyhä isä viittasi kädellään, syntyi kuoleman hiljaisuus.
Vanhus astui huojuvin askelin korkeata istuinta kohti ja lankesi maahan polvillensa, mutta Pyhä isä ei siunannut häntä. Kansa katseli henkeä pidättäen. Vanhus korotti vapisevat kätensä taivasta kohti ja rukoili väräjävällä äänellä:
— Herra, Herra älä anna palvelijasi häpeään tulla, vaan paljasta Sinun totuutesi — Ja väkijoukko seisoi vaieten.
Niin kuului äkkiä voimakas romahdus, paloista koottujen ristien korkeat pinot kaatuivat, ja puunpalaset sinkoilivat ympäri toria. Mutta vanhus vaan rukoili. Ja hänen siinä rukoillessaan alkoi hänen eteensä keräytyä pieniä laudanpalasia, jotka itsestään liittyivät toisiinsa ja vähitellen järjestyivät ristiksi. Vanhus katsahti Pyhään isään. —
Hän istui kalpeana, ja kansa tuijotti syntyvää ristiä. Kun se oli koossa, nousi vanhus ja katseli ympärillä seisovaa kansanjoukkoa, joka huusi ja taputti käsiään, sillä se oli saanut takaisin Herran ristin, mutta Pyhä isä oli pudota istuimeltaan.
Ja tapahtui, että kun vanhus siinä seisoi ja vastaanotti kansan suosionosoituksia, että liiallinen ilo pakahdutti hänen sydämensä, ja hän kaatui kuolleena ristin päälle. Kansa vaikeni, ja Pyhä isä nousi istuimeltansa ja huusi:
— Hän luuli tuntevansa ristin salaisuuden ja pilkkasi Jumalaa, mutta taivaan tuomio lankesi hänen päällensä! — Ja kansa lankesi maahan polvillensa, mutta Pyhä isä ei siunannut heitä — —
Vaan vanhuksen kuollessa lensivät ristinsirpaleet eri tahoille niin, ettei niitä voitu toisista sirpaleista eroittaa. Ja hurskaat munkit palasivat koteihinsa povellaan palanen Kristuksen ristiä, jolle oli priiskoitettu vettä siitä pyhästä maljasta. — — —